Nuorten kolmen viikon SM-kisaputki takana

Alkutalven huono lumitilanne siirsi Nuorten SM-hiihtoja niin, että lopulta kaikki kolme kisaviikonloppua käytiin peräkkäin: ensin SM-sprintit ja KLL-kisat Imatralla, sitten viestit ja pitkät matkat Keminmaalla ja viimeisenä vuoden vaihteesta siirtyneet normaalimatkat menneenä viikonloppuna Kokkolassa.

Imatralla pyrintöläiset kilpailivat pienellä joukkueella. Lauantain sTytötprinttikisassa vainM18-sarjan Olli Haavisto pääsi aika-ajosta jatkoon ja oli lopputuloksissa lopulta sijalla 16. Sunnuntain KLL-kisassa Olli oli 13. ja tytöistä parhaana Emmi Rajala 25.

Innolla odotetut viestikisat olivat vuorossa Keminmaalla, missä hiihtäjiä odottivat raskas keli ja vaativat ladut. Viestijoukkueiden osalta takapakkia tuli jo ilmoittautumisvaiheessa, kun tytöistä ei saatu kokoon kuin yksi joukkue tavoitellun kahden sijaan. Myös itse kisassa kyyti oli kylmää ja tytöt päätyivät N18-sarjassa sijalle 12.(joukkueella Krista Laitinen, Emmi Hakomäki ja Sonja Harjuntausta, ylimmässä kuvassa) ja pojat M18-sarjassa jonkin verran paremmalla kokonaispanoksella joukkueiden määränkin huomioiden sijalle 13 (joukkueella Olli Haavisto, Mika Haarala, Risto Kataja, keskimmäisessä kuvassa). Olimme kuitenkin ainoa hämäläisseura, jolla oli joukkue sekä poikien että tyttöjen sarjoissa.

Sunnuntaina Keminmaalla startattiin pitkille matkoille, joihin lähes kaikki Pojaturheilijamme osallistuivat ensimmäistä kertaa. Olli Haavisto osoitti olevansa hyvässä kunnossa hiihtäen hyvän nousujohteisen kisan sijoittuen lopulta 13:sta. Hyvin onnistui myös Noora Toivonen 17. sijallaan N17-sarjassa.

Normaalimatkojen SM-startit olivat vuorossa viimeisenä Kokkolassa, missä kisat siis jo kerran peruttiin ja kerran siirrettiin. Lopulta kisat järjestettiin lyhyellä ladulla ja lyhennetyillä kilpailumatkoilla. Lauantaina tyyli oli vapaa ja parhaiten onnistuivat Olli Haavisto M17-sarjan ja Emmi Rajala N18-sarjan 19. sijoillaan. Hyvin hiihti myös Emmi Hakomäki N17-sarjassa ja jäi vain niukasta 20 parhaan ulkopuolelle sijoittuen lopulta 21:ksi. Selkeästi eniten osanottajia oli sarjassa M23, jossa maaliin tuli Olli_palkinto71 hiihtäjää. Tuossa joukossa ranskalaisvahvistuksemme Tanguy Vulliet teki kelpo hiihdon sijoittuen 35:ksi.

Koko nuorten kisarupeama sai huiman lopun Kokkolassa sunnuntaina, kun Olli Haavisto hiihti M17-sarjassa hopeaa palauttaen samalla Pyrinnön SM-mitalistiseuraksi. Edellisen kerran nuorten SM-kisoista mitaleja on tuonut Ulla Kiili jo lähes kymmenen vuotta sitten. Muitakin hyviä suorituksia nähtiin sunnuntaina, kun Emmi Hakomäki hiihti 20 parhaan joukkoon sijalle 19. ja Tanguy Vulliet jälleen hyvin ollen 32.

 

Leave a Comment