Pyrinnön Heittoklinikka jatkuu!

Oletko halukas kehittämään heittotaitoasi?
Ja valmis myös tekemään asialle jotain?

Pyrintö järjestää tälläkin kaudella heittoklinikan lisätreeninä kaikille halukkaille.
Edellisinä kausina Heittoklinikkaan on osallistunut n. 80 koripalloilijaa. Klinikka on saanut hyvää palautetta ja koettu hyödylliseksi.

Heittoklinikalla saat
* tekniikkaopetusta
* paljon valvottuja hyvälaatuisia toistoja, enemmän kuin joukkueen harjoituksissa on mahdollista saada
* heitto kuvataan ja analysoidaan yhdessä pelaajan kanssa vähintään kahdesti kauden aikana

Heittoklinikka käynnistyy sunnuntaina 2.9. ja jatkuu läpi kauden
sunnuntaisin klo 10.30-12.00 Tammerkosken koululla.

Poikkeuksia tulee mahdollisten saliperuutusten vuoksi, mutta niistä tiedotetaan ilmoittautuneille erikseen. Varmasti jokaisella osuu joskus omat pelit tai tulee muu este, mutta juuri siksi klinikka jatkuu yli talven ja sinulla on mahdollisuus tulla mukaan silloin kun pääset. Lisäksi pyrimme hyödyntämään mahd. mukaan joukkueiden perumia yksittäisiä salivuoroja, joten kaivattuja vaihtoehtoisiakin vuoroja on luvassa entistä useammin. Vaihtoehtoisia kertoja on yli 20 kpl ja tällä kaudella ei ole käyntien ylärajaa vaan voit käydä vaikka joka kerta samalla 70€ maksulla.

Klinikka sopii periaatteessa kaikenikäisille, mutta edellyttää kykyä keskittyä koko 1½-tunnin ajan.

Valmentajina toimivat Pyrinnön valmentajat, tavallisimmin Petteri Molenius ja Jukka ”Kössi” Raja-aho, joka vastaa tiedusteluihin puh. 0400833058 ja jolle voi tehdä
ilmoittautumiset sähköpostitse jukka.raja-aho@tampereenpyrinto.fi