Haapapuun pätkettä Pyrinnössä

Muistan yhden nyttemmin jo hauskaksi muuttuneen tapauksen Pyrinnön ja Lempäälän Kisan pesäpallo-ottelusta. Nuijamiesten taisto käytiin avaralla Lempäälän yleisurheilikentällä joskus 60-luvun alussa. Värikkäin osasto oli TP:n etukenttä keskusteluineen ja tokaisuineen. Siepparina hääri 160 senttinen Reijo Retsu Pajunen, jonka jalat ja leukaperät kävivät yhtenään samalla temmolla. Retsu piti myös ohjelmasta ettäs tarinoista huolen matkaotteluissa. Lukkarina sekä etukenttää komensi kovaan ääneen Arvo Jantsa Jantunen. Kolmas pyörä oli Halmeen Pekka, joka omisti kauhian heittokäden! Tosin, Retsuhan tiesi lisätä “meriitiksi” sen, että jos hän vetää pallon lepikkoon, tulee myös paljon juoksuja..

Ja menihän se kerran lepikkoon – tai oikeastaan puutarhaan. Juuri Lempäälässä ja juuri Halmeen riuhtaisemana. Pekan todellinen mailmankaari irtosi ottelun puolivälissä kakkospesän yli. Pallo oli vasta nousussa pesän kohdalla, joten kauashan se katosi viereiseen ryytimaahan.- Mitataan, Pajunen ärisi aitoessaan yli korkean pensasaidan. Kenttä rullasi. Kenttä tyhjeni. Vaan eipä kuulunut siepparia takaisin. Jantsa hölkkäsi harmistuneen näköisenä tuuhean aidan äärelle, josko kadonnut pari saataisiin takaisin. Ja löytyihän Pajunen. Retsu loikoili jalat pystyssä metrin korkeudessa omenapuun haarukassa. Naama virneessä ja kädessään puoliksi järsitty omena.- Pajunen, tule alas sieltä.. meillä on peli, Arvo komensi.- Ruokatunti Jantsa, älä hosu. Sitten hän kohotti omenaa hiukan todeten; Valkeakuulas… hiukka hapan!

Loppuihan se koitoskin. Pajusta kehaisi paluumatkalla bussissa joku pelikavereista komeasta aitomistyylistään. Retsuhan vähätteli aitomistaan, mutta totesi, että siinä meni samalla 2 m korkeutta ja 7,5 meetriä pituutta. Kenttäennätyksiä molemmat!

Niin, tarina on tosi… ja kertoja elää!

T.- Pertsa Matara

Kun palaset kolahtelevat paikoilleen – tuloksena seuran ensimmäinen hiihdon miesten SM-mitali!

Keväällä 1993 Pekka Vähävihu soitti veljelleni Juhalle ja kysyi häntä valmentajaksi. Samalla selvisi, että Pekka on vaihtamassa seuraa Hämeenlinnan Hiihtoseurasta Valkeakosken Hakaan. Tämä synnytti ajatusleikin, että josko Pekka tulisi Pyrintöön. Ajatus ei sytyttänyt Pekkaa heti. Aloitimme kuitenkin Juhan kanssa neuvottelut kahden lähes yksinäisen suden kanssa, joihin suhteet olivat jo olemassa. Ensin otimme yhteyttä Tampereella asuvaan, mutta Naantalin Löylyä edustavaan, Matti Keitilään. Tiesimme, että hän oli seuransa ainoa mieshiihtäjä, jota ei viestit velvoittaneet. Hänkin epäröi aluksi. Meiltä puuttui vielä yksi mies, jota tarvittiin perinteisen osuudelle. Tampereen Poliisiurheilijoissa oli käynyt puhuri, ja Heinimaan Pauli oli jäänyt sinne lähes samaan tilanteeseen kuin Matti Naantalissa. Patekaan ei aluksi lämmennyt asialle.

Meillä oli kuitenkin valtit kädessä perinteiseen neuvottelutaktiikkaan; ”jos sinä tulet, tulee tuokin, ja jos hän tulee, tulee hänkin. Näin saimme kerättyä kolme kovaa hiihtäjää samaan joukkueeseen. Joukkueen tavoitteeksi asetettiin SM-mitali, koska mukana oli kuitenkin hiihtäjiä, joilla kaikilla oli mahdollisuus sijoittua SM-kisoissa 20 parhaan joukkoon. Joukkueen vahvuutena oli myös se, että lähes kaikki pystyivät hiihtämään kilpailukykyisesti kummallakin tyylillä (perinteinen tai luistelu).

Ensimmäinen kausi ei mennyt aivan suunnitelmin mukaan. Alkukaudesta joukkueessa sairastettiin, ja SM-kisojen karsinnoissa hiihti peräti kaksi varamiestä. Tuloksena 4. sija, jolla ei ollut asiaa sen vuoden SM-kisoihin Saarijärvelle. Tarvittiin kabinettipolitiikkaa ja ”toppatakkimiehiä”. Pyrintö sai paikan Saarijärvelle uudella säännöllä; seuraavan vuoden kisajärjestäjän joukkue voi osallistua kilpailuihin. Ymmärtääkseni sääntöä ei ole noudatettu ennen eikä jälkeen Saarijärven kisojen.

Saarijärvelläkään asiat eivät menneet niin kuin piti. Aloitusosuudella ”Pate” hiihti oudon vaisusti. Syy selvisi vasta kisan jälkeen, kun Niemelän Ville (VaHa) kertoi, että Pate oli kaatunut kohdassa, jossa pakkaslumi vaihtui nuoskaksi. Suksi oli tökännyt, ja Pate silmälleen ladulle. Sinänsä vaaraton tilanne, mutta Paten olkapää oli lähtenyt rytäkässä sijoiltaan. Kerta ei ollut ensimmäinen, joten Pate sai revittyä kätensä paikoilleen ja jatkamaan matkaa. Minä ja Matti olimme tuolloin vielä toipilaina, joten ihan nappisuoritusta emme mekään pystyneet tekemään. Tuloksena 7. sija – parhaana hämäläisseurana.

Seuraavana vuonna olivat omat SM-kisat Kaupissa. Kausi lähti yskien käyntiin, koska ensimmäisen kerran lunta satoi sunnuntaina 22. tammikuuta – SM-kisojen viimeisenä kisapäivänä! Hiihtokilometrejä piti kerätä pitkin Suomea, kunnes tammikuun alussa Kauppiin saatiin tykkilumilatu. Seuran yhteisellä lumileirillä mietimme, että ehdimmekö kuntoon SM-kisoihin, ja olimme yksimielisiä, että emme ehdi.

Kisat käytiin kirjaimellisesti lumella merkityllä ladulla. Aiemmasta poiketen Pate aloitti, ja toi joukkueemme 7. vaihtoon. Pekka nosti muutaman sijan, ja lopulta Matti nosti meidät mitalisijojen tuntumaan tulemalla kärjessä vaihtoon. Kolme joukkuetta lähti karussa muilta ankkuriosuudelle. Kaksi joukkueista oli Tampereelta. Vesitornin nousussa, yllätyksekseni, alkoivat Joensuun ja Yrityksen joukkueet jäädä. Lisäsin vauhtia ja hetken viiletin porukan ekana. Valitettavasti Alatornion Jari Isometsä osasi laskea vesitornin mäen paremmin, ja nappasi minut kiinni. Seuraavaan ylämäkeen Isometsä hyökkäsi järkyttävällä temmolla ja vauhdilla. Sen jälkeen keskityin hopeasijan pitämiseen – hiihdin siis niin paljon kuin kropasta lähti. Tavoitteeksi asetettu SM-mitali toteutui hopean värisenä.

Jälkikäteen ajateltuna joukkueemme ehdottamana vahvuutena oli se, että olimme jo valmiiksi joukkue – tai tiimi, kuten nykyään sanotaan. Vaikka joukkue kerättiin, sitä ei tehty isolla rahalla. Oli vain joukko yksinäisiä miehiä, jotka halusivat pärjätä. Suurin osa yhteisistä harjoituksistamme tehtiin Sappeen laskettelurinteessä. Extraa noilla reissulla oli mökki, jonka saunaa saimme harjoituksien jälkeen käyttää. Kiitos kuuluu paikalliselle poliisille, Sakari Jussilaiselle. Noilla reissuilla kasvoi sekä porukkahenki että kunto. Mainittakoon vielä, että yhdellä harjoituskerralla meidät bongattiin esiintymään silloiseen suosikkisarjaan Metsoloihin. Olemme siis tehneet sauvarinnettä miljoonayleisön edessä – ja vieläpä luonneroolissa.

Jani Järvelin

 

 

Kaikkien aikojen paras hiihtokausi

Arkistojani pöyhiessä tuli eteeni ”Pyrintöläinen” I/2013. Kansi oli hiihtoaiheinen ja sen alareunassa teksti ”Kaikkien aikojen paras hiihtokausi”. Pyrinnön hiihdossa 40 vuotta mukana olleena ja sen historiaakin tuntevana hätkähdin ja mietin, että nyt taitaa kirjoittajalla olla suurelliset ajatukset ja perin heikot tiedot Pyrinnön hiihdon historiasta. No, selaillessani lehteä eteenpäin löytyi sen loppusivuilta Pasi Rajalan juttu, joka antoi vastauksen ihmettelyyni. Pasi ei tarkoittanutkaan kilpailumenestystä, vaan hiihdon olosuhteita  ja harrastajamäärien kasvua jne.

Etusivun otsikko sai kuitenkin mielenkiintoni heräämään ja aloin miettiä, mikä olisi kilpailumenestykseltään Pyrinnön kaikkien aikojen paras vuosi. Viime vuosisadan alussa teiskolaishiihtäjät, Vesan veljekset, toivat kansainvälistäkin  mainetta Pyrinnölle, mutta silloin ei ollut talviolympialaisia eikä hiihdon MM-kisoja. SM-kisojakin oli harvakseltaan, ja hiihto otti muutenkin ensi askeleitaan. Parempaa täytyy löytyä. Pyrinnön hiihto loppui 1920-luvun lopulla ja aloitettiin uudelleen vasta 1961, jolloin paras saavutus oli Hämeen viestin kolmas sija. Pyrintö nousikin heti piirin hiihtoseurojen kärkikaartiin. Hämeen viestissä oltiin 60-luvulla aina kuuden joukossa, kaksi kertaa oltiin toisena ja kaksi kertaa kolmantena. Henkilökohtaisesta menestyksestä vastasi Kalle Mäkinen. Hänen paras saavutuksensa oli Salpausselän hiihtojen neljäs sija.

Sitten alkoi polttaa.  Pääsin tutkimuksissani 70-luvulle. Mieleeni tulivat VPK:lla järjestetyt monet upeat  mitalijuhlat. Pääosassa oli Hilkka Riihivuori, joka Kuntolana liittyi pyrintöön 1974. Riihivuoreksi hän muuttui 1977 mentyään Erkkinsä kanssa vihille. Uransa aikana, 1972 – 1982, Hilkka saavutti kymmenen Olympia- tai MM-mitalia, yhden kullan, seitsemän hopeaa ja kaksi pronssia. Pääosan, kahdeksan mitalia, hän voitti 1978, 1980 ja 1982. Vuosina 1980 ja 1982 hänet valittiin vuoden naisurheilijaksi. Vuonna 1980 Hilkka voitti kolme henkilökohtaista SM – kultaa ja 1982 vain viestin kultamitalin.

Hämeen viestissä Pyrinnön sijoitukset Hilkan menestyksen vuosina olivat:  1978 TPI oli 2. ja TPII 4. Vuosina 1980 ja -82 Pyrintö voitti, ja lisäksi 1982 TPII oli 5.

Edellä todetun perusteella  lienee jompikumpi vuosista 1980 tai 1982 on Pyrinnön kaikkien aikojen hiihtovuosi.

Otetaan tarkasteluun vielä SM- ja HS- menestys kyseisinä vuosina. Hilkka siis voitti 1980 kaikki kolme naisten henkilökohtaista Suomen  mestaruutta. Nuorten SM-hiihdoissa Harri  Jokinen oli P20 sarjan 15 km:n 6. ja P18 sarjan viestijoukkue 14. HS-loppukilpailuissa Jari Järvinen  oli P14 sarjan 5 km:n 5. ja P14 sarjan viestijoukkue 7. Viestijoukkueen aloittajana oli nykyinen hiihtokoulun rehtori Jarmo Salonen. Veteraanien M35 sarjan 15 km:llä Aimo Ilmonen oli 6.

Vuonna 1982  Hilkan sijoitukset SM –hiihdoissa olivat 4. ja 6.  Naiset voittivat 3 x 5 km:n viestin. Naisten kympillä Mervi Mäkelä oli 15. ja 20 km:llä 11. Nuorten P20 sarjan 15  km:llä Kari Lehtonen oli 2. ja Sakari Kinnari 17. P18 sarjan viestissä Pyrintö  oli 9. HS-loppukilpailujen P16 sarjan viestissä  sijoitus oli 11.

Valinta on vaikea, mutta Hilkan kaksi olympiahopeaa, kolme Suomen mestaruutta, pyrintöläisten menestys myös nuorten, HS-ikäisten sekä veteraanien kisoissa ratkaisevat arvon vuodelle 1980. Mainittakoon, että Hilkka hävisi kaksi kultamitalia yhteensä 8,5 sekunnilla.

 

Heikki  Järvelin

Kunniapuheenjohtaja

Kisoissa kaikki ei aina voita, vai voittaako sittenkin?

Kaupissa kisailtiin siis juhlavuoden ensimmäiset kisat, FIS Pyrinnön Hiihdot. Osallistujia oli reilut 300, alle 8-vuotiaista yli 65-vuotiaisiin.

Kisat onnistuivat erinomaisesti – jopa kelit suosivat, ja vaarana onkin että tällaisten onnistumisten myötä aikanaan sammunut innostushiihdot2_jari_yli-hietanen
SM-tason hiihtokisojen järjestelyihin syttyy uudestaan! Annoimme jo pahalle pikkusormen, kun otimme hoitaaksemme ensi talven Veteraanisarjojen SM-kilpailut.

Viime lauantain FIS-kilpailut rakensimme kilpailulliselta kannalta saman tien SM-tasoisiksi, vähän niin kuin harjoittelun vuoksi. Kaikkiaan kisoja oli tekemässä aika tarkkaan 50 talkoolaista, mikä ei ole vähän kun vertaa jaoston viralliseen jäsenmäärään – sanoisin että aktiivista porukkaa jopa Pyrintöläisen mittapuun mukaan. Tarvitaan enää oheistoimintoja varsinaisen kisan ympärille majoituksiin, muonituksiin huoltotiloihin ja markkinointiin niin meillä on valmiina SM-kisat.

hiihdot1_jari_yli-hietanenOmissa FIS-kilpailuissamme oli mukana yhteensä 37 Pyrintöläistä kilpailijaa. Monelle juniorisarjalaiselle kisa oli kauden ensimmäisiä. Sijoituksia saimme laidasta laitaan – onnistujia silti laajalla rintamalla. Kilpaileminen on urheilun tarkoitus – kilpaileminen muita vastaan ja ennen kaikkea itseään vastaan. Jopa kilpailuja järjestäessämme yritämme tehdä seuraavan kisan aina edellisiä paremmin, kilpailemista sekin! Onnistuneen kisan jälkeen on voittajafiilis – sekä kilpailijoilla että kisajärjestäjillä.

Yksilölajeissa sijoituksiin liittyy ’huonouden harha’. Sijoitus 42. Hopeasomman loppukilpailussa ei vielä nosta otsikoihin, mutta Suomen 42. paras juniorikiekkoilija voi hyvinkin saavuttaa kauden päätteeksi ikäluokkansa SM-mitalin. Tietenkin joukkuelajien yksi hienous onkin juuri siinä että yksilöitä ei voi eikä pidäkään laittaa järjestykseen. Vertauksen viesti on siinä, että me tukijoukot osaisimme arvostaa sijoituksia mitalikorokkeen ulkopuolellakin, ja myös että urheilijat muistavat itse niitä arvostaa!

Yksilölajeistakin tulee joukkuelajeja viestikilpailuissa. Hämeen Viesti hiihdetään 14.2. Valkeakoskella, ja heti seuraavana sunnuntaina 21.2.hiihdot_jari_yli-hietanen järjestämme Kaupissa PM-viestit juniorisarjoille 16v asti. Tervetuloa kannustamaan – PM-viesteissä Pyrinnöllä on joukkue mukana lähes jokaisessa sarjassa!

PM-kisatapahtuma on kaksipäiväinen: lauantaina kaikkien sarjojen henkilökohtaiset kilpailut ja sunnuntaina nuorten viestien lisäksi myös muiden sarjojen henkilökohtaiset kisat.

Teksti: Pasi Rajala
Kuvat: Jari Yli-Hietanen

Kissanmaan rakennustyömaalta se alkoi

Minun yhä jatkuva taival Pyrinnössä. Kesällä 1958 rkm Hannes Hallanvaara silloinen YU-jaoston puheenjohtaja tuli aravatarkastukselle omakotitalomme rakennustyömaalle ja näki minut 13-vuotiaan kookkaan koulupojan miesten töissä. Hanski kyseli urheiluharrastuksistani. Kerroin pelaavani talvisin jääkiekkoa Tapparan junnuissa ja harrastaneeni poikajoukolla kesät talvet kaikkia mahdollisia urheilulajeja, kuten siihen aikaan oli tapana. Hanski ehdotti minulle tulemista Pyynikin urheilukentällä Pyrinnön harjoituksiin ja kertoi, että olisi seuraottelukin TuUL-HKV-Pyrintö Turussa, mihin tarvittaisiin ikäistäni kiekko- ja kuulamiestä. Omakotityömaan holvin raudoitustarkastuksen kävi tekemässä Kurun karhu RI Eino Mäkinen ja vaihtoi jonkun sanan minunkin kanssa. Eikkahan työnsi kuulaa painonnoston ohella. Eikkaa seuran kunniapuheenjohtajaa, jonka kanssa työelämässä olin paljon tekemisissä, minulla oli kunnia kantaa viimeiselle matkalle syksyllä 2014. Omakotitalomme valmistui muuttokuntoon tammikuussa 1959 ja Kissanmaalta pyöräilin sitten kesät yleisurheilun ja talvet jääkiekon pariin.

Aktiivisen urheilijan jakso Pyrinnössä kesti kymmenisen vuotta. Kalevan kisoihin kesällä 1966 juuri valmistuneelle Ratinan stadionille en harmikseni onnistunut pääsemään, sillä kiekkotulokseni 48,60 jäi 40 senttiä vajaaksi A-rajasta. Siihen päättyi yleisurheiluharrastukseni, oli aika paneutua opiskeluun ja tähdätä työelämää kohti. Valtavan määrän urheiluelämää, kaveruuksia, yhteisiä ja omakohtaisia onnistumisia ehdin kuitenkin kokea. Elämäni ensimmäiset lentokone- ja ulkomaanmatkatkin tein urheilun merkeissä. Ja eväitä elämään antoi myös hankittu hyvä fyysinen kunto. Saavutin kiekonheitossa ja jääkiekossa SM-mitaleita nuorten sarjoissa ja sain myös pukea Suomen edustusasun päälleni niin kesällä kuin talvella. Jääkiekkoa pelasin armeijan jälkeen TuTossa talvikauden 1964-65, jonka päätteeksi seura nousi SM-sarjaan. Palasin Tampereelle opiskelemaan rakentajan ammattiin ja työuran alkuaikoina jatkoin pelailua vielä kuntourheilun merkeissä Hilparassa, kunnes sekin jäi omien rakennushankkeiden ja pitkien työpäivien myötä.

Olin Pyrinnön toiminnan sivustaseuraaja parikymmentä vuotta, kunnes lasteni harrastukset veivät minut seuratoiminnan taustapyörittäjäksi. Tytär halusi koululaiskisojen jälkeen hiihtää vielä kilpaa ja minä marssin Pyrinnön toimistoon VPK-talolle Hakasen pakeille kyselemään hiihtokisoja. Aamulehden nuorisoviestiin aukesi heti seuran edustustehtävä. Samaisena talvena 1987 vein tyttären ja pojan hiihtolomalla katsomaan uutta Pirkkahallia kovan pakkasen estettyä hiihtelyn. Siellä Harri Raivio veti koululaisille muutaman päivän YU-kurssia. Niin alkoi tyttärelläni ja pari vuotta nuoremmalla pojallani talvella hiihtely ja kesällä yleisurheilu Pyrinnön väreissä. Ja saman tien minä olin mukana toimitsijatehtävissä lasten kuljetus- ja huoltajahommien ohessa. Nyt oli minun vuoroni antaa panokseni seuratoiminnan pyörittämiseen ja kokea myös nostalgisia hetkiä nuoruusvuosien tuttujen parissa. Pyrinnön toiminnassa ja lasten harrastuksissa mukana olo kävi myös akun latailusta ja vastapainosta arkipäivän puurtamiselle työelämässä.

Teiskolaislähtöisten Pyrinnön vahvojen miesten toiminnanjohtaja Jarmo Hakasen ja kunniapuheenjohtaja Heikki Järvelinin kanssa olen ollut monessa mukana Pyrinnön toiminnassa jo lähes 30 vuotta.  Ensikontaktini Jarmoon on, kun hän soitteli minulle kuulatuloksestani joskus 1980-luvun alussa. Hän taas muistaa minut siitä, että olin ollut antamassa rakentamisohjeita Härmälän lentokenttäalueen omakotirakentajille. Heikki Tampereen rakentajana on minulle tuttu työelämästä, mutta joskus jälkikäteen löysin nimemme Hämeen piirin poikien yleisurheilun tilastoista kesältä 1961. Liekö jo silloin kohdattu joissakin kisoissa, kun Heikki teiskolaisena edusti poikavuosinaan Värmälän Kantoa.

Rakentajana ja kaupungin organisaation sekä monet ihmiset siellä tuntevana olen ollut vahvasti hoitamassa yleisurheilun ja hiihdon kisajärjestelyjä ja kisatekniikkaa sekä edistämässä suorituspaikkojen kohennuksia. Vuosien saatossa olen lähettänyt aihepiirin tiimoilta lukuisia sähköposteja ja istunut monta palaveria. Kaupin uusi huoltorakennus valmistui hopeasompakisoihin 1989, mistä alkaen aina vuoden 2006 SM-kisoihin saakka olin keskeisesti mukana hiihtokisojen ja tulospalvelun järjestelyissä. 1990-luvun alussa Kaupissa alkoi tulospalvelussa atk-aika kaupungin hankkimin laittein. Yleisurheilussa isoja kisatapahtumia on ollut vuosien saatossa lukuisia kesällä ja talvella. Vetoapukisoista 1991 taisi kisajärjestäjän tehtävät yleisurheilussa alkaa kiekonheiton suojahäkkiäkin välillä Hakasen kanssa rakentaen ja jatkuivat aina 2003 ja 2013 nuorten EM-kisoihin saakka. Vuoden 1996 Kalevan kisoja varten jo piirtelin Ratinan suorituspaikkojen tarpeelliset muutokset valokuviin. Kuularinki käännettiin nurmikkoa kohti ja päätyalue pinnoitettiin, takasuoralle tehtiin 100 ja 110 metrin radat etc. Tietoliikenneyhteyksiä uusittiin ja vuoden 1995 soudun MM-kisoihin hankitulle päätulostaululle luonnostelin katosjalustan ylätasanteelle. Tulospalvelu hoidettiin keskitetysti luuriyhteyksin ja pöytämikroin, vältettiin arvokkaiden atk-palveluiden käyttö. Toimittelin poistomikroja, jotka poikani päivitteli, Ratinaan ja Pirkkahalliin tulospalvelukäyttöön. Vuoden 2003 nuorten EM-kisoissa, joissa Wirkkala, Järvenpää ja Ruuskanen ottivat kolmoisvoiton keihäänheitossa, kinasteltiin kaupungin omien ”väärän merkkisten” ajanottolaitteiden käytön sallimisesta kisapäivän aattoon saakka.

Pyynikin palloiluhallin tilojen kohennuksia olen tuuppinut eteenpäin kymmenisen vuotta. Nyt on tavoite hallin remontin yhteydessä kohentaa oheistiloja ja rakentaa harjoitushalli pohjoispäätyyn sekä järjestellä pysäköinti hallin yläpuolelle. Koripallopelejä olen seurannut vuosikaudet, mutta itse olen pelannut vain koulussa ja poikaporukoissa. Lapsuudessani naapureina asuivat Jaakonsaaren veljekset. Unohtumattomia hetkiä olen katsojana ja pyrintöläisenä kokenut Pyynikin palloiluhallin täpötäydessä salissa. Mainio oli juhlaottelun avauksessa nuoren cheerleading-jaostomme vetämä flashdance, joka välittyi TV-katsojillekin.

Vuosittainen juoksutapahtuma Tampere Puolimaraton järjestettiin seuran kaikkien jaostojen yhteisenä ponnistuksena ensimmäisen kerran syksyllä 2011. Tulevana syksynä puolimaraton joustaan kuudennen kerran Tampere sightseeing – reitillä. Reitistä oli alkuun monia näkemyksiä ja realistisuus oli haussa. Minun tehtäväksi tuli vääntää reitti kartalle ja hioa se nykymuotoon Palatsinsillan valmistuttua 2012.

Pyrintö elää ja voi hyvin järjestämällä isoja kisatapahtumia, joihin isolla yleisseuralla on riittävästi resursseja, osaamista ja perinteitä. Uudet lapset ja heidän myötä uudet vanhemmat takaavat jatkuvuuden, mutta tasaista tulovirtaakin pitäisi aina löytää. Kesällä 1990 vetämäni kioskiprojekti alkaa olla tehtävänsä tehnyt ja uudet ideat olisivat tarpeen. Aloitin seuran hallinnossa YU-jaostossa 1990-luvun alussa ja Heikki veti minut mukaan 1997 seuran johtokuntaan nyttemmin hallitukseen, missä nyt Pyrinnön 120-vuotisjuhlavuonna tulee minulle 20 vuotta täyteen. Kesästä 2009 alkaen seuran johdon kesäkokous on pidetty kotitalossani Kissanmaalla ja Pyrintö-taipaleeni on pitkän kierroksen tehtyään tullut lähtöpisteeseen. Eiköhän sitä ole aika pikkuhiljaa siirtyä kokonaan katsomon puolelle.

Kalevi Lammi, Pyrinnön kunniajäsen nro 112kalevi

Ruumiinkulttuuria Frenckellissä

Kävin syntymässä Paattisilla, josta matka kulki Someron ja Vampulan kautta Forssaan. Siellä urheiluharrastukseni alkoi, ensin seiväshyppääjänä, mutta sitten pikkuhiljaa palloiluopiston kesätyössä tuli lajiksi moukarinheitto, pallo sekin. Forssan moukaripörssi sitten viimein vahvisti lajivalinnan. Forssa oli tuolloin niin koripallo, kuin moukarinheitto- kaupunki. Koripallon heittoakin tuli harjoitettua kohtuullisella menestyksellä. Vähitellen moukarinheitossa tuli menestystä ja ensimmäinen nuorten suomenmestaruus vuonna 1968 vahvisti lajivalinnan oikeaksi. 1975 matka jatkui Tampereelle ja Pyrintöön.

Harjoituspaikka oli ainutlaatuinen, Verkatehtaan vanha rakennus Tammerkosken rannalla. Kylmä oli ja tuuli puhalsi, mutta innolla pressuun heitettiin. ”Punttitreenit” tehtiin yhtä ainutlaatuisessa paikassa, Frenckellissä, joka silloin oli vain ruumiinkulttuurin käytössä. Harjoittelu tehtiin yhdessä Pyrinnön painonnostajien kanssa, ja ”Jaskan” johdolla. Pyrinnön punaisessa urheiluasussa olen saavuttanut kaikki merkittävät urheilusaavutukseni, kahdeksan Suomen mestaruutta, osallistunut kolmissa olympialaisissa loppukilpailuun Moskova, Los Angeles, Soul. Euroopan Mestaruuskisoissakin ehdin olla mukana kolme kertaa, Praha, Ateena, Stuttgart. MM-kisoihinkin ehdin osallistua kaksi kertaa 1983 Helsingissä ja 1987 Roomassa. Kaikissa kisoissa olin loppukilpailussa. Parhaana arvokisasaavutuksena pidän Ateenan kisojen viidettä sijaa vuonna 1982, sillä silloin olin kisojen paras länsieurooppalainen urheilija! Maaottelu-edustuksia kertyi noin 40.

Valmistuin poliisiksi vuonna 1977. Seitsemän – ja kahdeksankymmentä luvulla urheilijat olivat vielä amatöörejä, urheiluharjoitukset tehtiin työpäivän päätteeksi tai ennen työvuoron alkua. Urheilumatkoille lähtö vaati aina pitkän keskustelun esimiehen kanssa, josko sinne olympialaisiin voi lähteä, vaikka tulos kyllä riitti, ja onko matka sitten työ- vai omaa aikaa, jolloin siitä ei palkkaa maksettu. Lomapäivät eivät kilpailu- ja edustusmatkoihin riittäneet. Ja joskus piti olla kotonakin, vaimo vaati. Näin ne urheiluvuodet kuluivat töitä tehden ja moukarinheittoa harjoitellen. Kun menestystäkin tuli, niin viimeisinä urheiluvuosina saattoi jo lähteä ulkomaille leirille stipendien turvin. Vielä 32 – vuotiaana heitin ennätykseni, ja siksi motivaatiota jatkamiseen riitti. Viimeisen kilpailun kilpailin Pyrinnön kisoissa elokuussa 1989. Edellinen yö oli tosin mennyt ”synnyttäessä”, mutta reilusti yli 70 metriä moukari vielä lensi.

Urheilu antoi paljon, matkoja, ystäviä ja onnistumisen kokemuksia. Ne olivat se ”bonus”, parasta kuitenkin oli harjoittelu, itsensä ylittäminen ja se tyydytyksen tunne, jonka hyvin sujunut harjoitus antaa kun huomaa, että oli taas vähän parempi kuin eilen.

Harri Huhtala

Lammikon suunnistusloiskauksia

120 vuotta. Se vetää hiljaiseksi. Itsellä tulee mittariin 7.2. puolet seuran iästä. Pyrinnön suunnistuksen vetotehtävissä tästä lähes puolet eli 28 vuotta. Mietin mikä on tänä aikana muuttunut?
Paljonkin ja – ei mikään.

Millainen oli Pyrinnön suunnistus v. 1987?

Edustuksen miehet olivat nousseet ja naiset olivat jo monta vuotta sitten nousseet 70-luvun taantuman jälkeen. Oravapolku sen sijaan oli aallonpohjassa, vaikka vanhoilla pohjilla tultiin esim. Nuorten Jukolassa vielä topten-sijoille, kunnes pudottiin kauas.

5 vuotta kesti, ennen kuin tehostunut Oravapolkutoiminta alkoi näkyä tuloksissa. Eräs ohjaajamme kysyikin huolissaan vuoden -92 Oravatonnissa, että teemmekö me asiat oikein, kun Kangasala saa 100 pistettä ja me vain 20-30. Sanoin, että odota nyt vielä pari vuotta. Sitten -95 tuli eka voitto ja sitten 9 voittoa lähes putkeen. Viime vuonna tuli jo 14. voitto.

Viilon Kepa sanoi 90-luvun alussa jossain viestissä että on hienoa, kun nykyään näissä viesteissä on paljon myös oraviamme mukana. Myös Nuorten Jukolassa alkoi tehostunut Oravatoiminta näkyä -94, jossa ankkuriosuudelle lähdettiin yllättäen kärjessä. Eka voitto NuJussa tuli -98 ja ison Jukolan ja 1960-luvun alun tavoin voittoja tuli saman tien 3 peräkanaa. Kaikkiaan NuJu-voittoja on kertynyt jo peräti 7. Voitto-%imme vuosilta 1998-2015 on käsittämätön: 41 %!

Ungdomens Tiomila on upea junnuviesti Ruotsissa. Poikien viesti alkaa keskellä pilkkopimeää yötä ja miesten Tiomilan tapaan siinä on 10 osuutta. Tyttöjen viesti starttaa kukonlaulun aikaan klo 05:30. Tyttömme ovat voittaneet 18-sarjan viestin peräti 5 kertaa ja pojat 2 kertaa.

Hämeen Oravapolkuviesti on oravien tärkeä viesti. Viimeksi tuli kaksoisvoitto. Tämän viestin tärkein tehtävä on viestien opetteleminen ja viestifiilikseen pääseminen – ja myös pärjäämisen opetteleminen.
Kuten kirjoituksesta varmaan näkyy ovat viestit suunnistuksen suola – tai oikeastaan sokeri.

Kaikkiaan laaja ja laadukas Oravapolkumme ja Nuorten toiminta on tuottanut ja tuottaa jatkuvasti menestyviä suunnistajia. Tämän tuloksena voitimme viime vuonna peräti 7:nnen kerran peräkkäin SM-pistetilaston. Ja aikuisten MM-kisoissa on viime vuosina ollut 3-4 edustajaamme hyvällä menestyksellä. Ja nuoremme MM- ja EM-kisoissaan ovat viime vuosina napanneet nuorten MM-kultaa ja -hopeaa, EM-kultaa ja -hopeaa… Ja lisää menestystä on varmasti tulossa, koska niin hyviä ja kova-asenteisia junnuja on remmissä tälläkin hetkellä.
Ja kun junnut ovat kasvaneet ja kasvamassa koviksi aikuissuunnistajiksi, niin myös miesten ja naisten suurviesteissä pärjätään erinomaisesti joukkueella, josta valtaosa on omia ’oravia’. Seikka, jota aidot seuraihmiset arvostavat yli seurarajojen.

Juhlivalle upealle Pyrinnölle tsemppiä tulevillekin vuosikymmenille – valittu ’kasvattajaseura’ -tie on erinomainen linja!

#munseura #aina ”Pyrinto

Mikko ’Lammikko’ Eskola

Kalevan kisat 1996 – ajankohdasta pientä vääntöä

Mukavia seuran jäsenistön tarinoita odotellessa pitää tyytyä Hakasen omiin  juttuihin – eli lainaten Mara Huhtamäkeä – Hakanen puhuu omiaan!

Pyrinnön 100-vuotisjuhlien päätapahtuma oli Kalevan kisat Ratinassa.  Seura halusi järjestää kisat ennen Atlantan olympialaisia.  Eli viimeiset o-näytöt annettaisiin tamperelaisyleisön edessä.

Esitimme  kisapäiviksi ensin 28-30.6.1996.  Suomen Urheiluliiton silloinen johtokunta päätti tylysti  äänestyksen jälkeen, että Kalevan kisat pidetään vasta olympiakisojen jälkeen.

SUL:n päätöstä ei otettu riemunkiljahduksin vastaan,  seurassamme oli enemmänkin mielensä pahoittajia.

Sisäpiirin kannustaessa lähdin  jopa jälkeenpäin ajatellen  aavistuksen likaiseen peliin.  Meillä oli SM-hallit talvella 1995.  Tapana oli kutsua  kisoihin SUL:n johtokunta.  Nyt kutsukortin saivat vain Pyrinnön puolesta äänestäneet johtokunnan jäsenet.

Tämä ei vielä riittänyt; keskikentälle  pystytettiin   yli metrin korkea ja kymmenen metriä pitkä mainos: Kalevan kisat 28-30.6.1996 Tampereella!

Pientä jurputusta kuulin SUL:n suunnalta. .Asia oli otettu esiin  SM-hallien jälkeen pidetyssä SUL:n johtokunnan kokouksessa.

-En saanut kutsukorttia SM-halleihin, saitteko muut?

-Kyllä minä sain ja taidan tietää miksi sinulle ei lähetetty!

Kalevan kisat pidettiin  5-7.7.1996. Tämä sopi Pyrinnölle jopa paremmin kuin esityksemme.

Jarmo Hakanen

ps  Tavoite on saada 120 tarinaa ja  erityisesti seuran jäseniltä, ystäviltä jne.  Olen ymmärtänyt, että Hakasella on tapana kertoa samat jutut moneen kertaan!

Kansinvälisiä Tähtien kisoja vuodesta 1996

Monia janottaa eri asiat seuratoiminnassa. Minulle  kilpailujen järjestäminen on työssäni  ollut suola, joka saakin janottaa.

Manageri Jukka Härkösen kanssa olimme monet kerrat jutelleet  kovatasoisten yleisurheilun hallikisojen järjestämisestä Pirkkahallissa. Sen verran saimme valmista, jotta meillä oli kättä pidempää esittää YLE:n TV-urheilun pomolle Markku Vainikalle  TV-hallikisaideaamme.

Markku innostui oitis asialle, eikä ihmekään. Hän oli mielessään kehitellyt tätä jo monta vuotta aiemmin. Ideamme eteni nopeasti  ja syksyn 1995 palaverimme sai lihaa luiden ympärille jo 1996, jolloin järjestimme ensimmäiset Tähtien kisat..

Ensimmäisten Tähtien kisojen tähtien tähti oli Frank Frederics, joka pinkoi Pirkkahallin suoralla  satasen ME:n ajassa 10,05.  Kisamme nousi  heti merkittäväksi kv.hallikisaksi. Yleisurheilun tähdet kokoontuivat useana vuonna Pirkkhalliin. Valitettavasti tämä riemu haluttiin lopettaa muiden kuin  Pyrinnön toimesta.

Tähtien kisojen järjestelyihin liittyy monia hässäköitä, hampaiden kiristelyjä, mutta myös mukavia muistoja.  Kaikesta on selvitty ”pelimannihengellä”.

Ehkä  yllätyksellisin ja omasta  herjanheitostani  johtuva ”raskain Tähtien kisa” oli talvella 2000.

Joulun jälkeen ennen vuosituhannen vaihdetta soitti Mika Halvarin manageri Esa Paasonen: – Mitä maksat, jos Mika pukkaa yli 22 metriä Tähtien kisoissa.

-Se on satatonnia, eihän se pysy kuitenkaan ringissä!

No ennen kuulakisaa olin laskeskellut, että hyvän laitamainosmyynnin ansiosta  kaikki ovelta myydyt liput ovat nettoa. Eli kevyin mielin  sain katsella kisoja.

Vähän ennen kuulakisan alkua,  Härkösen Jukka nykäisi hihasta: Yrjölän Matti kertoi, että Mika oli pukannut aivan hirveitä kaaria verrytellessään pikkuhallissa. Jarmo, voi tulla kalliiksi.

Pikkaisen säpsähdin nähdessäni Halvarin  pari pukkausta juuri  ennen kisaa. Kävin jo lajijohtaja Markku Soinnun juttusillakin: -oletko aivan varma, että nuo ovat miesten kuulia? Markku vannoi asian olevan juuri niin.

Olin keskikentällä kuularingistä noin 30 metrin päässä.  Halvarin ensimmäinen pyörähdys, aivan mahdoton kaari, tulos 22,09!   Ja mies osoittaa sormellaan minua kohti: vai ennen pysy ringissä!.

Kansa mylvi, mutta yksi oli totista poikaa. Nimeksikään ei helpottanut kun Halvarin pukkauksesta reilu minuutti ja  Oskari Frösen floppasi 230, uusi SE. Tarkalleen en muista mikä oli bonus SE:stä, mutta varmasti paljon.

Sen muistan tarkemmin ja ikuisesti, ettei Tähtien kisat 2000 ollut  rahasampo.

Jarmo Hakanen