Huippuseura-blogi

Tampereen Pyrintö on mukana Suunnistusliiton huippuseuraprojektissa.

Suunta Huipulle on suomalaisen huippusuunnistuksen kehittämisohjelma, joka pohjautuu Suunnistuksen linja 2020-työryhmän visioon ja Suunnistusliiton strategiaan, jossa seuravalmennus suomalaisen valmennusjärjestelmän tukemana tuottaa kansainväliseen menestykseen valmiita urheilijoita ja kyvykkäitä, sitoutuvia toimijoita.

Kehitysohjelman myötä halutaan lisätä innostusta, yhteisöllisyyttä, yhteistyötä ja valmennuksen laatua. Kehitystoimiin kuuluu huippuseuraprojekti, yhtenäisen valmennuslinjauksen mukaisen valmennuksen edistäminen sekä kilpailujärjestelmän ja näkyvyyden kehittäminen.

TP:n lisäksi projektissa on mukana viisi muuta Huippuseuraa, joiden tarinaa voit seurata blogeista. Blogeissa pääset tutustumaan seurojen kehittämistarinoihin ja prosessin tuotoksiin Suunta Huipulle huippuseuraprojektin aikana.

Seuran toiminnan esittely

Ensimmäisenä tehtävänämme oli esitellä seuramme toiminta muille Huippuseuraprojektissa mukana oleville seuroille. Menetelmänä oli PechaKucha.

“PechaKucha on Japania ja tarkoittaa puheensorinaa. PechaKuchat ovat tapaamisia, joissa vaihdetaan ajatuksia ja esitellään ideoita, luonnoksia ja töitä erityisellä Pecha Kucha 20×20 -konseptilla. Ensimmäinen PechaKucha järjestettiin Tokiossa vuonna 2003. Nyt tapahtumia järjestetään yli 900 kaupungissa ympäri maailmaa ja olemme tietääksemme valtakunnan tasolla ensimmäinen suomalaisen urheilun PechaKucha kokeilu!”
PechaKucha osuudessa kukin seura esitteli toisille seuroille 20 PowerPoint diaa tai dialla olevaa kuvaa omasta seurastaan. Diat pidetään ajastetusti esillä 20 sekunnin ajan. Meillä kuvasarajaa olivat koostamassa alueidensa vastuuhenkilöt. Kiitos teille: Jyri, Jarno, Teija, Sami, Jari, Mikko, Kari, Janne, Tiina, Tuija ja Heikki

PechaKuchastamme tuli hieno 🙂

Seuran tarina

Työpajassa 29.10.17 pohdimme seuran tarinaa:

  • Mistä tarina alkaa?
  • Keitä tarinassa on mukana?
  • Mistä meille tärkeästä tarina kertoo?
  • Mitä kohti tarina etenee?
  • Mitkä ovat tarinan seuraavat juonenkäänteet?

Koosteen työpajasta voit lukea tästä munseura.

Tuija Laine-Itävuo: Kerro seuran tarina

Mikä on seuran tarina ja kuka sen voi kertoa? Mistä seuran tarina alkaa? Minusta seura on yhtä kuin seuraan kuuluvat ihmiset. Jokaisella ihmisellä on oma tarinansa, oma suhde seuraan ja muihin seurassa toimiviin ihmisiin. Tuo suhde, kuten muutkin elämän suhteet, muuttuu ja mukautuu elämänvirran mukana. Välillä olemme hyvin lähellä toisiamme, välillä emme edes muista toistemme olemassaoloa. Minun tarinani alkaa vuodesta 1988 ja bussimatkasta uuden harrastuksen pariin. Tarinaan mahtuu paljon iloa, onnistumisen kokemuksia yhdessä parhaiden ystävien kanssa, vuodatettuja ja vuodattamatta jääneitä pettymyksen karvaita kyyneliä sekä muiden tarjoamista urheiluelämyksistä nauttimista. Suuria tunteita. Rinnalla kulkemista. Yhteenkuuluvuutta. Tarinassani kaikki se hyvä, jonka olen itse saanut seurassa toimivilta ihmisiltä, toivottavasti jatkaa kulkuaan minun kauttani eteenpäin korvaten kaikki ne sanomatta jääneet kiitokset. Kiitos.

Tarinani ei ole irrallinen, vaan kietoutuu yhteen sinun tarinasi kanssa ja sinun ja sinun ja sinun. ”Minä olen syntynyt seuraan”, kertoo yksi. ”Joo ja kun olit vauva, minä olen hoitanut sinua leireillä”, jatkaa toinen. ”Seura on tärkeä sosiaalinen viiteryhmä kuin perhe”, nostaa esille pyrintöläinen, ”seurakavereista on apua moneen”. ”Kahjoa touhua” kiteyttää parhaimmillaan niin keskiviikkoisin juostut ylipitkät lamppulenkit, kuin heittäytymisen kisajärjestelyihin – vaikkapa nyt Ahvenanmaalle tai pyörän selkään. ”Kyllä onnistuu. Ei kun touhukkaasti toimeen”, todetaan yhdessä ja nauretaan makeasti päälle.

Mitä hyvää haluamme yhdessä napata tarinoistamme mukaamme tulevaisuuteen? Haluamme(ko) olla seura, jossa hyvä henki ja yhteisöllisyys on kaiken tekemisen perusta. Meillä on kivaa hyvässä seurassa ja tarjoamme toimintaa vauvasta vaariin ja tietysti myös mummoille. Hyvä toiminta on arvo itsessään. Olemme yksi joukkue, ja siksi meillä on paitsi lupa onnistua, myös epäonnistua. Menestys on hyvinvoinnin oheistuote.

Kuunnellessani seurakavereideni muistoja matkan varrelta, ja pohtiessamme yhdessä meille tärkeitä asioita seurassamme tuli mieleeni vanha afrikkalainen käsite ubuntu. Yksi ubuntun näkökulmia on, että ”olet se joka olet, kiitos ympärillä olevien ihmisten”. Kiitos siis kaikille yhdessä eletyistä hetkistä, jaetuista muistoista sekä kaikista tulevista kokemuksista seurassamme ja seurassanne!

Tämän tarinan kertoi Tuija – pyrintöläinen vuodesta 1988 vuoteen 2088 (vähintään)

Valmennuksen kehittäminen

             

 

Toteutimme syys-lokakuun vaihteessa kyselyn seuravalmennuksen nykytilasta: Kiitos kaikille vastaajalle. Kyselyn tulokset olivat pohja-aineistona 5.10. valmennuksen kehittämisen työpajaan, joka pidettiin 5.10. Kooste työpajasta:  valmennus

Näiden pohjalta olemme laatimassa seuravalmennuksen  kehittämissuunnitelman vuoksiksi 2018-2020. Työ jatkuu pohdinnalla “Mikä on kansainvälisen suunnistuksen vaatimustaso?” Olethan sinäkin 13.1. mukana kehittämässä seuravalmennusta?

Kuulijan kirjoitus: Jarkko Huovilan suunnistajan polku ja kansainvälisen suunnistuksen vaatimukset

Jarkko Huovila kertomassa pyrintöläisille urheilijan polustaan

Punakoneen edustuksen riveissä nykyään suunnistava Jarkko Huovila (s. 1975) oli kutsuttu kertomaan TP: n innokkaille suunnistajille omasta urheilijanpolustaan. Legendaarisen Pyynikin testijuoksun ja Varalan urheiluopiston lounaan päälle Hampin kertomus omasta urheilijan taipaleesta oli mitä mainioin jälkiruoka. Eri ikäisille suunnistajille varmasti tarttui jokaiselle jokin ajatus tai idea, miten suunnistajana voi kehittyä ja millaisia moninaisia tekijöitä suunnistajana kehittymisen kokonaisuuteen kuuluu.

Nuorena poikana Jarkko liikkui monipuolisesti. Hän yleisurheili, pelasi joukkuepelejä ja lopulta suunnistikin rastireitillä. Kun Karkkilassa kaverit ympäriltä lopettivat joukkueurheilun, Hamppi siirtyi suunnistuksen puolelle 15-16 vuoden iässä. Valmentaja löytyi läheltä ja yhteistyö jatkuikin sitten koko huippu-uran ajan Juha Liukkosen kanssa. Kysyttäessä osallistumista juoksukilpailuihin mieleen muistui Hippo-kisojen 60 m juoksut. Ne olivatkin lähes ainoita juniorina kipaistuja ratajuoksukilpailuja. Hiihto ja pyöräily säilyivät myöhemmin tukilajeina suunnistusharjoittelussa.

Harjoiteltelussa hitaasti ja nousujohteisesti eteneminen oli tietoinen päätös. Vaikka kaverit ympärillä kehittyivät nopeammin ei urheilija omien sanojensa mukaan antanut sen häiritä omaa tekemistään. Ensimmäiset nuorten arvokilpailut tuottivat avausmatkalta pettymyksen. Maajoukkuepaita painoin niin paljon, että kisa päättyi karsinnan kautta c- finaaliin. Myöhemmin samoissa kisoissa tuli kuitenkin hyvä suoritus pitkältä matkalta. Nuorten MM-kilpailuissa Huovila saavutti lopulta viestissä vuonna 1994 hopeaa ja 1995 pronssia.

Toden teolla menestystä alkoi tulla 26-vuotiaana. Ensimmäisiin aikuisten MM-kilpailuihin  kisakoneen ovi avautui 2001 Tampereelle. Tällöin kokeneemmat maajoukkueratsut olivat sairastelleet ja juosseet heikosti näyttökilpailuja. Huovila kiitti luottamuksesta ja suunnisti joukkueessa viestikultaan kotiyleisön edessä. Kisajännityksen hän myöntää olleen seuralaisenaan rutiininomaisesti tärkeinä kisa-aamuina. Kun lähtökello on piipannut ja urheilija on päässyt kartan kanssa tositoimiin, niin jännitys on vaihtunut tekemiseen keskittymisen myötä. Eritysominaisuudekseen Jarkko Huovila mainitsee kyvyn kaivaa loppurutistuksen voimia vielä kisan loppuvaiheillakin.

Vuoden 2005 Japanin MM-kisojen keskimatkan mitalistit Chris Terkelsen, Thierry Gueorgiou ja Jarkko Huovila

Aikuisten sarjassa henkilökohtaiset MM-mitalit karkkilalainen suunnisti keskimatkoilta ensin vuonna 2005 Aichissa pronssia ja sitten 2006 Århusissa hopeaa. Viestin MM-mitaleja kertyi yleisen sarjan maajoukkueuralla palkintokaappiin kolme kappaletta: 2001 kultaa sekä 2003 ja 2006 hopeaa. Henkilökohtaisten kilpailujen menestys on ollut aina etusijalla. Viestimenestys on tullut ikäänkuin oheistuotteena. Jukolan Hiidenkivelle Huovila on kiivennyt kolmasti voittajana. Ensin vuosina 2000 ja 2003 norjalaisen Halden SK: n väreissä ja sitten 2012 Kalevan Rastin joukkueessa.

Miten menestyspolku sitten on rakentunut? Isona tekijänä Huovila mainitsee saaneensa urheilla ilman isompia vammakierteitä. Lisäksi hän teki tietoisen ratkaisun asua kahteen otteeseen Norjan Haldenissa. Siellä harjoittelun olosuhteet maastojen ja karttojen muodossa olivat erinomaiset. Lisäksi seurassa harjoitteli maailman parhaita miessuunnistajia. Oman kehittymisensä saattoi verrata harjoituksissa suoraan maailman huipulle eikä tarvinnut arvuutella tasoa.

-Tore Sandvik juoksi aina kovempaa korkealla ja oli muutenkin parempi juoksija, kuuluu sarkastinen arvio omasta suorituskyvystä

– Hakeudu maailman parhaiden seuraan harjoittelemaan, tiivistyy kokeneen urheilijan neuvo. Kehittävän ympäristön löytäminen on tärkeää niin taidollisesti kuin henkisestikin. Hyväksi suunnistajaksi kehittyy vain suunnistamalla paljon. Huovila harjoitteli suurimman osan Norjan-vuosistaan nimenomaan suunnistusharjoituksia tehden ja juosten joko poluilla tai maastossa. Tietä hän toteaa käyttäneensä juoksualustana lähinnä siirtyessään kuntosalille. Omaa metsäjuoksutekniikkaansa hän hioi pitkäjänteisesti.

– Etsi omat vahvuusalueesi suunnistajana ja tukeudu niihin. Huippusuunnistajaksi voi kehittyä työtä tekemällä monenlaiset persoonat. Erilaisilla mestareilla on erilaisia vahvuuksia. Huovilan tavoitteena oli olla oma paras itsensä.

Nuorena suunnistustaito haettiin valmentajan vaatimuksella tietää, missä suunnistaja sijaitsee kartalla lähes metrien tarkkuudella. Siitä sitten toistojen kautta vauhtia kasvatettiin kohti huippusuunnistuksen nopeutta.  Huovila näkee eri seurojen ja seuranvaihtojen; Karkki-Rasti, Delta, Halden SK, Kalevan Rasti ja nyt Tampereen Pyrintö, tehneen hyvää hänen suunnistajana kehittymiselleen. Lisäksi rohkeus lähteä ulkomaille ja ennakkoluulottomuus korkealla harjoittelemiseen toivat aikanaan toivottuja tuloksia. Hyvinä harjoituspaikkoina hän mainitsee Haldenin, Göteborgin, Tukholman ja Södertäljen. Korkean paikan leirille hänen suosituksestaan kannattaa suunnata esimerkiksi Italian Livignoon tai Etelä-Afrikan Dullstroomiin. Pelkkä Pirkanmaan metsissä suunnistaminen ei siis huippusuunnistajalle taito- ja maastopankin kasvattamiseen tule riittämään.

– Uskaltakaa levätä ja palautua. Hamppi teki sen, mistä monet haaveilevat, mutta eivät sittenkään uskalla; lepäsi tarvittaessa myös leireillä. Lisäksi hän piti siirtymäjakson ennen uuden harjoituskauden alkua. Harjoittelun rytmityksessä hän käytti vk-blokkeja ennen arvokilpailuja. Vuoden ympäri harjoitusohjelmasta löytyi parikin vk- harjoitusta viikossa. Eli reipasta menoa oli tiedossa myös peruskuntokaudella.

Miten satsaus suunnistukseen näkyi opiskeluissa vai näkyikö?

– Valmistuin kaksi vuotta sitten Tampereen yliopistosta, naurahtaa tänä vuonna 43-vuotissyntymäpäiviään viettävä Punakoneen suunnistusnestori. Satsaus suunnistukseen on ollut kokonaisvaltaista heittäytymistä elämän kaikilla tasoilla. Menestys on tullut omaan tekemiseen uskoen ei vahingossa.

Tunnin ja vartin kohdalla, juuri kun hämäläiset ovat lämmenneet kyselemään, saapuu Punakoneen GM Kari Jussila maailmalla matkaavan TP-joukon Skype – puhelusta kyselemään, joko oltaisiin valmiita. Keskittynyt yleisö on selvästi vaikuttunut kuulemastaan. Hienoimmat kuulijakokemukset aiheuttavat elinikäisiä jälkiä. Kaikesta päätellen tästä on juurikin semmoinen syntynyt. Keskustelu aiheesta jatkuu seuraavana päivänä somessa ja whatsappissa.

– Suunnistus ei ole pelkästään tekniikkalaji vaan se on myös tunnelaji, sanoo Lammikko. Nyt se on tehty. Tunne on herätetty.