Tampereen Pyrintö sai suunnistuksen huippu-urheilun Tähtiseura-merkin

Kari Jussila, Riikka Eerola ja Mikko Eskola vastaanottivat huippu-urheilun Tähtiseura-merkin 2.2.2019 Kisakallion urheiluopistolla järjestetyssä Suunnistuseminaarissa

 

Suomen Olympiakomintea on myöntänyt Tampereen Pyrinnölle suunnistuksen huippu-urheilun Tähtiseura-merkin huippu-urheilusta. Jo aikaisemmin olemme saaneet Tähtiseura-merkin lasten ja nuorten toiminnasta.  Tampereen Pyrinnön lisäksi suunnistuksen huippu-urheilun Tähtiseura-merkin saivat Helsingin Suunnistajat ja Espoon Suunta. Kaikki kolme seuraa ovat jo ennestään lasten ja nuorten Tähtiseuroja.

Mikä tähtiseura-merkki on?

Olympiakomitea, lajiliitot ja aluejärjestöt ovat yhdessä luoneet Tähtiseura-laatuohjelman, jonka tavoitteena on suomalaisen urheiluseuratoiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen. Ohjelman tunnuksena on Tähtimerkki, joka viestii siitä, että seura täyttää kohderyhmäkohtaiset (lapset &nuoret, aikuiset sekä huippu-urheilijat) sisältövaatimukset ja kaikille yhteiset johtamisen laatutekijät. Tähtimerkin saaneet seurat toimivat osana maanlaajuista jatkuvan kehittämisen verkostoa, jossa seurat saavat tukea omaan toimintaansa ja jakavat hyviä käytäntöjään.

Mitä tähtiseura-merkki tarkoittaa?

Seuralle myönnetty Tähtimerkki on myös lupaus laadusta nykyisille ja uusille seuran jäsenille sekä heidän lähipiirilleen ja tukijoille. Tähtimerkki on osoitus modernista, ketterästä ja inhimillisestä toimintatavasta, joka sopii kaikille liikkujille ja urheilijoille. Se vastaa erilaisten yksilöiden tarpeisiin, mutta myös kehittyy heidän mukanaan.

Mitä seuraavaksi?

Tähtiseura-merkin tavoitteena on luoda erinomaiset edellytykset toiminnallemme ja varmistaa toiminnan jatkuva kehittyminen. Iloitaan tästä saavutuksesta ja hyödynnetään myös mahdollisuus tehdä seurastamme entistä loistavampi!