Neljä pyrintöläistä Suomen EM-joukkueeseen

Suomen joukkueeseen suunnistuksen EM-kilpailuihin on valittu Pyrinnön Lotta Karhola, Elias Kuukka, Aleksi Niemi ja Otto Simosas. Kisat käydään 4.-15.5. Sveitsin Ticinossa.

Pyrinnön edustusryhmistä Ticinon kilpailuissa suunnistaa kaiken kaikkiaan kahdeksan edustusurheilijaamme. Mukana ovat suomalaisten lisäksi Ruotsin maajoukkueen Johan Runesson, Sveitsin maajoukkueen Florian Howald ja Simona Aebersold sekä Ranskan maajoukkueen Maelle Beauvir. Kisojen kilpailut ovat sprintti, keskimatka, sprinttiviesti, viesti ja pitkä matka.  

“Talviharjoittelussa tähdättiin juuri EM-kisoihin pitäen mäkijuoksua mukana ohjelmassa läpi talven. Fiilis onkin nyt tosi hyvä ja on siistiä nähdä kantaako talven onnistunut treenijakso hedelmää, kun pääsen mittaamaan tasoani sprinttiin ja keskimatkalle. Viesteistä jätän sprinttiviestin väliin ja lataan kaikki loput paukut maastoviestiin”, kommentoi Aleksi valintaansa.
www.pass4lead.com/
648-244
Elias oli myös tyytyväinen alkukauden suorituksiin ja kisalippuun: “Ensimmäisiin aikuisten arvokilpailuihin on mukava lähteä ja tiedän, että kuntokäyrä on vielä ylöspäin.”

Suunnistus on kovan fyysisen rasituksen ja mielen hallinnan laji. Jotta tasapaino saavutetaan on liiat paineet syytä unohtaa ja keskittyä tasapainoiseen suorittamiseen. Lotan kommentit kisatavoitteista kuvaavat tätä hyvin: “Tunnelmat ovat hyvät ja tosi hieno päästä sinne vuorille takaisin. Maastot ovat erilaisia kuin Suomessa ja niissä pääsee oikeasti haastamaan itseään. Tavoitteena on tehdä itseä tyydyttävät suoritukset, laittaa itsensä tiukoille ja nauttia kisoista, maisemista ja tunnelmasta.“

Otto kertoo kisatunnelmistaan seuraavasti: “EM-kisat ovat MM-kisojen ohella tärkeimmät kisat tänä vuonna itselleni henkilökohtaisten kisojen osalta ja sen takia oli tärkeää että pääsisi EM-kisoihin antamaan hyviä kansainvälisiä näyttöjä. Minun harjoitustalveni meni maaliskuuhun asti tosi hyvin, tuli rikottua ennätyksiä ja treenit sujuivat nousujohteisesti. Maaliskuu ja huhtikuu ovat olleet vaikeampia sairastumisten takia. Kevätyönviestin jälkeen sairastuin angiinaan, joten EM-näyttökisat jäivät väliin. Onneksi valmennusjohto luotti minuun viime vuoden tulosten perusteella ja hyvän harjoitustalven myötä. Olen iloinen valinnasta ja tosi hyvillä mielin lähden nyt kisoihin kun taas pystyy harjoittelemaan kunnolla ja huomaa, että joka päivä kunto menee parempaan suuntaan. Maaliskuussa käytiin Punakoneen leirillä Ticinossa, joten maastot on siltä osin hyvin tiedossa. Itse kisoissa lähden taistelemaan ja hakemaan sijoitusta 15 parhaan joukkoon. Se oli tavoite kauteen lähtiessä ja vaikka huhtikuu on mennyt huonosti niin en lähde siitä tinkimään.”

Suomen suunnistusliiton tiedote

Ruotsin suunnistusliiton tiedote

Sveitsin suunnistusliiton tiedote

Ranskan suunnistusliiton valinnat (pdf)

Kisasivut: EOC2018 http://www.eoc2018.ch/eoc2018/news.html