Ruumiinkulttuuria Frenckellissä

Kävin syntymässä Paattisilla, josta matka kulki Someron ja Vampulan kautta Forssaan. Siellä urheiluharrastukseni alkoi, ensin seiväshyppääjänä, mutta sitten pikkuhiljaa palloiluopiston kesätyössä tuli lajiksi moukarinheitto, pallo sekin. Forssan moukaripörssi sitten viimein vahvisti lajivalinnan. Forssa oli tuolloin niin koripallo, kuin moukarinheitto- kaupunki. Koripallon heittoakin tuli harjoitettua kohtuullisella menestyksellä. Vähitellen moukarinheitossa tuli menestystä ja ensimmäinen nuorten suomenmestaruus vuonna 1968 vahvisti lajivalinnan oikeaksi. 1975 matka jatkui Tampereelle ja Pyrintöön.

Harjoituspaikka oli ainutlaatuinen, Verkatehtaan vanha rakennus Tammerkosken rannalla. Kylmä oli ja tuuli puhalsi, mutta innolla pressuun heitettiin. ”Punttitreenit” tehtiin yhtä ainutlaatuisessa paikassa, Frenckellissä, joka silloin oli vain ruumiinkulttuurin käytössä. Harjoittelu tehtiin yhdessä Pyrinnön painonnostajien kanssa, ja ”Jaskan” johdolla. Pyrinnön punaisessa urheiluasussa olen saavuttanut kaikki merkittävät urheilusaavutukseni, kahdeksan Suomen mestaruutta, osallistunut kolmissa olympialaisissa loppukilpailuun Moskova, Los Angeles, Soul. Euroopan Mestaruuskisoissakin ehdin olla mukana kolme kertaa, Praha, Ateena, Stuttgart. MM-kisoihinkin ehdin osallistua kaksi kertaa 1983 Helsingissä ja 1987 Roomassa. Kaikissa kisoissa olin loppukilpailussa. Parhaana arvokisasaavutuksena pidän Ateenan kisojen viidettä sijaa vuonna 1982, sillä silloin olin kisojen paras länsieurooppalainen urheilija! Maaottelu-edustuksia kertyi noin 40.

Valmistuin poliisiksi vuonna 1977. Seitsemän – ja kahdeksankymmentä luvulla urheilijat olivat vielä amatöörejä, urheiluharjoitukset tehtiin työpäivän päätteeksi tai ennen työvuoron alkua. Urheilumatkoille lähtö vaati aina pitkän keskustelun esimiehen kanssa, josko sinne olympialaisiin voi lähteä, vaikka tulos kyllä riitti, ja onko matka sitten työ- vai omaa aikaa, jolloin siitä ei palkkaa maksettu. Lomapäivät eivät kilpailu- ja edustusmatkoihin riittäneet. Ja joskus piti olla kotonakin, vaimo vaati. Näin ne urheiluvuodet kuluivat töitä tehden ja moukarinheittoa harjoitellen. Kun menestystäkin tuli, niin viimeisinä urheiluvuosina saattoi jo lähteä ulkomaille leirille stipendien turvin. Vielä 32 – vuotiaana heitin ennätykseni, ja siksi motivaatiota jatkamiseen riitti. Viimeisen kilpailun kilpailin Pyrinnön kisoissa elokuussa 1989. Edellinen yö oli tosin mennyt ”synnyttäessä”, mutta reilusti yli 70 metriä moukari vielä lensi.

Urheilu antoi paljon, matkoja, ystäviä ja onnistumisen kokemuksia. Ne olivat se ”bonus”, parasta kuitenkin oli harjoittelu, itsensä ylittäminen ja se tyydytyksen tunne, jonka hyvin sujunut harjoitus antaa kun huomaa, että oli taas vähän parempi kuin eilen.

Harri Huhtala

TAPAHTUMAT