14 mitalia nuorten SM-halleista

Pyrintö sai nuorten SM-halleista Helsingistä yhteensä 14 mitalia. Mestaruuteen ylsivät Reetta Hurske N19 60m aidoissa, Eliisa Räsänen N19 800 metrillä ja Roosa Lahtinen N22 800 metrillä.

Koko ajan tuloksiaan hallikaudella parantanut Reetta juoksi pika-aidoissa kauden parhaansa 8,54.
Voittomarginaali oli yli 0,2 sekuntia, joten voitto oli ylivoimainen.

mitalitytöt

EliisaEliisa ratkaisi 800 metriä heti kättelyssä mennen alusta asti omia menojaan. Loppuaika oli 2.14,00 ja muut jäivät soolojuoksun jälkeen yli neljä sekuntia.

Roosan mestaruus tuli täysin eri taktiikalla. Kilpailu oli hidasvauhtinen, mutta Roosa iski kärkeen 200 metriä ennen maalia ja piti paikkansa hienosti loppuun saakka.

N19 sarjassa Sillmanin Miia urakoi peräti kolme mitalia. Kolmiloikassa Miia oli toinen tuloksella 12,32, mestaruus jäi yhdeksän sentin päähän. Pituudessa tuli kakkostila 577 kantaneella hypyllä, Hurskeen Reetta oli saman kisan kolmas tuloksella 567.

Late ja Roosa

Myös korkeudessa Miia oli mitaleilla: 166 riitti pronssiin. Gabi Kosonen hyppäsi saman, mutta jäi neljänneksi.

Kaksi mitalia nappasivat kisoista myös Jaakko Laakso, Ville Aarnivala ja Merika Sumanen.

Jaakko oli M22-sarjan 1500 metrillä kakkonen, mutta voittaja Kalle Keskipoikela oli ylivoimainen. 800 metrillä Jaakko teki huikean loppukirin yli kolmen sekunnin takaa, mutta lopussa hyytynyt Ville Lampinen ehti kuin ehtikin maaliin 13 sadasosasekuntia ennen Jaakkoa. Hopea irtosi loistoajalla 1.53,47.

Aarnivalan Ville juoksi ensin M19-sarjan 60 metrin aidoissa hopeaa ajalla 8,30. Ville kolhi alkumatkasta pahasti aitoihin, mutta piti juoksun mainiosti kasassa loppuun saakka ja hopeaa tuli loistoajan 7,90 juosseen HKV:n Samuel Rautapalon takana. Vain hetkeä myöhemmin oli edessä 200 metrin finaali. Ikaalisten Samuli Samuelsson lähti hirvittävää vauhtia heti alusta ja jyräsi voittoon kovalla ajalla 21,86. Ville nappasi komeasti hopean ajalla 22,26.

Sumasen Merika kävi pituudessa kovan kamppailun mestaruudesta. Merika otti kilpailussa pronssin tuloksella 585. Kilpailu oli todella tasainen, sillä voittotulos oli 588 ja hopeatulos 587. Merika nappasi pronssin myös sivulajistaan kolmiloikasta tuloksella 11,51.

N22-sarjan 200 metrillä Tammisalon Janita juoksi hienosti hopealle ennätyksellään 25,14. Pronssille juossut Nakkilan Jenni Jokinen jäi kolmanneksi tuhannesosien vertailussa.

janita

Mitalisijojen tuntumassa nähtiin myös muita hyviä pyrintöläissuorituksia. Eetu Ehrola oli viimeiseen kierrokseen asti M22 pituuden pronssimitalissa kiinni tuloksella 704, mutta Oriveden Juuso Hassi nyppäisi viimeisellä 718 ja vei himmeimmän mitalin Eetun käsistä.

M19 korkeudessa Sillmanin Markku oli neljäs tuloksella 190. Mitali oli liki, sillä 193 ylitys toisella olisi riittänyt pronssiin. Lähellä se oli.

– Viikonloppu sujui aika lailla ennakkokaavailujen mukaan. 14 mitalia on hyvä saalis siihen nähden, että aika moni viime kesänä ja viime hallikaudella mitaleita tuonut urheilija oli nyt poissa, esimerkiksi Lotta Harala, Jani Koskela, Jessi Landström ja Ella Räsänen. Hiukan ollaan niin kuin Suomen olympiajoukkue Sotshissa eli loukkaantumisia ja sairasteluja on ollut valitettavan paljon. Nyt vain valmentajille tarkkuutta harjoittelun rytmityksen kanssa ja urheilijoille jääräpäistä tsemppaamista reeneihin hymy silti suupielessä, niin saadaan kesällä kaikki urheilijat terveinä ja iskussa areenalle, kommentoi valmennuspäällikkö Lauri Hollo.

Hallikausi jatkuu vielä ensi viikonloppuna aikuisten SM-kilpailuissa Rovaniemellä sekä SM-halliotteluilla.

Teksti: Lauri Hollo
Kuvat: Lahtinen (Roosan ja Laurin kuva), Raija Oksanen (Eliisan Räsäsen kuva) ja Ella Suihko (loput kuvat)