Valvojan lausunto

Kultaisen Kompassin -cupin finaalin radat ovat ilahduttavat. Suunnistustaitoa ja keskittymiskykyä  vaaditaan vauhdikkaassa maastossa, jossa näkyväisyys on hyvä ja se on suurelta osiltaan oikein helppokulkuista. Maastoa käytetään siten, että päästään hyödyntämään sen hiukan erilaisia alueita. Vaativuustaso on 14-sarjan taitajille sopivaa, nuorempien pitää ottaa kompassi  kauniiseen käteen ja huolehtia, että pysyvät omassa vauhdissa ja taidossa, ettei tule isoja pummeja.

Kansallisen keskimatkan resepti on myös onnistunut. Taitoa tarvitaan  ja pohkeillekin annetaan mahdollisuus näyttää voimansa. Hyviä pisteitä, välejä ja rasteja keskimatkalle sopivalla runsaudella, muttei ahtaudella. Helppoa nakkia ei tarjota vanhimmillekaan sarjoille, vaan siellä saa supikon reunoilla ja pohjillakin ihmetellä kaikki ikäluokat tasapuolisesti.

Lasten radat saavat haasteensa polkurikkaasta maastosta, vaikka maasto sopiikin hyvän näkyväisyytensä ja kulkukelpoisuutensa takia hienosti lapsille. D/H10-sarjan rata onnistuu tällä kertaa erinomaisesti. RR- ja TR-radoilla tarvitaan harkintaa polkujen ja nauhan kiemuroiden runsaudessa.  Haluan tuoda esille pienimmille suunnistajille, että alueella on erilaisia polkuja, vaikka merkki on aina se sama musta katkoviiva. Alueella harrastetaan paljon poluilla ajoa, jolloin polut ovat osin ikäänkuin hiekkarännejä. Hiekkakentällä kulkevat polut poikkeavat myös niistä, jotka ovat metsään muodostuneet ja saattavat olla lapsista vaikeasti hahmotettavia.

Ennen kisaan lähtöä lapsille kannattaa myös kerrata keltaisen eri sävyjen merkitys.

Pyrintö onnistuu varmasti jälleen  järjestämään hyvätunnelmaisen Kultaisen Kompassin Cupin finaalin nuorille se suunnistuksellisen ja toimivan kisapäivän kaikille!

Marja Molin (KangSK)