Tuuli Merikosken 800 metrin Suomen ennätys 25 vuotta

Pyrinnön Tuuli Merikosken nimissä oleva naisten 800 metrin Suomen ennätys täytti 25 vuotta. Ennätys 2.00,59 syntyi Helsingin Olympiastadionilla 27.6. vuonna 1991 järjestetyissä maailmankisoissa.
Tuulin muistelua juoksusta (AL 27.6.2016):
– Ei se erityisen hyvältä näyttänyt, kun suoritusta on jälkeenpäin katsonut. Koikkelehdin siellä maailman huippujen perässä ja olin lopulta FullSizeRenderviides. Mutta muistan, että kun kuulin väliaikoja, ymmärsin, että nyt tulee hyvä aika.

– Oli myös tärkeää, että kisan taso oli korkea. En usko, että ennätyksiä syntyy jänisjuoksuilla, ainakaan omalla kohdallani

Tuuli toimii Helsingissä sijaitsevan  Helmi-liiketalousopiston huippu-urheilukoulutuksen kehittämispäällikönä. Hänellä on useita luottamustoimia. Hän kuuluu mm. Suomen Olympiakomitean hallitukseen, pääkaupunkiseudun urheiluakatemian hallitukseen sekä toimii urheilijoiden ammatinedistamissäätiön puheenjohtajana. Pyrinnön hallituksessa hän on istunut vuodesta 1998.

Aamulehden uutinen Tuulin ennätyksestä

YLE:n elävästä arkistosta linkki Tuulin SE-uutiseen

IMG_3411

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuuli yhdessä valmentajansa  Maria Paczosian kanssa