Viidan Jussi hyppäsi EM-kisoihin!

Kalevan kisat eivät olisi voineet päättyä pyrintöläisittäin paremmin. Jussi Viita floppasi 226 ja otti paitsi mestaruuden myös paikan Zürichin EM-koneeseen.

Kilpailu Osku Torron kanssa oli tasaisen jännittävä, jossa myös taktikoitiin. Voittaakseen Jussin oli ylitettävä 226 ja sen hän teki.
-Ihan loistava juttu, tätä haettiin ja nyt se onnistui ihan nappiin. Olipahan mahtava kisa ja loistava fiilis, hehkui Jussin valmentaja Jouko Kilpi.

Jussi otti itse tilanteen tuttuun tyyliinsä vaatimattomasti.Jussi

-Se onnistui mihin on tähdätty. Hyviä hyppyjä läpi kisan ja Osku kiritti sopivasti. Mutta ei nuo takareidet ihan auki vieläkään ole, vaan ei tuntunut haittaavan,mestari naureskeli.

Miesten 200 metrillä nähtiin finaalissa peräti kolme pyrintöläistä. Alkuerissä Ville Aarnivala, Jani Koskela ja Markus Kovivula juoksivat itsensä loppukilpailuun. Markus juoksi jopa ennätyksensä 21,67 pieneen vastatuuleen (-0,4).

Finaalissa seuran ykköseksi kirmasi Ville, joka oli upeasti neljäs ajalla 21,73. Todella tasaisessa kilpailussa Markus oli kuudes 21,80 ja Jani seitsemäs 21,82.
-Olen tosi tyytyväinen sijoitukseen, mutta aika olisi voinut olla parempi, Ville

-No tämä rata oli aika hidas, säesti Markus vierestä.

pikajuoksuJani ihmetteli, mihin viikko sitten esille pulpahtanut oma kunto katosi.
-En ymmärrä, mitä tapahtui. Viikko sitten meni kovempaa tiukkaaan vastatuuleen, mutta täällä ei oikein päässyt hommasta kiinni missään vaiheessa, hiukan pettynyt Jani kertoi.

Jaakko viides kasilla

Laakson Jaakko taisteli 800 metrillä mahtavasti jopa mitaleista, mutta eroa pronssiin jäi lopulta 0,36 sekuntia. Viides sija ja oma ennätys 1.51,49 lämmittivät kuitenkin mieltä.

-Sen verran oli kova vauhti, että loppussuoralla ei ollut riittävästi voimia. Mutta kun ennätys tuli, ei voi olla kauhean pettynyt, Laaksokunnianhimoinen Jaakko sanaili kisan jälkeen.

Helinin Suvi lähti kuulakisaan Suomen kärkituloksella, mutta jäi suureksi pettymyksekseen neljänneksi tuloksella 14,38. Suvi oli niin pettynyt, ettei pystynyt kommentoimaan suoritustaan.

19-vuotias Valtteri Toimela oli mukana 400 metrin aidoissa. Valtteri juoksi erinomaisen kilpailun ja oli Toimelaseitsemäs parantaen kauden parastaan puolella sekunnilla aikaan 53,56.

-Kirkkaasti kauden paras juoksu, nyt pysyi rytmi takasuoralla todella hyvin kasassa, tyytyväinen Valtteri kertoi.

Naisten pituusfinaalissa Sillmanin Miia täräytti heti kättelyssä sallituissa oloissa hienon ennätykssensä 596. Se riitti lopulta kuudenteen sijaan. Sumasen Merika oli kahdeksas 569 kantaneella pompulla, joten Pyrinnön panos tässäkin kilpailussa oli

Hyvä kokonaistulos

Kolmen ensimmäisen päivän jälkeen Pyrinnöllä oli kasassa vain 22 Kalevan Maljan pistettä, mutta päätöspäivänä kirittiin ja lopullinen saldo oli mukava 58 pistettä. Mitalisaldo oli yksi kulta ja kaksi pronssia, pistesijoja tuli 14 kappaletta.

Valmennuspäällikkö Lauri Hollo oli tulokseen tyytyväinen.

-Iso kiitos kaikille täällä Kuopiossa kaikkensa tehneille urheilijoille. Lähdimme lukuisten loukkaantumisten ja sairastelujen runtelemana kisoihin paljon vaatimattomammistaa lähtökohdista kuin viime vuonna. Täällä pyrintöläiset suoriutuivat kuitenkin pääosin tasonsa mukaisesti ja osa jopa hienosti venyen. Pääätöspäivänä nähtiin todella loistavia venymisiä, Jussin EM-paikka ja kulta kruunasi hienon päivän.

Pyrintöläisten sijoitukset ja tulokset Kuopion Kalevan kisoissa 2014:

1. Jussi Viita korkeus 226

3. Tommi Evilä pituus 776

3. Tanja Komulainen kiekko 52,92

4. Suvi Helin kuula 14,38

4. Ville Aarnivala 200m 21,73

5. Jaakko Laakso 800m 1.51,49

5. Elisa Oksanen seitsenottelu 4970

5.Reetta Hurske 100m aidat 13,64

6. Markus Koivula 200m 21,80

6. Miia Sillman pituus 596

7. Jani Koskela 200m 21,82

7. Valtteri Toimela 400m aidat 53,56

7. Eliisa Räsänen 400m 56,91

8. Merika Sumanen pituus 569

9. Lauri Alasaukko-Oja 200m 21,76

9. Heini Raunio seitsenottelu 4735

10. Roosa Lahtinen 800m 2.14,47

10. Miia Sillman korkeus 172

11. Markus Koivula 100m 10,85

11. Jani Koskela 100m 10,85

13. Ville Aarnivala 100m 10,87

14. Joni Syrjälä moukari 59,78

15. Jessi Landström 100m 12,50

15. Eliisa Räsänen 800m 2.17,03

17. Lauri Alasaukko-Oja 100m 10,97

18. Tiina Hakanen pituus 570

Jere Bergius ei tulosta seipään finaalissa

Gabriela Kosonen ei tulossta korkeuden karsinnassa

Maria Huntington keskeytti seitsenottelun

Lassi Raunio keskeytti kymmenottelun

 

Teksti ja kuvat: Late Hollo