Ratamestarin lausunto

XXI MIKONPÄIVÄN SPRINTTISUUNNISTUS
ja Hämeen aluemestaruuskilpailut sarjoissa H/D12-85.

SUNNUNTAINA 25.9.2016 klo 15

Taas on edessä uusi – peräti 21. kerta – Mikonpäivän (sprintti)suunnistus.

Kuudetta kertaa ’MPS’-kisa järjestetään kaupunkisprinttinä. Luvassa on hienoa ja vaativaa kaupunkisprinttiä, jossa on erilaisia reitinvalinta- ja reitintoteutuselementtejä sekä suorituksen hallinnan haasteita.

Jälleen sprintissämme on ’opastava ote’ eli jo etukäteen kannattaa tutustua nettisivujen kartta-valokuvapareihin, joissa havainnollistetaan ja kerrotaan, mikä on sprintissä sallittua ja kiellettyä ja miten Mikonpäivän sprintissä asiat on hoidettu ja kuvattu (esim katujen ylityspaikat). Näihin kilpailijoiden kannattaa ja pitää ehdottomasti tutustua ennen starttiviivalle asettumista. Toivotaan, että ketään ei tarvitsisi hylätä – ainakaan sprinttisääntöjen tietämättömyyden takia.

Huolellinen valmistautuminen – myös ajatuksissa – on varsinkin sprintissä ensiarvoisen tärkeää: ole hereillä heti alusta asti!

Myös keltaliivisiä maastovalvojia on jälleen runsaasti reitin varrella – toisaalta valvomassa rastien paikallaan pysymistä, sääntöjen noudattamista, mutta myös osaltaan huolehtimasta turvallisuudesta. Myös kilpailijoilla on oma vastuunsa turvallisesta sprinttaamisesta. Tämä on kaikkien etu – ja myös lajin imagon kannalta tärkeä vaatimus.

Tehdään yhteistyössä XXI Mikonpäivän Sprinttisuunnistuksesta jälleen hieno kisa ja upea tapahtuma!

Terveisin ratamestari ja kilpailun ’isä’ Mikko ’Lammikko’ Eskola

RATAMESTARIN VIIME HETKEN KOMMENTTI (24.9. klo 22)

Sprinttikisan tekeminen on mielenkiintoista. Grano Gamesin sprintissä yllätti yksi kisaviikolla ilmestynyt uusi aita, jonka saimme mallikarttoihin 2 min ennen ekaa starttia.

Nyt ratamestari osasi jo kisaviikolla ’haistaa’ vastaavaa, kun ensin oli pari aitaa purettu viikko sitten, mutta pari päivää sitten oli viereen ilmestynyt rakennustarvikekasa.
Myös pari pensasaitaa oli leikattu maata myöden viime hetkellä.

Pariin kohtaan ratamestari laittaakin kielletyn alueen nauhaa, jotta maasto vastaisi karttaa.

Kilpailuohjeissa mainitut tienylityshuomiotolppien väri vaihtui viime hetkellä keltaisiin ’tötteröihin’, kun kaupungin varaston kaikki oranssit huomiotolpat meni rallikisoihin…. Mutta keltaisillakin huomiotolpilla on sama vaikutus: kielletyksi merkityn tien ylitys on sallittu vain ko ylityspaikalla olevien keltaisten huomiotolppien välistä.

Hereillä pitää siis ratamestarinkin olla – aivan kuten kilpailijoidenkin.

Kielletyllä tiellä ylityspaikka on merkitty keltaisilla huomiotolpilla. Tien ylitys vain vierekkäin olevien tolppien välistä.
Kielletyllä tiellä ylityspaikka on merkitty keltaisilla huomiotolpilla. Tien ylitys vain vierekkäin olevien tolppien välistä.

MPS_2016_Ylityspaikka_karttapala

Leave a Comment