Kemppainen: Kaksintaistelut ja MM-hallinäytöt SM-hallien suola

Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen odottaa MM-hallijoukkueen kokoonpanon kirkastumista ja tasaisia voittotaistoja Tampereella lauantaina ja sunnuntaina kilpailtavista yleisurheilun SM-halleista.

– Itse toivon myös, että kestävyysjuoksumatkoilla löytyisi yhteistä halua vauhtijuoksuihin, ettei tyydyttäisi vain juoksemaan SM-mitaleista, Kemppainen sanoo.

Yleisurheilun hallikausi huipentuu kansainvälisesti 18.-20. maaliskuuta Portlandissa Yhdysvalloissa MM-halleihin. Kisoihin pääsevät tulosrajan rikkoneet urheilijat. Jos heitä ei ole johonkin lajiin ole haluttua määrää, joukkoa täydennetään tilastojen perusteella.  Tuo tilasto mäkelä_websyntyy yhdistämällä viime kesän ulkoratatulokset sekä kuluvan ja viime talven hallitulokset.

Kotimaan kärkinimistä MM-halleihin on selkeimmin tähdännyt kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä. Hän sivusi Vaasassa halli-SE -tulostaan 14,20.  Se vie hänet rankingissa 20. sijan tuntumaan, kun MM-hallimittelöön otetaan 16 urheilijaa.

– Mäkelä voi varmistaa MM-kisapaikan rikkomalla SM-halleissa tulosrajan 14,30. Siihen hänellä on kaikki edellytykset. Muussa tapauksessa jää nähtäväksi, miten ranking kehittyy ja ketkä tilastoissa hänen edellään olevista urheilijoista kilpailevat Portlandissa, Kemppainen sanoo.

Suomalaisista MM-hallien tulosrajan ovat rikkoneet myös Sandra Eriksson, tänä talvena 60 metrin aidat alle 8,14:n juossut Nooralotta Neziri sekä seiväshypyn MM-tulosrajaa 471 sivunnut seiväshyppääjä Wilma Murto. Eriksson rikkoi yhdeksän minuutin tulosrajan viime talvena EM-hallien 3000 metrin ennätysjuoksullaan 8.54,06.

– Neziri ja Murto ovat ilmoittaneet, että he eivät lähde MM-kisoihin. Eriksson taas aikoo tehdä ratkaisunsa SM-hallien jälkeen, Kemppainen sanoo.

Murto ja Nikkanen yksi taistelupareista

SM-halleissa MM-hallikisojen tulosrajan rikkominen on mahdollista ainakin pika-aitureille Matilda Bogdanoffille ja Elmo Lakalle. Bogdanoff jäi hiljattain 60 metrin aitojen MM-rajasta rajasta 0,01 sekuntia juostuaan 8,15. Lakka puolestaan pyyhälsi Växjön maaottelussa ennätyksensä 7,72, joka jää 0,04 sekuntia tulosrajasta.

– Lähtökohtaisesti Suomella on MM-kisoihin yksi paikka, joka on käytettävissä siitä huolimatta, että meillä ei olisi ketään, joka rikkoo rajan, tai mahtuu mukaan tilastorankingin perusteella, Kemppainen sanoo.

Tuli SM-halleissa MM-hallirajoja tai ei, luvassa on tasaisia voittotaistoja. Niistä tasokkain saattaa olla ennätyksiään talven mittaan kohentaneiden Wilma Murron ja Minna Nikkasen kohtaaminen seiväshypyssä. Nikkanen on voittanut kaikkiaan kymmenen ja seitsemän viimeistä SM-hallimestaruutta.

– Hyviä kaksin- tai kolmintaistoja on muitakin. Camilla Richardsson, Johanna Peipponen ja Sandra Eriksson kohtaavat 3000 metrillä, Bogdanoff ja Neiziri pika-aidoissa, konkari Matti Mononen saa seiväshypyssä vastaansa hyvävireisen Niko Koskinen ja Eemeli Salomäen, joka on voittanut neljä viimeistä hallimestaruutta, Kemppainen sanoo.

Mörö, Storbacka ja mieskävelijät debytoivat

SM-halleissa nähdään myös pitkältä Etelä-Afrikan leiriltä kotiutunut aitajuoksija Oskari Mörö. Hän kuntoutti syksyllä ja talvella lonkkavaivaa ja juoksee nyt 400 metriä. Se on hänelle hallikauden ensimmäinen startti. Hallikautensa korkannee Tampereella myös maileri Karin Storbacka ja mieskävelijöiden kärkikaarti.

– Mielenkiintoista on nähdä myös kolmiloikkaaja Simo Lipsasen vire. Naiskorkeushyppääjät ovat Elina Smolanderin ja Linda Sandblomin johdolla olleet sen verran lupaavassa vireessä, että tämä voisi olla kisojen yllätyslaji. Miesten kuulassa voisi toivoa, että Arttu Kangas rikkoisi 20 metriä kuten viime vuoden SM-halleissa, Kemppainen miettii.

– Pikajuoksuista naisten 60 metriä on etukäteen täysin auki.  Saa nähdä, vertyykö Ville Myllymäki jatkamaan kahden mestaruuden putkeaan 60 metrillä. Täytyy toivoa, että miesten kisassa tullaan tuntuvasti alle 6,80:n.

SM-hallit 27.-28.2. TampereellaSM hallit Tampere 2016_4

Teksti ja kuvat: SUL