Pyrinnölle 15 mitalin nuorten SM-hallit: Nea Lento ponnisti SE:n haltijaksi

Pyrinnön urheilijat esiintyivät edukseen Joensuussa käydyssä N/M 17-22 sarjojen SM-halleissa. Viikonlopun tuloksena oli yhteensä 15 mitalia: kuusi Suomen mestaruutta, kolme SM-hopeaa ja kuusi SM-pronssia.

Nea Lennolle pituuden SE
Viikonlopun kovimmasta tuloksesta vastasi 16-vuotias Nea Lento. Naiset 17-sarjan pituushypyn ylivoimaisesti voittanut Lento venytti tuloksen 624, joka on uusi ikäluokan Suomen ennätys. Entinen, 25 vuotta vanha, ennätys parani kolmella senttiä. Edellisen ennätyksen haltija oli Johanna Halkoaho.

Pituuden lisäksi Lento loikki N17 kolmiloikan voittajaksi tuloksella 12.69.

Nean kommentti:
”Viikonloppu meni hyvin, kolmiloikka jännitti tosi paljon, koska se oli kauden ensimmäinen kilpailu ja hyppäsin kahta askelta pidemmällä vauhdilla.

Pituudessa vauhti kulki hyvin, jonka seurauksena hyppykin kulki. Viimeisen hypyn ponnistus osui täysin nappiin. SE- tulos oli yllätys.”

Siiralle Suomen mestaruus omalla ennätyksellä
Seiväshyppääjä Jami Siira voitti M19 seipään Suomen mestaruuden uudella ennätyksellä 495. Jami teki myös hyviä yrityksiä korkeudesta 500. Siiran ennätys parani peräti 13 senttiä.

”Pitkä ajomatka Joensuuhun painoi jaloissa. Verkkahypyt ei sujuneet yhtään ja alkukisa oli tahmeaa, mutta puolivälissä kisaa sain pääni kuntoon ja kisa lähti kulkemaan”, summasi Jami.

Kososelle hallikauden toinen mestaruus
Daniel Kosonen otti niin sanotusti omansa. Aikuisten SM-hallien Suomen mestari floppasi helposti nimiinsä M19 korkeuden Suomen mestaruuden tuloksella

“Tuntuu tietysti hyvältä voittaa toinen suomenmestaruus viikon sisään, mutta tavoitteena oli tehdä ennätys noissa kisoissa ja se epäonnistui, joten hampaankoloon jäi kyllä ja parannettavaa jää kesäksi! Mutta kokonaisuudessaan mahtava viikonloppu ja hallikausi”, kertasi Daniel. 

Turkka urakoi
Miehet 17-sarjan Joel Turkka urakoi viiden startin verran. Suomen mestaruus tuli 300 metrin aidoissa ennätyksellä 39,58. Lauantaina Joel nappasi pronssia 60 metrillä ajalla 7,16 ja päätöspäivänä Joel juoksi 300 metrillä SM-pronssia ajalla 36,13.

Joelin mietteet viikonlopusta: “Viikonloppu oli rankka pitkine matkoineen mutta mukava. Hyvät kisat ja kaikki urheilukaverit. “Arvokisaflunssa” vähän verotti, mutta kaikkineen hyvä reissu ja kokemus.”

Frida aitoi Suomen mestariksi
N19 aidatun ratakierroksen päätteeksi nähtiin iloinen pyrintöläinen. Frida Hämäläinen aitoi 300m aitojen Suomen mestariksi ajalla 42,85. Edellisen viikonlopun aikuisten SM-hallit jäivät muun ohjelman vuoksi väliin. Lauantai-illan saaliina Fridalla oli SM-pronssia 400 metrillä. Pronssiaika kirjattiin 57,84.

Frida summasi viikonloppunsa napakasti: ”Hyvä fiilis.”

Jemina Forss (N19) nappasi 800 metrillä hopeaa ajalla 2.15,99 ja rutisti 1500 metrin pronssille ajalla 4.47,42.

Kiia Keinonen juoksi 800 metrillä oman ennätyksen 2.16,88 sijoittuen Jeminan jälkeen kolmanneksi.

N19 800m sekä 1500m suoritus pyrintöläisittäin oli muutenkin vahvaa. 1500 metrillä pyrintöläiset nappasivat sijat kolme-neljä ja viisi (Aino 4., Kiia 5.) ja 800 metrillä mitalien lisäksi Aino sijoittui neljänneksi. Lupaa erinomaista kesän SM-viestejä ajatellen.

Olivia Mäkinen ponnisti SM-pronssia N19 pituudessa tuloksella 568.
Naiset 17-sarjassa Saga Vanninen floppasi korkeudessa hopealle tuloksella 166. Aleksi Savolainen sijoittui M17 kolmiloikassa hopealle ennätystuloksella 13.37.

Mitalistien lisäksi Pyrintöläiset kirjauttivat ison määrän ennätyksiä ja kauden parhaita tuloksia Joensuun nuorten SM-halleissa.

Täydelliset tulokset kisasivuilta.

SM-kilpailut jatkuvat maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna, kun SM-hallimoniottelut järjestetään Helsingissä liikuntamyllyssä. Samaan aikaan kilpaillaan EM-hallit Glasgowssa, jossa pyrintöläisistä Suomi-asun pukee päälleen aitajuoksija Reetta Hurske sekä korkeushyppääjä Ella Junnila.

Pyrinnön mitalistit ja valmentajat
N19 300m aj kultaa, 400m pronssia:             Frida Hämäläinen (Heini Raunio)
N19 800m hopeaa, 1500m hopeaa:                Jemina Forss (Juha Sainio)
N19 800m pronssia:                                          Kiia Keinonen (Lauri Hollo)
N19 pituus pronssia:                                          Olivia Mäkinen (Teemu Ylilauri)
M19 korkeus kultaa:                                           Daniel Kosonen (Jouko Kilpi)
M19 seiväs kultaa:                                              Jami Siira (Pauliina Savijoki)
N17 pituus ja 3-loikka kultaa:                           Nea Lento (Sanni Antonen, Teemu Ylilauri)
N17 korkeus hopeaa:                                          Saga Vanninen (Matti Liimatainen)
M17 300 aj kultaa, 60m ja 300m pronssia:   Joel Turkka (Marjukka Suihko)
M17 kolmiloikka hopeaa:                                  Aleksi Savolainen (Sanni Antonen)

Pyrintöläiset Joensuussa:
N22 60m Viivi Hellman (16.) 8,09
N22 60m Ilona Luoma (10.), 7,94
N22 kolmiloikka Elina Åkerlund (8.), 11,34
N19 60m aj Olivia Ben Khalifa (5.), 8,89
N19 60m aj Kaisa Pousi (8.), 9,25
N19 60m Olivia Ben Khalifa (6.), 7,78
N19 60m Olivia Mäkinen (13.), 8,02
N19 800m Aino Sikkinen (7.), 2.20,16
N19 1500m Aino Sikkinen (4.), 4.47,76
N19 1500m Kiia Keinonen (5.), 4.48,78
N19 korkeus Olivia Mäkinen (5.), 167
M19 korkeus Ville Eikkula (4.), 182
N17 60m Lotta Alasaukko-oja (9.), 8,16
N17 60m Saana Boelius (21.), 8,33
N17 800m Maria Peltoniemi (19.) 2.31,86
N17 800m Venla Harala (24.) 2.36,38
N17 1500m Maria Peltoniemi (12.), 5.12,27
N17 1500m Venla Harala (21.), 5.34,43
N17 60m aj Saga Vanninen (5.), 8,53
N17 korkeus Maiju Saukkosaari (6.), 159
N17 seiväs Lotta Alasaukko-oja (8.), 301
N17 pituus Vilma Itälinna (5.), 550
N17 pituus Emilia Heino (11.), 514
N17 kolmiloikka Rosa Muurasniemi (8.), 11.37
N17 kolmiloikka Emilia Heino (9.), 11.18
N17 kuula Saga Vanninen (6.), 13.82
N17 kuula Meri Elomaa (11.), 11.91
N17 kuula Siiri Elomaa (15.), 11.27
M17 60m Jaakko Linnus (20.), 7,56
M17 300m Jaakko Linnus (8.), 37,46
M17 60m aj Jaakko Linnus (9.), 8,62
M17 300m aj Kasperi Valonen (4.), 40,97
M17 300m aj Jaakko Linnus (8.), 41,56
M17 kolmiloikka Kasperi Valonen (10.), 11.91
M17 kuula Aleksi Savolainen (4.), 14,38
M17 seiväs Aleksi Savolainen (6.), 386

Teksti: Elisa Hakanen
Kuvat: SUL/Anssi Mäkinen