Pyrintö Kalevan Kisojen toiseksi paras seura

Heinäkuun lopulla Oulussa kilpaillut Kalelavan Kisat olivat pyrintöläisittäin menestys. Kilpailuiden päätyttyä Pyrintö nousi Suomen mestaruuskilpailuiden toiseksi parhaaksi seuraksi. Eroa eniten Kalven Malja pisteitä keränneeseen Turun Urheiluliittoon kertyi vain yksi piste Urheiluliiton pistemäärän ollessa 81 ja Pyrinnön 80.

TP toimitus lähetti pisteurheilijoille kysymyksiä:
1) Kerro fiiliksiä omasta kilpailustasi
2) Millainen on loppukauden ohjelmasi

Lotta Harala
1) Oma tekeminen oli kauteen nähden ihan positiivista ja hyvää. Ollut paljon vaikeuksia ja sain tehtyä kauden parhaat juoksuni Kalevan kisoissa mikä on aina hyvä. Vähän jäi harmittamaan se, etten jaksanut juosta finaalijuoksua loppuun asti ja alkuerä oli parempi. Tarvisi juoksuja enemmän alle ja nyt niitä sitten pääsee tekemään niin jos loppukaudesta kulkisi.
2) Kauden aikana tavoitteena olisi saada mahdollisimman paljon kisajuoksuja kun niitä on tullut niin vähän tälle kaudelle. Sitä kautta jos saisi juoksut tulemaan loppuun asti kaikki 10 aitaa ja aikaa paranemaan. Hienoa olisi päästä edustamaan suomea suomi-ruotsi -maaotteluun. Se olisi upea päätös vaikealle kaudelle!!

Jussi Viita
1) Kesän paras fiilis ja hypyt onnistuivat teknisesti hyvin. Mestaruus tuli, joten parannettavaa ei jäänyt.
2) Seuraava kisa Joensuussa ja sitten alkaa valmistautuminen Ruotsiotteluun kotikentällä!

Ville Aarnivala
1) Kokonaisuudessaan Kalevan kisoista jäi hyvät fiilikset. Oma tekeminen tuntui suhteellisen hyvältä ja saaliiksi tuli ensimmäinen mitali Kalevan kisoista. Toki hienoissa olosuhteissa olisi vielä ollut mahdollista kohennella omia ennätyksiä, mutta nyt jäi nälkää vielä loppukesän kisoihin.
2) Seuraavat kisat ovat todennäköisesti 22-v. SM-kisat Lappeenrannassa. Sieltä toivottavasti mitali ja paikka nuorten maaotteluun. Ja huikea kauden lopetus olisi tietysti Suomi-Ruotsi -maaottelu Ratinassa.

Reetta Hurske
Oulussa fiilis oli hyvä. Odotukset olivat korkealla ja minulla oli halu tehdä hyvä suoritus ja juosta kovaa. Minulta odotettiin hyviä suorituksia, ja odotin niitä myös itse. Tämä toi aika paljon paineita ennen finaalia ja jännitin aika paljon (oikeastaan niin paljon, että teki mieli oksentaa). Alkuerä oli teknisesti helpompi ja ehjempi. Finaalissa homma oli vähän hakusessa, mutta sain onneksi hyvän juoksun myös vastatuuleen. Olen onnellinen hopeamitalista!

Minulla ei ole paljoa korjattavaa suorituksiin, paitsi liian jännittämisen olisi voinut jättää pois. Hyvää suorituksissa oli se, että sain tehtyä hyvän juoksun myös vastatuuleen.

2) Tavoitteita tälle kaudelle ovat ehdottomasti Ruotsi-ottelu syyskuun alussa Ratinassa.

Markus Koivula
1) Kalevan kisoista jäi ihan kohtalaiset fiilikset. 100m oli pettymys mutta 200m oli ihan hyvä huomioiden lähtökohdat. Toki mitali olisi ollut huikea saada.
2) Tavoitteina on vielä parantaa ennätyksiä. Seuraavat kisat kun paikat kunnossa

Gabriela Kosonen
1) Fiilikset kisoihin lähdettäessä oli ihan hyvät, suoritus kuitenkin aika pettymys. Jalat oli väsyneet, en saanut vauhtia toimimaan nopealla mondolla normaalisti eikä tullut oikeastaan yhtäkään kunnon hyppyä karsinnan tai finaalin aikana. Siihen olen tyytyväinen että onnistuin saamaan viimeisillä yrityksillä tiukoissa paikoissa ylityksiä.
2) Loppukaudella olisi tarkoitus päästä ennätysvireeseen, lähinnä hoitamalla takkuilleen vauhdin takaisin uomiinsa ja sitä kautta onnistua etenkin oman sarjan SM-kilpailuissa.

Suvi Helin

1.Tyytyväinen omaan kisaani, tässä kunnossa ja tämän hetkisellä tekniikalla en olisi parempaan pystynyt.
2.Seuraava kisani lappeenrannan eliittikisat ja sieltä toivon mukaan lunastan paikan 12. maaotteluuni.

Tanja Komulainen

1) Fiilis oli tosi hyvä, koska lämpö helli mukavasti, oma vire tuntui terävältä ja heitto oli varmassa kuosissa. Karsinta ja finaali olivat poikkeuksellisesti samana päivänä ja se vähän arvelutti etukäteen terävyyden säilymisen kannalta. Heitin kuitenkin heti ekalla karsintarajan yli ja pääsin samantien syömään, lihashuoltoon ja valmistautumaan illan finaaliin. Välissä ehdin nukkua pienet päikkäritkin. Finaalin verkassa heitot oli aika tahmeita, mutta kisa lähti käyntiin varmalla heitolla (53.25) , jonka aavistelin jo riittävän pallille. Viidennellä linkosin jopa reilun 55, mutta horjahdin sen valitettavasti sivusta yli. Olisi ollut paras tulokseni 4,5 vuoteen! Se jäi hieman harmittamaan. Kuudennella parantelin lukemia 53.97:ään ja sillä voitettiin hopeaa.
2) Kisaan vielä muutaman kerran ennen kauden toista pääkisaa eli Ruotsi-ottelua, joka tulee olemaan todennäköisesti myös aktiiviuran viimeinen kisa. Toivottavasti Ratina tulee täpötäyteen!!