Haetaan urheilukoulukoordinaattoria

Tampereen Pyrinnön yleisurheilujaosto hakee urheilukoulukoordinaattoria, joka vastaa erityisesti alle 12-vuotiaiden lasten liikunnasta suunnittelusta ja sen koordinoinnista.

Tärkeimpiä työtehtäviä ovat sekä talven, että kesän urheilukoulujen suunnittelu, organisointi sekä osittain myös ohjaaminen. Tämän lisäksi nuorempien juniorivalmennusryhmien valmennustehtävät, sekä kouluyhteistyö kuuluvat työnkuvaan.

Hakijan toivotaan olevan innostunut lasten liikuttaja, joka haluaa ennakkoluulottomasti osallistua toimintamme kehittämiseen. Liikunnanalan koulutus katsotaan eduksi, mutta myös aiempi kokemus lasten ja urheilun parissa on hyödyksi. Yleisurheilu on toivottavasti lajina tuttu.

Työ on määräaikainen ajalla syyskuu 2017-syyskuu 2018. Työaika on noin 10 viikkotuntia ja työajat ovat joustavat. Työpaikka sijaitsee osittain Tampereen Pyrinnön toimistolla, osoitteessa Pyhäjärvenkatu 5 h, tämän lisäksi toimipaikkoina toimivat kaupungin urheilukentät sekä keskustan läheisyydessä sijaitsevat koulut ja Tampereen messu- ja urheilukeskus. Oman auton käyttö helpottaa kulkemista harjoituspaikkojen välillä.

Tampereen Pyrintö on johtava yleisseura ja yleisurheilujaosto on yksi suurimmista jaostoista. Pääset osaksi monilajista työyhteisöä. Yleisurheilujaostomme liikuttaa vuosittain noin 500 lasta ja nuorta. Tässä työssä pääset kehittämään toimintaamme ja osallistumaan aktiivisesti toiminnan suunnitteluun.

Lähetä avoin hakemus yleisurheilun nuorisovalmennuspäällikkö Pauliina Savijoelle pauliina.savijoki@pyrinto.fi 31.8. mennessä.

Lisätietoja työnkuvasta antaa nuorisovalmennuspäällikkö Pauliina Savijoki.