Perinteikäs Levin lumileiri hiihdettiin loisto-olosuhteissa

Tampereen Pyrinnön perinteikäs Levin lumileiri vietiin läpi loisto-olosuhteissa 25.11-2.12. Levillä oli lunta enemmän kuin vuosiin siitäkin huolimatta, että leireilimme tällä kertaa viikkoa totuttua aiemmin. Kovimmat pakkaset pysyivät myös poissa, eikä hiihtolenkkejä tarvinnut jättää kesken palelevien poskien vuoksi.

Mukana oli sekä hopeasompahiihtäjiä, nuoria aikuisia sekä Edustusryhmämme hiihtäjiä sekä muutamia huoltajia ja leirimme kokonaisvahvuus oli hienot 21 pyrintöläistä.

Leirillä hiihdettiin paljon, harjoiteltiin ja kuvattiin tekniikkaa sekä ehdittiin myös juoksemaan ja tekemään voimaharjoituksia. Leirin päätteeksi hiihdettiin vielä leirikisa hieman reippaamman hiihtovauhdin esille houkuttelemiseksi. Seuraavaksi toivotaan lunta myös Tampereelle!