Maria ja Miia avasivat kautensa Götzisissä

Viikonloppuna kilpailtiin seitsenottelun parissa Götzisissä, Itävallassa. Hypo Meetingissä kohtasivat seitsenottelun maailman huiput. Olympiakesän alkaessa seitsenottelun tehoduo lähti hakemaan hyviä tuloksia, omia ennätyksiä sekä tietysti tavoittelemaan kisarajoja.

Lauantai käynnistyi 100m:n aidoilla: Maria kellotti aidat aikaan 13.44. ja Miia aikaan 13.86. Korkeudessa molemmat ylittivät upeasti 1.83. Myös kuula oli kilpasiskosten osalta tasainen, Miia työnsi tulokseksi uuden ennätyksensä 13.03. ja Maria vuorostaan omaksi uudeksi ennätyksekseen 13.16. Seitsenottelun neljännen, eli ensimmäisen päivän päättävän lajin 200m, Maria juoksi aikaan 24.46. ja Miia aikaan 25.27.

Toinen kilpailupäivä alkoi upeasti, kun Maria ponnisti pituushypyn ennätyslukemansa uusiksi kirjaten sen nyt lukemiin 6.53. Myös Miian viides laji alkoi hyvin, pituushypyn tulos kirjattiin lukemin 6.10. Maria jatkoi hyvää tahtiaan keihäässä heittäen 45.01. Miian keihästulos jäi vähän vajaaksi toivotusta lukemin 41.70. Miian ottelu päättyi kauden avaus kilpailuissa keihääseen. Maria päätti kauden ensimmäisen seitsenottelunsa juoksemalla 800m aikaan 2.22.72, sijoittuen hienolla ottelun pöytäkirjallaan upeasti kokonaiskilpailujen neljänneksi. Onnea hienosta ottelusta Maria! Viikonlopun kilpailut lupaavat hyvää kautta kummallekin ottelijattarelle.

Daniel Kosonen avasi kautensa tiistaina Turussa

Daniel Kosonen avasi tiistaina kautensa Turun Tilastopaja cupissa, voittaen miesten korkeushypyn kokonaiskilpailun tuloksella 216. Seurakaveri Ville Eikkula sijoittui kolmanneksi tuloksella 204.

Myös Joel Turkka nähtiin Tilastopaja cupin miesten 200m. Turkka kellotti matkan aikaan 22.73.