Sami Toiviainen Pyrinnön päävalmentajaksi

Sami Toiviainen on Pyrinnön uusi päävalmentaja! Toiviaisen aisapariksi on nimitetty Ilpo Rantanen, joten Pyrinnöllä on ensi kaudella Korisliigassa erittäin kokenut, arvostettu ja osaava valmennusjohto. Pyrinnön yhteistyökumppanien aamiaisella julkistettiin myös kolme merkittävää pelaajasopimusta: Antero Lehto, Petri Heinonen ja Joonas Caven pukevat punaista päälle myös ensi kaudella!

Sami Toiviainen oli kuluneella kaudella Korisliigan kokenein päävalmentaja (kaudesta 2007-2008 alkaen).
Hän on voittanut valmentajana SM-kultaa (Namika Lahti 2009) ja hopeaa (KTP 2013). Hänet on valittu Korisliigan vuoden valmentajaksi kIMG_8959ahdesti. Sami Toiviainen muuttaa Tampereelle Kauhajoelta, jossa hän on valmentanut Karhua viimeiset 3 vuotta. Toiviaisen sopimus on muotoa 1 + 2 vuotta.

– Olen enemmän kuin onnellinen päästessäni isoon seuraan! Pyrintö tarjoaa mahdollisuuden nähdä, millaista on olla osa yhtä Suomen suurinta seuraa ja nähdä läheltä miten tuollaista toimintaa pyöritetään, odottaa Toiviainen.
-Toivottavasti pääsen tutustumaan ja keskustelemaan myös muiden kuin koriksen ympärillä toimivien ihmisten kanssa. Uskon sen tuovan minulle uudenlaisia ajatuksia ja virikkeitä päivittäiseen valmennukseen.

Sami Toiviainen kuulostaa kaikin puolin Pyrinnön mieheltä.

– Vaikka edustusjoukkueen valmentaminen onkin oma ykkösjuttuni Pyrinnössä,
niin sekä minulla että Pyrinnöllä oli halu siihen, että olen vahvasti mukana myös akatemiavalmennuksessa. Tampereen seudulla on valtava määrä junioreita. On mahtavaa päästä työskentelemään myös heidän
kanssaan viikoittain. Ja toki mahdollisuuksien mukaan olen käytettävissä myös juniorijoukkueiden apuna.
Toiviaisen työpariksi sovittu Ilpo Rantanen palaa Pyrinnön apuvalmentajaksi muutaman vuoden jälkeen. Rantasen kanssa Pyrintö on solminut sopimuksen kaudeksi 2017-2018.

-Suomessa on sirkkelimiehen yhden käden sormin laskettava määrä valmentajia, joista olen miettinyt, että voisi olla mukava vielä joskus tehdä töitä yhdessä. Sami on yksi heistä. Minulla on vahva luotto, että kemiat ja vahvuudet kohtaavat, lausuu Ilpo Rantanen.
– Pyrintö on kotikaupunkini seura, myös kasvattajaseurani. Seuralla on aitoa halua kehittää toimintaansa edelleen ja tavoitella menestystä jatkossakin, sanoo ”Ipe” jonka edellisiltä Pyrintö-vuosilta muistona on
2 Korisliigan kultamitalia.

Pyrinnön Korisliiga-joukkueen kolmas valmentaja on Juri Heinämäki, joka vastaa myös miesten 1A-divisioonaa pelaavan Pyrintö II-joukkueen valmennuksesta. Heinämäki saa divariin avukseen Susijengi-legendan Antti Nikkilän.

Pyrintö julkisti yhteistyökumppanien aamiaisella myös Antero Lehdon, Petri Heinosen ja Joonas Cavenin jatkosopimukset. Lehdon ja Heinosen sopimukset ovat 2-vuotisia, Cavenin sopimus kattaa ensi kauden. Aiemmin Pyrintö on julkistanut jo TopiasFullSizeRender Palmin jatkosopimuksen.

– Meillä on ensi kaudelle kilpailukykyinen runko kasassa, jossa on sopivassa suhteessa nuoruutta ja kokemusta, toteaa Antero Lehto.
– Hyvillä jenkeillä höystettynä voimme tavoitella ihan mitä vaan.

– On myös hienoa, että saamme noin meritoituneet valmentajat, jotka pystyvät auttamaan meitä joukkueena sekä kehittymään yksilöinä. Etenkin nuorille pelaajillemme on erittäin tärkeää, että valmentajat auttavat heitä seuraavalle tasolle, kohti kansainvälisiä kenttiä, sanoo Lehto.

Jatkosopimukset ovat myös päävalmentaja Toiviaisen toiveiden mukaisia.

– Joukkueen kasaaminen on hyvässä mallissa. Katsomme vielä kaikessa rauhassa yhdessä muun valmennusjohdon sekä seurajohdon kanssa mitä vielä tarvitsemme tulevan kauden joukkueeseen, sanoo Sami Toiviainen.

– Pyrinnössä on se hieno asia, että meillä on tarjota myös nuorille pelaajille hieno polku aina Korisliiga-tasolle asti. Divarijoukkue antaa erinomaisen mahdollisuuden pelata hyvää sarjaa ja kehittyä kohti liigapelaajaa. Treenivahvuudessa meillä tuleekin olemaan useampi nuori pelaaja, jotka haastavat meidän kokeneempia pelaajia päivittäin, myhäilee Toiviainen.
Myös Pyrinnön urheilutoimenjohtaja Elisa Hakanen on iloinen ja toiveikas.

-Toivotan Samin ja Ipen lämpimästi tervetulleeksi Pyrinnön korisperheeseen. Valmennuskolmikko sekä suomalaisten pelaajien muodostama runko antavat hyvän lähtöstartin niin edustusjoukkueen kuin divariporukan rakentamiselle. Seuran tahtotila on kehittää edustusjoukkueeseen menevää polkua ja tarjota jatkossakin kilpailukykyinen ympäristö huippu-urheilulle, linjaa Elisa Hakanen.

www.pyrinto.fi