Sähäkkää menoa pm-kilpailuiden 2.päivänä

Hämeen pm-kilpailuiden toinen kilpailupäivä oli vähintään ensimmäisen päivän kaltainen. Tammerfestien aloitellessa Ratinanniemessä urheilijat rikkoivat ennätyksiään ja kauden parhaita Stadionin sisäpuolella. Olosuhteet olivat kauniissa kesäillassa lähes huippuluokkaa ja Ratinan Monda näytti nopeutenta.

Pyrinnön pikamenijät iskussa

Miesten 100 metrin alkueräjuoksut uumoilivat jo kovavauhtista finaalia. Se siitä todellakin syntyi. Pyrinnön trio Jani Koskela – Markus Koivula ja Lauri Alasaukko-oja palkittiin juoksun päätteeksi Hämeen nopeimpana kolmikkona. Koskelan voittoaika oli 10,70, Koivula 10,78 ja Alasaukko-oja 10,95.
“Näitä kisoja pitäisi olla useammin. Iso kiitos juoksutiimille urheilijoiden eteen tehdystä työstä. Myötätuuli takasuoralla takasi finaaliin mukavat olosuhteet”, kiittelivät Lauri, Jani ja Markus.

Aarnivala alle 49 sekunnin

pm-kilpailuiden päätteeksi nähtiin 400 metrin loppukilpailussa mukavaa vauhtia kun Ville Aarnivala tikkasi ratakierroksen aikaan 48,58. Aina iloinen Ville hymyily tyytyväisyyttä juoksun jälkeen. Toiseksi juoksi Valtteri Toimela 50,26 ja kolmoisvoiton Pyrinnölle varmisti Juha Virkkunen 51,81.

Miesten 1500 metrillä Jaakko Laakso otti selkeän voiton ajalla 4.06,19. Jaakolta hyvät juoksut niin 800 metriltä kuin 1500 metriltä, joten loppukesän koitoksista on lupa odottaa hyvää.

Miesten seipäässä ottelija Urho Kujanpää taivutti hopealle tuloksella 440 ja Transit-mies Jouko Mäki-Lohiluoma kumarsi pronssia tuloksella 370.

Kahdeksan nopeinta naista Hämeestä

Naisten 100 metrin loppukilpailu oli punavalkoisten juhlaa. Kaikkien kahdeksan juoksijan seuraksi kirjattiin Tampereen Pyrintö. Hämeen nopeimmaksi naiseksi juoksi 17-vuotias Jessi Landström ajalla 12,31. Pituushyppääjä Merika Sumanen sijoiittui hopealle ajalla 12,45 ja Titta Mehtänen kolmanneksi 12,51.

Naisten 400 metrin juoksussa Ella Suihko kirjautti ajaksi 1.00,17 ja sillä irtosi toinen tila.

Naisten pika-aidoissa ottelijat ottivat kaksoisvoiton Miia Sillman voitti ajalla 14,85 ja toiseksi sijoittui Elisa Oksanen 14,95. Lotta Harala otti vilppilähdön, joten häntä ei juoksussa nähty. Lotta juoksi 100 metrin alkuerissä 12,37, joten nuoren aisen nopeus on hyvällä mallilla.

Naisten kuulassa Suvi Helin oli omalla metriluvulla työntäen 4 kilon rautapalloa 15.06.

Hämeen piirinmestaruuskilpailut tarjosivat kahden päivän aikana erinomaisia tuloksia. Hyvä esimerkki myös muille ja osoitus siitä, että ainakin Hämeessä kannattaa pm-kilpailut jatkossakin pitää. Tampereen stadion tarjoaa niille erinomaisen kilpailualustan.

Teksti ja kuvat: TP tiedotus