Nousujohteinen suoritus Eliakselle MM-pitkällä

MM-kisat Latvian Siguldassa päätettiin pitkän matkan kilpailuun. Kilpailumaasto oli tutun vihreä ja eteneminen haastavaa. Osin maasto oli suomalaisen tyyppistä kangasmaastoa, osin latvialaista “viidakkoa”. Miesten radan noususumma oli 640m ja huomoiden metsän kaatuneet puut fyysistä haastetta riitti.

Pyrintöläisistä Aleksi Niemi, Maelle Beauvir ja Florian Howald päättivät MM-kisansa viesteihin, joten Elias Kuukka oli ainut edustajamme MM-pitkällä. Tämä startti oli Eliaksen ensimmäinen ja ainut kilpailu näissä MM-kisoissa, joten menohaluja varmasti oli paljon.

Eliakselle suunnistuksen alkuosa oli vaihteleva – mukaan mahtui kaksi rastivälikärkiaikaakin, mutta toisaalta noin puolet erosta kärkeen syntyi ensimmäisen puolen tunnin aikana. Tämän jälkeen Elias nosti sijoitustaan tasaista vauhtia ja muutenkin suoritus oli erinomaisen nousujohteinen. Lopputuloksissa Elias oli sijalla 24, 15:25 voittajasta.

Elias kommentoi suoritustaan maalissa: “Sija sinänsä ihan ok, mutta juoksu kauden huonoimpia. Heti ykköselle iso virhe ja sen jälkeen tuli useampia. Loppuradaksi sain homman paremmin hanskaan ja jaksoin hyvin maaliin.”

Muut suomalais-sijoitukset: Miika Kirmula sija 15, 9:42 kärjestä ja Fredric Portin sija 31, 19:15 kärjestä.

Kärkikolmikon muodostivat Olav Lundanes Norjasta, Rusian Glibov Ukrainasta ja Fabian Hertner Sveitsistä.