Mikrotytöille 1.divisioonan aluemestaruus

Sunnuntaina 27.4.2014 järjestettiin1-divisioonan läntisen alueen 04-minityttöjen Final four -turnaus Lielahden yläkoululla. Turnaukseen osallistui meidän joukkueen lisäksi BC Nokia, FoA ja Vilpas.

Mikrotyttöjen ensimmäinen vastustaja oli FoA. Peli oli alussa hyvin tasainen, mutta sitten Pyrinnön mikrotytöt saivat moottorit jylläämään ja peli voitettiin selvin numeroin 89-20. Tämä tiesi finaalipaikkaa.

Pronssiottelussa pelasivat vastakkain FoA ja Vilpas. Peli on hyvin tasainen, mutta lopulta Foa vei pronssipelin numeroin 26-23. Finaalissa mikrotytöt saivat vastustajakseen BC Nokian. Hyvä niin, sillä Pyrinnön ja BC Nokian pelit ovat olleet kauden aikana mitä parhaimpina taistelupelejä. Ensimmäisen pelin tapaan, peli kulki hienosti ja Pyrinnön 04 mikrotytöt voittivat lopulta kultaa lukemin 59-42.sola

Näitä tyttöjä on ollut ilo valmentaa, sillä kehitys on ollut valtavaa. Pelaamisen riemu ja taistelutahto näkyi tyttöjen tekemisessä molemmissa peleissä, joten voitto on kaikin puolin ansaittu. Sarjakausi oli hieno päättää kultamitaliin. Kiitos kaikille vanhemmille ja kannustusjoukoille!

Tytöt kuvailevat joukkuetta parhaaksi porukaksi, jossa on kivoja joukkuekavereita. Kauden kohokohtia ovat olleet turnausreissut ja mitalit. Ensi vuonna tytöt haluaisivat enemmän turnausreissuja kauas sekä paljon voittoja. Joukkueen hyviksi puoliksi tytöt mainitsevat hauskat joukkuekaverit ja sen, että kaikki ovat ystäviä keskenään. Joukkue on monipuolinen ja sillä on hyvä yhteishenki, tytöt myös toteavat kauden palautteessa. Syöttöpelaamisessa tytöt kertovat olevan eniten parantamisen varaa.

Valmentajat Monika ja Jukka
Kuva: Tiina-Liisa Vehkalahti

Leave a Comment