Koskela 21,56 pm-kilpailuiden avauspäivänä

Aikuisten pm-kilpailut starttasivat mukavasti keskiviikkona Ratinan kesäillassa. Muutamaa sadekuuroa lukuunottamatta kilpailut vietiin läpi hyvissä olosuhteissa.

Koskela 21,56

Miesten 200 metrin loppukilpailussa trio Jani Koskela – Ville Aarnivala ja Markus Koivula pistelivät kaikki alle 22 sekunnin. Janin voittoaika 21,56 lupailee hyvää, kuten myös Aarnivalan 21,74 ja Koivulan 21,90. Näillä ajoilla irtosi kolmoisvoitto.

Jaakko 1.53,66

Jaakko Laakso otti 800 metriä helposti nimiinsä. Jalan rasitusmurtumasta toipunut Jaakko pisteli kaksi ratakierrosta aikaan 1.53,66. Toisen päivän lajiohjelmassa Jaakolla on 1500 metriä.

Toimela 54,38

Valtteri Toimela juoksi rennosti 400 metrin aitojen pm-voittoon. Voittoaika 54,38 ei vielä täysin tyydyttänyt, mutta tulevissa kisoissa Valtteri lupasi jo muutosta: “Olin takasuoralla vielä liiaksi mukavuusalueella”, Valtteri analysoi.

Miesten korkeushypyssä 19-vuotias Markku Sillman hyppäri uudeksi ennätyksi 195. Hopealle floppasi Kimmo Kilpi tuloksella 178. Harmillisesti nuorten MM-kilpailuiden ulkopuolelle jäänyt Joni Syrjälä heitti miesten moukaria 59,65: “Kalevan Kisoissa rikon 62 metriä”, Joni lupaili

Sara ja Ella lähellä A-luokkaa

Naisten 200 metriä voittanut Sara Jokinen (25,69) sekä naisten 800 metrillä kolmanneksi sijoittunut Ella Suihko (2.15,88) jäivät molemmat vähän Kalevan Kisoihin vaadittavasta A-luokan tuloksesta. Ellan seuraava startti on ensi maanantaina Vammalan Tähtikisoissa.

Moniottelija Miia Sillman otti naisten pituuden nimiinsä tuloksella 583. Naisten kiekonheitto oli niinikään Pyrinnön heiniä. Tanja Komulainen heitti kiekkoa 51,37.

Aikuisten pm-kilpailut jatkuvat torstaina 17.7. Tällöin on ohjelmassa mm. sähäkät 100 metrin pikapyrähdykset.

Kilpailuiden osallistujat ja aikataulu

Keskiviikon 16.7. tulokset

Teksti: TP tiedotus
Kuva: Mikko Pitkänen