Tampereen Pyrintö 120 vuotta – Juhlapuhe

Rakkaat pyrintöläiset,

On suuri kunnia olla täällä tänään juhlistamassa meidän 120-vuotiasta Tampereen Pyrintöä, MunSeuraa.

Olen ollut pyrintöläinen vuodesta 1977 eli 10-vuotiaasta lähtien. Pyrintöön minut toi kotoa saatu innostus liikkumiseen ja urheiluun. Erityisenä innoittajana toimi isä-Seppo, jolta minä sain nopsakinttuisuuden geenit ja kilpailuvietin. Isä ei ollut Pyrinnön jäsen, mutta rellulaisena hän kisaili ahkerasti Pyynikin kentällä.

Isä ei ole täällä tänään, mutta olen varma, että hän juhlii kanssamme taivaallisen urheilukentän lehtereillä.

Moni teistä täällä olevista on tullut Pyrintöön samanlaista vanhempien tai isovanhempien kannustuksen reittiä. Yhtä lailla moni meistä on vanhempi, joka on ohjannut omaa lastaan urheilun pariin toimien tilanteesta riippuen kuskina, valmentajana, pyykinpesijänä, ruuanlaittajana, managerina, huoltajana, lohduttajana ja kannustajana.

Vanhemmilla onkin ratkaiseva rooli huippu-urheiluintohimon ja elinikäisen liikuntakipinän sytyttämisessä. Tuo jälkimmäinen – elinikäinen into liikkua- on tärkeintä ja sitä pitää tavoitella, menestys tulee sitten bonuksena.

Vanhemman rooli on usein laajentunut erilaisiin tehtäviin seurassa. Moni jää seura-aktiiviksi lapsen urheilu-uran jälkeen. Yhtä lailla myös urheilijat jäävät tai palaavat seuratoiminnan pariin. Meillä on jopa mahtavia Pyrintö-perheitä, jotka ovat mukana toiminnassa monen perheenjäsenen ja sukupolven voimin, Järvelinit ja Hakaset lippulaivoinaan.

Nykypäivän seuratoimintaan on muodostunut uudenlainen käsite: pakotetut vapaaehtoiset. Minusta tuntuu, että Pyrinnössä ei tätä hassua lisämäärettä ole tarvetta käyttää. Kun toiminta on hyvin johdettua ja kun työllä koetaan olevan merkitystä, vapaaehtoisuus on aitoa ja mielekästä. Kuunteleminen, kohtaaminen, kiitos, välittäminen, huomioiminen ja arvostus ovat asioita, joilla jatkossakin varmistamme sen, että kymmenet ja taas kymmenet seura-aktiivit tekevät yhdessä töitä punavalkoisin sydämin. Ilman näitä ihmisiä Pyrinnön menestystarina seurana ei olisi ollut eikä ole mahdollinen.

Mennään sitten kodista kouluun

Kotoa saamaani urheilukipinää vahvistettiin myös koulussa. Haiharan koulu Kaukajärvellä oli aktiivinen urheilukoulu, jossa oli monenlaista toimintaa ja kisailua ekaluokasta alkaen. Rehtorina toimi pyrintöläinen Juhani Manninen, joka oli v. 1960 olympiaedustajamme pituudessa, ja jonka tyttärellä Johannalla on edelleen seuraennätys korkeudessa. Luokanopettajanani oli tarmokas urheilunainen Pirkko Alasaukko-oja ja yksi koulun muista pyrintösydämisistä opettajista oli Jorma Siren, todellinen monipuolisen harjoittelun puolestapuhuja ja käytännön toteuttaja.

Tämän kolmikon urheilusilmä tunnisti lahjakkaat oppilaat, joita sitten pyydettiin mukaan Pyrinnön toimintaan. Ja näitä lahjakkuuksia Kaukajärvellä muuten riitti.. kärkinimenä mainittakoon maajoukkuekoripalloilija/ottelija/ korkeushyppääjä Seija Leino. ”Tämän värväystoiminnan” kautta minäkin maailman parhaaseen seuraan päädyin.

Voimistelun- ja liikunnanopettajat ovat tehneet tällaista lahjakkaiden urheilijoiden bongaustyötä läpi Pyrinnön historian. Liikunnanopettajat ovat olleet tärkeitä toimijoita ja ompa rekrytointia tehty toisinkin päin: seuran mainiosta 100-vuotishistoriikistä (johon muuten kannattaa tutustua!) löytyy vuodelta 1908 johtokunnan pöytäkirjamerkintä että Kouvolasta Tampereelle oli asettumassa etevä ja tunnettu voimistelun ja urheilun opettaja F. Lundström, joka sitten päätettiin koettaa saada Pyrinnön riveihin.

Liikunnan opettajien aktiivisuus seuratoiminnassa on vuosien varrella vähentynyt, eikä tämä koske pelkästään Pyrintöä vaan on laajempi ilmiö. Tästä huolimatta opeilla on edelleen roolinsa liikunnallisesti innokkaiden lasten ja nuorten ohjaamisessa seuratoiminnan pariin.  Aamulehden viestikarnevaalit ja muu koululaisurheilu on erinomainen matalan kynnyksen väylä eri lajien säännöllisen harrastamisen pariin.

Seuraavaksi luon pikakatsauksen seuran historiaan

Pyrintö perustettiin Pyynikillä eräänä sateisena iltana syksyllä 1896. Perustajat olivat ajan hengen mukaan miehiä ja toimintakin miesvaltaista monia vuosikymmeniä. Mutta miehiseksi ei MunPyrintö ole totisesti jäänyt. Tyttöjen ja naisten urheilua arvostetaan siinä missä poikien ja miestenkin. Lajivalikoima on laaja molemmille sukupuolille. Ja taustatyössä on aina ollut mukana sekä vahvoja miehiä että naisia.

Pyrinnön ensimmäinen laji oli voimistelu, mutta pian tulivat mukaan yleisurheilu, paini ja pikaluistelu.

Tiedämme, että pari viikkoa sitten Helsingin Jalkapalloklubi HJK pelasi Ilvestä vastaan Tammelassa, mutta tiesittekö, että kesäkuussa 1910 Pyrintö oli kutsunut Klubin pelaamaan Tampereelle 70 markan eli nykyrahassa vajaan 300 euron korvausta vastaan.

Entä tiesittekö, että Pyrintö pelasi jääkiekon SM-sarjassa kahdesti hopealle 1920-luvun lopussa ennen vuonna 1931 perustettua Ilvestä? Juniorijääkiekon paluuta seuraan puuhattiin keväällä edesmenneen Aarne ”Dynamo” Honkavaaran johdolla 1940-luvun lopussa. Dynamo piirsi jopa peliasun, mutta hanke ei toteutunut.

Pyrinnön lajeja olivat myös lentopallo, pesäpallo ja pyöräily, jotka jäivät ohjelmasta, kun Tampereelle oli perustettu näiden lajien erikoisseuroja.

Pyrinnön arvokisaedustajien määrä ja menestys hakevat vertaistaan suomalaisessa urheiluhistoriassa.

Meillä on ollut olympiaedustajia hiihdossa, nykyaikaisessa 5-ottelussa, painissa, painonnostossa, pikaluistelussa, voimistelussa ja yleisurheilussa. Lähes kaikissa näissä lajeissa on ylletty myös mitaleille. Eniten olympiaedustuksia taitaa muuten olla ikinuorella Jaska Kailajärvellä, neljät kisat urheilijana ja ties kuinka monet valmentajana.

Pyrinnön 50-vuotishistoriikissa todetaan: ”Tuskin millään muulla seuralla maassamme oli niin komeata olympiadia kuin Tampereen Pyrinnöllä vuosina 1924 – 1928.”

Pariisin ja Amsterdamin kisat olivatkin todellista pyrintöläishuumaa. Pariisissa Ville Ritola juoksi kultaa kympillä. Pronssia toivat Eero Berg tonnivitosella ja Ville Tuulos kolmiloikassa. Amsterdamissa saalistettiin myös kolme mitalia. Paavo Yrjölä ja Aki Järvinen kymmenottelivat kultaa ja hopeaa. Tuulos loikkasi jälleen pronssille.

Pyysin toiminnajohtaja Hakaselta muutamaa nostoa menestyslistan kärkeen. Mainitun 20-luvun olympiamitalisateen lisäksi hänen listallaan ovat: ensimmäinen miesten mestaruus koriksessa 2010, voitot Venlojen viesteissä, erityisesti Eura-Kauttualla voitto 1999 sekä Tero Saviniemen keihäsmestaruus Kalevan kisoissa 1984 Kajaanissa.

Itse nostaisin listalle vielä Tommi Evilän MM-pronssin vuonna 2005 ja Annika Viilon suunnistuksen MM-mitalit 80-90 lukujen taitteessa.

Meillä jokaisella on omat tärkeät Pyrintö-hetkemme. Unohtaa emme saa myöskään niitä yli 60 pyrintöläisurheilijaa, jotka kaatuivat isänmaamme puolesta talvi- ja jatkosodan aikana.

Millainen Pyrintö on sitten tänä päivänä?

”Tampereen Pyrintö oli vuosisadan alun tamperelaisurheilussa dynamo joka pyöritti kaikkea ja oli valmis kaikkeen uuteen. Ja ellei se tehnyt itse tavoitteestaan totta, vaikutti se siihen että muut panivat toimeksi. ”Näin kuvaillaan Pyrinnön roolia 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä.

Sama toteamus kuvaa osuvasti seuraamme tänä päivänäkin.

Lajikirjomme on laaja: hiihto, keilailu, koripallo, mäkihyppy ja yhdistetty, naisvoimistelu, pikaluistelu, suunnistus ja yleisurheilu sekä uusimpana tulokkaana cheerleading, joka on ottanut upeasti oman paikkansa Pyrintö-perheessä.

Pyrintö on myös tapahtumajärjestäjänä maailman parhaita seuroja. Tämä asema on 120 vuotta kestäneen harjoittelun tulosta. Voimisteluiltamia alettiin järjestää heti ensimmäisestä vuodesta lähtien. Myöhemmin pidettiin monilajisia ja -kulttuurisia iltamia, joissa muun muassa painittiin, nostettiin painoja, laulettiin, esitettiin näytelmiä ja lausuttiin runoja.

Tapahtumat ovat antaneet omille urheilijoille näytön paikkoja, vahvistaneet sisäistä yhteisöllisyyttä, asemoineet Pyrintöä suurseurana ja olleet myös tärkeä toiminnan rahoittaja.

Ensimmäiset yleiset kansainväliset painikilpailut Pyrintö järjesti helmikuussa 1907, joista saatiin voittoa 241 markkaa, joka nykyrahaksi muutettuna vastaa noin tuhatta euroa. Samana vuonna seura järjesti Viikinsaaren juhannusjuhlat, jonka ohjelmassa oli soittoa, laulua, sadunkertomiskilpailu, köörilaulua, wiisiottelu ja uskokaa tai älkää -povausta!! Voittoa tuli kokonaiset 318 markkaa.

Hakanen nosti tapahtumajärjestämisen TOP-joukkoon seuraavat kisat:

-Painonnoston Suomi – Ruotsi Koskikeskuksessa v.1992

-Pyrinnön 100-vuotisjuhlavuoden Kalevan kisat 1996

-SM-hiihdot 1995

-Yleisurheilun 23-vuotiaiden EM-kisat 2013

 

Listalla on tietysti myös viime kesän ja juhlavuotemme kruunannut Ruotsiottelu. Suomi-Ruotsi -maaottelu järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Suomessa muualla kuin Helsingissä. Onnistuimme mielettömän hyvin: herätimme maaottelun henkiin säilyttäen vanhaa mutta myös uutta tuoden. Toivottavasti saamme Ruotsi-ottelun järjestettäväksi myös kahden vuoden päästä, sillä annoimme vahvaakin vahvemman näytön osaamisestamme. Toivomme mahdollisimman pikaista valintaa, että pääsemme kehittämään maaottelua vielä upeammaksi tapahtumaksi.

Arvoisa juhlaväki

Pyrintö on tullut minulle vuosi vuodelta läheisemmäksi. Käsitykseni siitä, että oma seura on arvokas voimavara urheilijalle – myös kilpauran jälkeen –  on vahvistunut entisestään. Pyrintö on minulle turvallinen kotipesä.

Asuin 90-luvun alkupuolella Lappeenrannassa ja harjoittelin usein samoissa paikoissa kuin Lappeenrannan Urheilumiesten väki. Seuran silloinen puheenjohtaja Pentti Viskari pyysi aina syksyisin minut rekrytointikeskusteluun torille, jossa hän tarjosi paikallisia herkkuja, Vetyä tai Atomia ja mahdollisuuden siirtyä LUMiin. Pentti koki velvollisuudekseen kysyä, vaikka tiesi jo etukäteen etten suostu, sillä hän ymmärsi, että olen pyrintöläinen. Aina.

Pyrintökään ei kalastele rahalla, vaan toiminnalla ja yhteisöllä, joka tarjoaa muutaman kauden edustamisen ja pikavoittojen sijaan kestävän kehityksen tukea urheilu-uralla ja sen jälkeen.

On ollut kunnia-asia kuulua Pyrinnön urheilijakaartiin ja nyt myöhemmin seuran taustavoimiin erilaisissa luottamustehtävissä. Koen voineeni toimia myös eräänlaisena Pyrintö-lähettiläänä valtakunnallisesti.

Mieheni Erkkikin sanoo aina, että ”Tampereen Pyrintö on sun tärkein luottamushomma”. Erkillä on kyllä lämmin yhteys Pyrintöön ilman vaimoakin, sillä hänen setänsä, piispa, aitajuoksija Osmo Alaja edusti Pyrintöä ja piti seuramme 70-vuotisjuhlissa juhlasaarnan. Jarmo on kertonut, että Osmo kävi päiväkävelyillään usein tarinoimassa seuran toimistossa.

Pyrinnön syntymisen aikaan ja 1900-luvun alkupuolella perustettiin monia yleisseuroja. Myöhemmin trendi-ilmiöksi tuli yhden lajin erikoisseurojen perustaminen. Viime vuosikymmeninä on tapahtunut liikettä molempiin suuntiin.

Yleisseuroista on erkaantunut lajijaostoja omiksi seuroikseen, mutta yhtä lailla uusia lajeja on tullut vanhojen yleisseurojen suojiin. Yleisseurojen määrä on kohtuullisen pieni verrattuna seurojen kokonaismäärään, mutta suuren jäsenmääränsä myötä ne ovat merkittävä osa suomalaista liikunta- ja urheilukulttuuria. Yleisseurat ovat monesti omassa kunnassaan ”instituutioita” vahvan historiansa vuoksi. Yleisseurat toimivat usein myös urheilun ulkopuolisten asioiden toteuttajina ja ne tekevät tiivistä yhteistyötä kunnan liikuntatoimen kanssa. Juuri tällainen asema Pyrinnöllä on Tampereella. Meidän erinomaiset suhteet ulottuvat kyllä koko kaupungin johtoon, ei pelkästään liikuntatoimeen. Tästä kiitos kuuluu toimihenkilöiden lisäksi myös uottamusjohdolle,, Tuki-Säätiö mukaan lukien. Nämä Pyrintö-lähettiläät, muun muassa oma Sirkkä-äitini, ovat toimineet tärkeinä linkkeinä Pyrinnön ja kaupungin välillä.  Ja on Pyrinnöllä on vahva merkitys koko Suomessa. Olemme järkäle myös valtakunnallisesti.

Seurat ovat Suomen urheilun betoni, pohja ja tuki. Erityisesti yleisseurat ovat entistä tärkeämpiä nyt, kun järjestöjen asema tuntuu horjuvan. Yleisseurat kestävät iät ja ajat, vaikka maailma muuttuu koko ajan, trendit nousevat ja laskevat yhä nopeammin ja ovat yhä vaikeammin ennustettavissa. Yleisseura pystyy parhaiten vastaamaan ajan haasteisiin.

Kun seurassa on monta lajia, monipuolista toimintaa ja monenlaisia ihmisiä omine verkostoineen, voidaan paremmin reagoida toimintaympäristön muutoksiin.  Aina on jokin laji tai jaosto, jolla menee hyvin suosion, menestyksen, talouden, yhteishengen tai näiden kaikkien osalta. Aina löytyy jokin veturi, joka hinaa tai pitää pinnalla tarvittaessa koko seuraa.

Yleisseura on myös otollinen paikka rakentaa lajien välistä yhteistyötä ja tarjota mahdollisuus monipuoliseen harrastamiseen. Lapset ja nuoret pysyvät mukana pitempään ja harjoittelevat paremmin, minkä seurauksena seura saa ylpeillä myös niillä huipuilla, joita tästä hyvin rakennetusta ja hoidetusta harrastajapohjasta nousee.

Mutta kuten me Pyrinnössäkin tiedämme, jaostojen välinen yhteistyö ei ole itsestäänselvyys, vaan sen eteen pitää nähdä vaivaa! Parhaimmillaan puhallamme yhteen hiileen, toimimme yhtenä Pyrintö-perheenä, yhteisellä arvopohjalla, yhteisten tavoitteiden eteen.

Tehdään yhdessä töitä tämän eteen jatkossakin. Pysytään myös rohkeana, uudelle avoimena ja perinteitä kunnioittavana yleisseurana. Näillä eväillä Pyrinnön tarina jatkuu seuraavat 120 vuotta!

Loppuun vielä pieni tarina yhden urheilu-unelmani toteutumisesta viikko Ruotsi-ottelun jälkeen. 20-vuotias poikani Severi osallistui Pyrinnön järjestämälle puolimaratonille. En päässyt itse juoksemaan mukana, mutta kannustin ja huolsin. Mikä sydämen pomppimaan saanut riemu, kun Severi onnistui juoksussaan juosten yli vartin kahden tunnin tavoiteaikaansa nopeammin ja totesi tyytyväisenä maalissa: ensi vuonna uudelleen!

Kiitos Pyrintö. Kiitos MunSeura.

Tuuli Merikoski