Ratamestarin mietteitä

Kaljuun päähän on kasvanut harmaita hiuksia. Tämä siksi, että syksyn myrskyt sekä talven tykkylumi ovat aiheuttaneet puustolle merkittävää tuhoa. Vaikka moottorisahan laippa on viime päivinä käynytkin kuumana, joudun hieman supistamaan kilpailualuetta. Aivan kaikkea ei vain ehdi raivaamaan.

Olen kuitenkin optimistinen. Juhannukseen mennessä meillä on käytössä loistavat maastot. Polut kiidättävät urheaa pyöräsuunnistajaa Suomen suvessa. Aurinko paistaa, eikä polulla ole käpyjä hidastamassa.

Lamminpään-Soppeenharjun alue rajoittuu edellisen kesän SM-pitkän matkan maastoihin. Polkuverkosto on tiheää. Maasto on pitkälti hyvin nopeaa. Varsinainen kilpailualue on harjua, joten kapeallakin alueella on paikoin huomattavia korkeuseroja. Radat on kuitenkin pyritty laatimaan niin, että turhalta pyörän tunkkaamiselta vältyttäisiin. Pääsääntöisesti jyrkkää tullaan alas, ei ylös. Muutaman vaarallisen laskun olen merkinnyt kielletyksi. Lienee kaikkien etu, että turhaumat ovat henkisiä, mutta fyysisiltä vammoilta vältytään.

Paikoin uria on niin paljon, että karttaa on jouduttu pelkistämään, jotta luettavuus säilyisi. Tämä on huomioitu rastien sijoittelussa. Käyriä kannattaa myös lukea. Se helpottaa suunnistusta.

Pinsiössä rata sijoittuu osin SM-sprintin maastoon. Nyt kilpailualue laajenee niin, että enduropolkuja hyödynnetään paremmin. Rata tarjoaa hyvän harjoituksen MM-Tanskaa ajatellen. Välillä tykitetään helppoja rastivälejä. Seuraavaksi luetaan karttaa ja otetaan mittaa mutkittelevien polkujen labyrintistä. Etenkin pääsarjojen radat pitävät sisällään myös teknisempiä laskuja. Kaikille radoille tulee myös pidempiä reitinvalintoja.

Kuten aiemmin jo ilmoitin, ei ohjeaikoja noudateta. Pääsarjojen matkat ovat hieman lyhyempiä. Vastaavasti joissain sarjoissa saa samalla rahalla pyöräsuunnistella pidempään.

Tapahtuman ajatus on tarjota parhaita maastoja, mukavaa tunnelmaa sekä reipasta kilpailuhenkeä. Kansainvälisen käytännön mukaisesti oikominen on kiellettyä. Radat on laadittu tästä näkökulmasta. Kilpailuorganisaatio on kapea, joten valvontaa ei juuri ole. Säännön noudattaminen perustuu osallistujien urheiluhenkeen. Menestyksellä ei ole arvoa, jos se on saavutettu väärin keinoin.

Kilpailun osallistumisoikeus on kaikilla, riippumatta siitä, onko alueelta aiempaa maastontuntemusta. Kyse on kuitenkin ’vain’ kansallisesta tapahtumasta. Kypärä siis kireälle, mutta kilpailun jälkeen käytetään tavallista löysempää pipoa.

Kolmen kilpailutapahtuman lisäksi tarjolla on kolme pyöräsuunnistusharjoitusta. Kaksi ensimmäistä keskittyy kokonaissuorituksen hallintaan. Tarkoitus on, että fyysiset voimat säästetään kilpailuihin. Viimeinen harjoitus kolmannen kilpailun jälkeen tarjoaa xco-tyyppisen suunnistuksen, missä päähuomio nautittavassa maastossa ja reippaassa vauhdissa. Hieno reitti parhaita polkuja hyödyntäen.

Markku Rissanen
Tampereen Pyrintö