Tervetuloa SM-hiihtoihin Tampereelle _ kisajärjestelyt täydessä käynnissä

Talven ensimmäisistä SM-mitaleista kilpaillaan tammikuussa Tampereella. 20.-22.1.2023 hiihdettävät kilpailut järjestetään Kaupin Urheilupuistossa, jonka viime keväänä valmistunut tuliterä hiihto- ja pesäpallostadion saa tulikasteensa hiihtokilpailujen osalta SM-hiihdoissa. Paikalle kilpailemaan odotetaan kaikkia Suomen kärkihiihtäjiä.

Kilparatoina käytetään tuttua Pirunvuoren maaston viiden kilometrin reittiä sekä tykkilumilatuna paremmin tunnettua lenkkiä, joka muuntautuu sprinttiradaksi. Sprinttirataa käytetään kilpailuissa molempiin kiertosuuntiin, mikä on Kaupissa täysin uutta: parisprintti kilpaillaan myötäpäivään ja sprintti vastapäivään. Kiertosuunnan muutoksella saadaan perinteisen sprinttiin sopivasti lisää nousuhaastetta. Oudompaan ladun kiertosuuntaan pääsee tutustumaan parhaiten Loppiaisen ”testisprintissä” – tervetuloa silloin kisaamaan!

Lue lisää kisoista täältä!

Tervetuloa johtavaan yleisseuraan

Tampereen Pyrintö on yksi Suomen suurimmista yleisseuroista! Meillä on tarjolla paljon erilaisia harrastusmahdollisuuksia kaikenikäisille ja -tasoisille urheilusta kiinnostuneille. Tervetuloa mukaan!

Ohessa lajiemme esittelyt ja yhteystiedot:

 

Yleisurheilu

tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Yleisurheilu tarjoaa harrastus- ja kilpailutoimintaa perheen pienimmistä aina aikuisurheilijoihin asti.

Yhteystiedot:

Kilparyhmät: yleisurheilu(a)pyrinto.fi (8–13 v) ja jari.kataja(a)pyrinto.fi (14 v – aikuiset)

Harrasteryhmät: tiia.heikkinen(a)pyrinto.fi (lapset ja aikuiset)

 

Koripallo

tampereenpyrinto.fi/koripallo

Koripalloa kaikenikäisille: 2-v pikkususikoulusta aikuisten harrastejoukkueisiin. Kilpakoriksen puolelta löytyy SM-joukkueet kaikilta mahdollisilta sarjatasoilta.

Yhteystiedot: tiia.nikkila(a)pyrinto.fi (juniori- ja aikuisten harrastejoukkueet) ja saila.asumaniemi(a)pyrinto.fi (aikuisten ja lasten koriskoulut)

 

Cheerleading

tampereenpyrinto.fi/cheerleading

Cheerleadingia on mahdollista harrastaa aivan taaperosta aikuisiin asti. Tarjoamme laajasti joukkueita jokaiselle taitotasolle starttiryhmistä edustusjoukkueisiin asti.

Yhteystiedot: PCT:n toimisto p. 044-2382852 / toimisto.pct(a)gmail.com

 

Suunnistus

tampereenpyrinto.fi/suunnistus

Laaja toiminta tarjoaa mahdollisuudet kaikenikäisille ja -tasoisille suunnistuksen ystäville 4-v ylöspäin.

Yhteystiedot: Tero Viljanen p. 050-5766481 / tero.viljanen(a)pyrinto.fi

 

Hiihto

tampereenpyrinto.fi/hiihto

Hiihtokouluryhmiä on tarjolla kaikille 6–16-vuotiaille ja tämän lisäksi rinnalla pyörii kilparyhmät.

Yhteystiedot: Pasi Rajala p. 040-5464925

 

Mäkihyppy

tampereenpyrinto.fi/makihyppy

Lajia voivat harrastaa kaikki eskari-ikäisestä veteraanisarjoihin asti. Hervannan hyppyrimäellä on tarjolla Pyrinnön mäkihyppykoulua lapsille.

Yhteystiedot: Taisto Tuominen p. 040-1844363 / taisto.tapio.tuominen(a)outlook.com

 

Pikaluistelu

tampereenpyrinto.fi/pikaluistelu

Talvisin Sorsapuiston tekojäällä toimii pikaluistelukoulu, kesäisin on rullaluisteluopetusta.

Yhteystiedot: Sirpa Grönberg p. 040-7698561 / sirpa.gronberg(a)outlook.com

 

Painonnosto

tampereenpyrinto.fi/painonnosto

Lasten ja nuorten harjoitukset pyörivät Nääshallin painonnostosalilla.

Yhteystiedot: Pauli Vuorinen p. 040-7771561 / pauli.vuorinen(a)fimnet.fi

 

Saga Vanninen tuplamaailmanmestariksi

Pyrinnön Saga Vanninen uusi alle 20-vuotiaiden seitsenottelun maailmanmestaruutensa Calissa Kolumbiassa pidetyissä U20 MM-kilpailuissa keräten kahden päivän aikana upeat 6084 pistettä (100m aj 13,52 – korkeus 172-kuula14,18-200m 24,49-pituus 624- keihäs 46,21 – 800m 2.28,91). Sagaa ennen samaan suoritukseen on yltänyt vain Ruotsin Carolina Klüft.

Calin MM-kulta on jatkoa Sagan kesän 2021 arvokilsamenestykselle, jolloin Saga voitti MM-kultaa Nairobissa pidetyissä kisoissa yhteispistein 5997 sekä U20 EM-kultaa voimassa olevilla ennätyspisteillään 6271.

Calin MM-kisoissa oli mukana myös kaksi muuta pyrintöläistä; Vilma Itälinna ja Vilma Väliharju. Molemmat Vilmat juoksivat hienosti omilla ennätyksillään 100m aitajuoksun välieriin. Vilma Väliharju paransi vielä värierässään omaa ennätystään.

Kuva: SUL kuvapankki

Mitalisade jatkui suunnistuksen EM-kilpailuissa

Pitkän matkan Euroopan mestaruuden lisäksi Venla Harju saavutti keskimatkan kilpailussa EM-pronssia eli Venla sai upeasti mitalin molemmilta henkilökohtaisilta matkoilta!

Kilpailuiden päätöspäivänä pyrintöläisten mitalimäärä kasvoi vielä yhdellä kun Sveitsin joukkueessa suunnistanut Florian Howald sai EM-viestipronssia.

Kuva: Pasi Raukko

Pyrintöläisten mainiosti alkanut yleisurheilukesä (katsaus 27.6.)

Pyrintöläisten kesän kisakausi on alkanut mallikkaasti niin junnuilla kuin aikuisillakin. Junnujen alkukesään on kuulunut Ruotsin kisareissu, perinteiset YAG-kilpailut Lahdessa ja ensimmäisen Seuracup osakilpailun voitto Hämeenlinnassa. Aikuiset ovat takoneet hyvää tulosta niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Paljon uusia ennätyksiä, kilpailujen voittoja ja arvokisarajan tehneitä Pyrintöläisiä. Matkaan on mahtunut myös urheilijoiden harmittavia loukkaantumisia ja sairasteluita.

Lisäksi meidän vahvaa vapaaehtoisten joukkoa on aktivoitu ensiksi Tampereen Motonet GP -kilpailujen parissa ja nyt myöhemmin tällä viikolla alkavien aikuisyleisurheilun MM-kilpailutapahtuman järjestämisessä. Mukaan joukkoomme mahtuu vielä lisää reippaita tekijöitä!

 

Koronan takia muutaman vuoden tauolla on ollut junnuryhmien perinteiset ulkomaan kisareissut. Kesäkuun puolivälin tienoilla matkasi bussilastillinen Pyrintöläisiä pitkään odotetulle junnujen kisareissulle Ruotsin Göteborgiin. Reissulle oli niin paljon halukkaita lähtijöitä, että Pyrinnön paikat täytettiin yhdeksän minuuttia ilmoittautumisen avaamisen jälkeen! Ja mikä mahtava reissu taas olikaan, unohtumattomien kokemusten, uusien ystävien ja ennätysten kera.

Samaan aikaan kilpailtiin Lahdessa Youth Athletics Gamesissa. Vanhempien junnujen ikäluokkien osallistujamäärää luonnollisesti YAG:ssa rokotti Göteborgin reissun samanaikainen ajankohta. Nuorempia junnuja olikin sitten heidänkin edestä rohmuamassa mitaleita ja ennätyksiä! Ja hei YAG saapuu Tampereelle vuonna 2024! Näiden kahden reissun jälkeen kesäkuuhun mahtui vielä Hämeenlinnaan reissu ensimmäisen Seuracup osakilpailun merkeissä. Pyrinnön kilpailukykyinen joukkue voitti reilun 2000 pisteen turvin toiseksi tulleen Hämeenlinnan Tarmon!

Entäs mitä meidän nuorille urheilijoille ja kokeneemmille aikuisurheilijoille kuuluu? Pika-aiturimme Reetta Hurske on jatkanut hallikauden jälkeen kovaa menoaan läpi kesäkuun, hilaten kauden parhaansa aikaan 12,92. Aika alittaa elokuun EM-kisojen tulosrajan. Suomen kesä ei ole vielä tarjoillut olosuhteita ennätysaikoihin, joten niitä jäädään hetkeksi vielä odottamaan!

 

 

Ella Junnilan alkukesän riesana on ollut leirillä loukattu jalka. Junnila hyppäsi kuitenkin kesäkuun puolivälissä Turun kovatasoisessa Paavo Nurmi Gamesissa kauden parhaan tuloksensa 192, joka on hieno onnistuminen. Tulos kertoo Junnilan olevan kovassa kunnossa, kunhan jalka vain paranee täysin. Urho Kujanpää on kilpailut tiuhaan tahtiin alkukesän, mikä on tuottanut tasaisia hyviä tuloksia. Paras tulos on syntynyt Rehlingenissa käydyssä kansainvälisessä kilpailussa, jossa Kujanpää hyppäsi 560.

 

 

Meidän 7-ottelijoillamme Maria Huntingtonilla ja Miia Sillmanilla on ollut ikävää onnea matkassa, kun alkukautta on varjostanut pienet loukkaantumiset. Samassa lajissa kovaa tulosta takoo kuitenkin Marian ja Miian kilpasisko Saga Vanninen, joka otteli juuri viime viikonloppuna Oulun rankingkilpailussa huippupisteisiin 6193. Vannisen kilpailukauden tähtäin on uusia alle 20-vuotiaiden MM-kulta ja myöhemmin elokuussa kilpailtavat aikuisten EM-kisat.

Vannisen lisäksi mahtaviin ottelupisteisiin ovat yltäneet alkukesästä Vilma Väliharju ja Vilma Itälinna. Väliharju voitti 19-vuotiaiden PM-kultaa ennätyspisteillään 5257. Itälinna taas otteli Oulun rankingkilpailussa ennätyspisteensä 5276.

 

Neljä Pyrintöläistä valittiin Suomen joukkueeseen alle 18-vuotaiden EM-kisoihin, jotka kilpaillaan heinäkuun alussa Israelissa. Konsta Uuttera 800 metrille, Antti Sainio aidatulle ratakierrokselle, Santeri Haapamäki korkeuteen ja Iida Kujanpää 7-otteluun. Sainio on juossut kesäkuussa kolme kisaa, joissa jokaisessa tehnyt kiven kovat omat ennätysajat. Viimeisimpänä Sainio on kiitänyt aidatun ratakierroksen aikaan 52,01!

 

 

 

Kuvat Joonas Caven / Instagram cavegraphy

Miikka Sopanen jatkaa Pyrinnön päävalmentajana ainakin kevääseen 2024

Tampereen Pyrintö on solminut päävalmentaja Miikka Sopasen kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. Uuden sopimuksen myötä Sopanen on kiinnitetty Pyrinnön päävalmentajaksi ainakin kevääseen 2024.

Pyrintökasvatti Sopanen, 48a, palasi tamperelaisjoukkueen päävalmentajaksi kaudeksi 2020-2021. Ensimmäisellä kaudella Pyrintö saavutti pienoisen tauon jälkeen välieräpaikan ja sijoittui Suomen cupissa hopealle. Kuluneella kautena Pyrinnön runkosarjan sijoitus oli kuudes ja puolivälierissä Salon Vilpas vei ottelusarjan voitoin 3-1.

Kahden vuoden jatkosopimusta Sopanen kuvailee seuraavasti:

” Kun koko erinomainen valmennustiimini halusi jatkaa tällä matkalla ja seurajohto osoitti luottamusta työhömme, ei oma päätökseni jatkaa Pyrinnössä ollut kovin vaikea. Paljon hyvää on saatu aikaan ja paljon voimme vieläkin parantaa, joten innolla kohti tulevaa.”

Liljeberg ja Williams täydentävät
Sopasen ympärillä jatkaa tuttu valmennuskaksikko: Damon Williams ja Santeri Liljeberg. Valmennuskolmikko ei toimi ainoastaan Korisliigajoukkueen valmentajina, vaan heidän vastuullaan on koko miesten edustuskokonaisuuden toiminta. Liljeberg toimii akatemiaohjelman päävalmentajana ja Williams apuna niin Korisliigassa kuin akatemiaohjelmassa.

Pyrintö tarjoaa ainoana suomalaisena seurana kokonaisvaltaisen pelaajapolun aina U19 SM-sarjajoukkueesta miesten akatemiajoukkueisiin, jotka pelaavat valtakunnan 1.divisioona A ja B – sarjoja. Miesten edustuskokonaisuus kattaa reilut 35 pelaajaa.

”Pyrinnön pelaajapolku on ainutlaatuinen kattaen kaikki mahdolliset sarjatasot. Viimeisen kahden kauden aikana olemme ottaneet suuria harppauksia akatemiaohjelmamme kanssa tuomalla myös U19 ikäiset osaksi liigan jokapäiväistä toimintaa. Näin viimeisten askelien ottaminen ennen ammattilaisurheilua on tehty pelaajille mahdollisimman helpoksi.
Olen erittäin tyytyväinen, että saan olla osa joka päivä näin ainutlaatuista ja hyvää toimintaa. Kun ympärillä on motivoituneita urheilijoita ja osaava staffi, on jokapäiväinen työnteko aika kivaa”, tiivistää Liljeberg.

Seura haluaa mahdollistaa kokonaisvaltaisen pelaajapolun akatemiatoiminnasta Korisliigaan ja aina kansainvälisille kentille asti. Opiskelun ja urheilun yhdistäminen toimii Tampereella erinomaisesti.

Pyrinnön valmennuskokonaisuutta täydentävät Varalan urheiluopiston asiantuntijat, muun muassa fysioterapeutti Jani Ikonen ja fysiikkavalmentaja Veeti Mansukoski toimivat osana valmennustiimiä.

Joukkueen lääkärinä jatkaa Kati Härkönen ja lääkintäpuolen kumppanina Pihlajalinna. Joukkueen huoltajana toimii Sami Aho ja joukkueenjohtajana Elisa Hakanen.

Ruotsi haastaa EM-paikkaa jahtaavat Suomen 4 x 400 metrin viestimaajoukkueet Ratinassa – GP:n kärkiniminä Hurske, moukarimiehet, Kortetmaa, Tuuri, Paavola, Rouvali

Miesten ja naisten 4 x 400 metrin viestimaajoukkueet kohtaavat keskiviikkona Tampereella yleisurheilun GP-kilpailussa Ruotsin maajoukkueet. Onnistuneella juoksulla joukkueet tavoittelevat paikkaa Münchenin elokuisissa EM-kilpailussa.

– EM-kisapaikka on mahdollinen. Meillä on nyt parhaat viestijoukkueet vuosiin, sanoo 4 x 400 metrin viestiryhmiä Suomen Urheiluliitossa vetävä Petra Stenman.

EM-kisoihin valitaan 16 parasta joukkuetta rankingissa, jossa vertaillaan joukkueiden kahden parhaan juoksun keskiarvoaikaa. Tällä erää naiset ovat rankingissa 14. sijalla miehet sijalla 19.

– Naisten pitäisi pystyä juoksemaan sellainen 3.32-alkuinen aika nostaakseen rankingsijoitusta. Miesten taas pitäisi juosta sinne 3.07:n pintaan, Stenman arvioi.

Vaaditut ajat ovat suomalaisittain kovaa luokkaa. Naisten edellinen 3.33:n alitus nähtiin Helsingin EM-kisojen finaalissa 1994 ajalla 3.32,97. Miesten edellinen 3.08:n alitus juostiin 2002 Euroopan cupin Superliigassa Annecyssä, Ranskassa ajalla 3.07,16.

Meillä on nyt parhaat viestijoukkueet vuosiin, sanoo 4 x 400 metrin viestiryhmiä Suomen Urheiluliitossa vetävä Petra Stenman.

Naisten maajoukkueessa Tampereella juoksevat Milja Thureson, Jeanine Nygård, Aino Pulkkinen ja Mette Baas.

– Tavoiteaikaan pääsy tarkoittaisi naisilta keskiarvona 53,2:n ratakierroksia, Stenman laskee.

Miesten nelikko Tampereella on Konsta Alatupa, Erik Back, Eljas Aalto ja Viljami Kaasalainen.

– Miesten osalta tavoiteltu aika tarkoittaisi kahta 47 sekunnin ja kahta 46,5:n sekunnin ratakierrosta, Stenman laskee.

Vastus on Ratinassa hyvä, sillä Ruotsi tuo molempiin juoksuihin tasokkaat joukkueet. Ruotsin joukkueiden saaminen Tampereella on osa pohjoismaista yhteistyötä 4 x 400 metrin ja 4 x 100 metrin viestimaajoukkueiden kesken.

– Suomen ja Ruotsin miesten 4 x 400 metrin maajoukkueet kohtaavat vielä Sollentunassa Ruotsin GP-kilpailussa 12. kesäkuuta. Naisilla on paikka Oslon Bisletin kilpailuun, joka on 16. kesäkuuta. Sinne meno on kuitenkin epävarmaa. EM- ja MM-kisojen ranking vaatii urheilijalta viittä tulosta henkilökohtaisilta matkoilla, ja siksi urheilijoiden kilpailukalenterit ovat alkukesästä aika täynnä, Stenman sanoo.

Reetta Hurskeen tavoitteena Tampereen GP-kilpailussa on 13 sekunnin alitus, joka olisi jo kolmas tällä kaudella.

Hurske hakee jälleen 13 sekunnin alitusta

Naisten 100 metrin aidat on mainiosti kauden aloittaneen Reetta Hurskeen johdolla Tampereen Motonet GP:n kärkilajeja kuten myös miesten moukari, jossa lajin muut kärkinimet haastavat kevään tilastoykkösen, 75,32 heittäneen Henri Liipolan.

Viikko sitten Lahdessa 12,92 juossut Hurske on kotiradalla ainoa suosikki, kun Nooralotta Neziri parantelee kipeytynyttä kantapäätä ja Annimari Korte katsoi parhaaksi keskittyä vielä toviksi harjoittelemaan.

– Tekniikka oli niin surkea Lahdessa, että pitää treenata. Jarrutin joka aidalla. Kilpailen vasta ensi viikolla Espoossa, Korte sanoo.

Hurske haluaa kotiradaltaan hyvää aikaa.

– Katsotaan, millainen sää on ja miten juoksu lähtee kulkemaan. Jos pääsen alle 13 sekunnin ja ehjänä maaliin, olen tyytyväinen, Hurske sanoo.

Henri Liipola on tehnyt harjoituksia kovia tuloksia niin heitto-, voima kuin muissakin harjoituksissa. Kilpailussa liika yrittäminen on syönyt tulosta. Liipola uskoo, että EM-ja MM-rajaan on edellytykset, kun heitto onnistuu.

Liipola hakee EM- ja MM-rajoja: Liika yritys kisoissa haasteena

Liipola kohtaa ratinassa tutut kilpakumppanit kuten Tuomas Seppäsen, Aaron Kankaan ja Aleksi Jaakkolan. Jokainen heistä tavoittelee  kesän MM- ja EM-kisoihin, jonne tulosrajat ovat 77,50 ja 77 metriä. Liipola näkee, että harjoitusten perusteella tulosrajojen rikkominen on mahdollista.

– Tulosrajoihin on kaikkien harjoituksissa tehtyjen testien perusteella mahdollisuudet. Fiilis kisoissa on ollut hyvä koko kesän, mutta liian kova yritys on näkynyt tekniikassa, Liipola sanoo.

Samaan hengenvetoon Liipola kiittelee hyvää kotimaista kilpailua.

– Meillä on läpi kevään ollut kisoissa hyvä tilanne, kun on ollut tiukkoja kisoja, joissa kaikki parhaat ovat olleet muutamien kymmenien senttien sisällä. Se kannustaa, Liipola sanoo.

Tampereen kisojen muita kärkinimiä: Kortetmaa, Kaasalainen, Paavola Tuuri, Rouvali

Naisten 200 metrillä Anniina Kortetmaa kohtaa muun muassa Ruotsin Moa Hjelmerin sekä Milja Thuresonin ja Aino Pulkkisen. Viljami Kaasalainen aloittaa keskiviikon kahden lajin urakkansa 100 metrin startissa ennen viestiä.

Miesten seiväshypyssä Mikko Paavolaa, Urho Kujanpäätä ja Juho Alasaarta kirittää Ukrainan Oleksandr Onufrijev. Naisten korkeudessa Lahdessa 190 senttiä ylittäneen Heta Tuurin haastaa talven hallikaudella saman tuloksen tehnyt Sini Lällä.

– Olen nyt saanut fyysiset ominaisuudet paremmin käyttöön ja vauhtia on tullut lisää, mutta hypyissä on vielä  parantamisen varaa, Tuuri sanoo.

Kyröskoskella viikonvaihteessa 17,51 työntänyt Eveliina Rouvali kohtaa naisten kuulassa Senja Mäkitörmän, joka on aloittanut kauden yli 17 metrin tuloksin. Kotimaan kärki on mukana myös naisten kiekonheitossa Salla Sipposen johdolla.

Tasaiset kärkitaistot on luvassa myös naisten 800 metrille ja miesten 1500 metrille.

Yleisurheilun Motonet GP Ylen kanavilla (1.6.)

Klo 18.15 TV2

Klo 18.30 Yle Puhe

Osallistujat

Aikataulu

Pääsyliput

Lähde: yleisurheilu.fi

Pyrinnön pikaluistelujaosto järjestää rullaluistelukurssin 4.-27.6.2022

Rullaluistelukurssi on tarkoitettu kaikenikäisille ja -taitoisille. Kurssilla opitaan luistelun alkeet, luistimien hallintaa ja luistelemaan taitavammin, nopeammin ja teknisemmin.

Kurssin vetäjä: Sini Siro

Opetuspaikka: Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen pysäköintialueet, ensi sijassa Ilmailunkadun viereinen alue. Kokoontuminen Ilmailunkatu-nimisen bussipysäkin läheisyydessä. Pysäkki sijaitsee Ilmailunkadun ja Heiskalankadun risteyksen tuntumassa.

Opetuskerrat:
la 4.6. 10–11
ke 8.6. 16–17
to 9.6. 16–17
la 11.6. 10–11
ke 15.6. 16–17
to 16.6. 16–17
la 18.6. 10–11
ke 22.6. 16–17
to 23.6. 16–17
ma 27.6. 16–17

Tarvittavat varusteet: rullaluistimet, kypärä, kyynär-, polvi- ja rannesuojat sekä juomapullo

Kurssin hinta: 75 €

Osallistujat ovat itse vastuussa vakuutuksen ottamisesta. Kurssi toteutetaan, jos osallistujia on riittävästi.

Ilmoittautumiset kurssin vetäjälle: sini.siro(a)ippnet.fi

Tervetuloa mukaan!

Hiihtojaosto järjestää mahdollisuuden tutustua rullahiihtoon ja rullahiihtovälineisiin!

Pyrintö järjestää tänä keväänä mahdollisuuden myös kuntoilijoille tutustua rullahiihtovälineisiin ja rullahiihtoon sekä oppia rullahiihdon perusteita!

Rullahiihto tutuksi -tapahtuma helatorstaina 26.5. klo 10-13, Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen piha-alue (heittopuiston viereinen parkkipaikka)

Mahdollisuus rullahiihdon kokeiluun ja opetteluun turvallisesti J Sportin välineillä ja Pyrinnön hiihtäjien opastamana
– opetusryhmät klo 10.30-11.15 ja 11.30-12.15, hinta 25€/hlö

Ilmoittautuminen ennakkoon tästä! Otamme ilmoittautumisia vastaan myös paikan päällä.

Mukaan omat sauvat, monot, kypärä ja halutessaan muita suojavarusteita!

Rullahiihtotapahtuma

Aikuisten Rullahiihto -kurss tiistaisin 31.5., 7.6. ja 14.6. klo 18-19.30

Kolmen kerran kurssilla tutustutaan rullahiihdon perusteisiin opetellen välineen hallintaa, rullasuksilla jarruttamista sekä yleisesti niillä liikenteessä liikkumista. Kokeneimpien kanssa käydään läpi myös tekniikoita. Tyylit perinteinen ja vapaa.

Hinta 75€/hlö, sisältää opetuksen ja tarvittaessa lainasukset

Mukaan omat sauvat, monot, kypärä sekä halutessaan muita suojavarusteita

Ilmoittaudu mukaan tästä!

Rullahiihtokurssi

Pyrintö 17-v. poikien Suomen mestari!

Tampereen Pyrinnön 17-v. pojat ovat kevään 2022 mestareita!
Pyrintö voitti loppuotteluissa Turun NMKY:n kahdesti, ratkaiseva ottelu pelattiin sunnuntaina Pyynikin palloiluhallissa.

– Upea päätös kaudelle, tuulettaa hillittyyn tyyliinsä päävalmentaja Jami Eskelinen, joka on ollut 2++5-syntyneiden ikäluokan valmennusringissä useampaan otteeseen mikropojista alkaen, ja nyt päävalmentajana.
– Katsoin juuri vanhaa kuvaa n. 10 vuoden takaa. Kuvan 9:stä pojasta mukana on edelleen 5.
Olemme saaneet vuosien varrella mukaan paljon uusia hienoja pelimiehiä, riemuitsee Jami.

Runkosarjassa Pyrintö sijoittui neljänneksi. Välierissä vastaan tuli runkosarjan voittaja WB/Pantterit, joka on hallinnut 2005-syntyneiden ikäluokkaa viime vuosina. Välierät olivatkin äärimmäisen tiukat. Wartti voitti avausottelun Helsingissä, mutta Pyrintö tasoitti sarjan Pyynikillä, joten ratkaisu haettiin kolmannessa ottelussa jälleen Helsingissä. Ottelu ratkesi vasta 2. jatkoajan jälkeen ja Pyrintö raivasi tiensä finaaliin vaikeamman kautta.

Valmistautumisaika jäi lyhyeksi, sillä välierät päättyivät Pyrinnöltä vasta keskiviikkona ja 1.finaali Turussa pelattiin lauantaina. Hurja taisteluvoitto jatkoaikoineen voi viedä kahteen suuntaan, mutta Pyrinnön poikien päättäväisyydelle se teki vaan hyvää. Vire pysyi päällä ja pojat hakivat heti lauantaina komean vierasvoiton 66-78 Turun NMKY:n kotikentältä.

Pyynikille tultaessa oli siis vaara, että ajatus karkaa jos pokaalit ja mitalit tuodaan valmiiksi mahdollista mitalien jakoa varten. Pyrinnön joukkueenjohto piti huolen, ettei niitä oteta esille etuajassa, vaikka tuskin poikien päättäväisyyttä olisi horjuttanut tänään mikään.
Pyrintö otti alusta asti komennon ja ratkaisi ottelun käytännössä jo ensimmäisellä puoliajalla.
Tylyt numerot 107-56 (50-28) kertovat Pyrinnön erinomaisesta puolustuksesta sekä hurjasta heittopelistä: 20 onnistunutta kolmosta 43% tarkkuudella!

U17 sarja on tällä kaudella ollut 2005-syntyneiden ikäluokan sarja, mutta siinä voi pelata myös 2 pelaajaa/ottelu, jotka ovat syntyneet vuonna 2004. Lisäksi Pyrinnön joukkueessa on pelannut myös 2006 syntyneitä poikia. Pyrintö on pelannut sarjaa kauden aikana peräti 23 pelaajan voimin.

Joukkueen päävalmentaja Jami Eskelinen kiittää koko isoa ryhmää.
– Hienoa, että pojat ovat jaksaneet harjoitella laadukkaasti koko ajan. Takana ovat koronavuodet, jotka koettelivat etenkin tämän ikäisiä pelaajia, joiden piti päästä tosissaan kilpailemaan ensimmäistä kertaa valtakunnan sarjoissa, mutta 2 kautta peräkkäin sarjat keskeytyivät. Motivaatio oli koetuksella, mutta nyt pojat ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että hyvä kun ei annettu periksi, muistuttaa Jami, ymmärtäen tapansa mukaan isomman kokonaisuuden yksittäisten pelien taustalla.

– Osa pojista on mukana Pyrinnön akatemia -ohjelmassa ja harjoittelee pääosin heidän mukanaan. U17 -ryhmän harjoituksissa on keskitytty yksilökehitykseen, urheilullisen suorituskyvyn ja henkilökohtaisten taitojen parantamiseen, kertoo Jami Eskelinen Pyrinnön pelaajapolusta.

Pyrinnön tulevaisuus on myös tällä mittarilla hyvin valoisa, uusia pelimiehiä puskee parrasvaloihin!

U17 Suomen mestarit:

0 Aapeli Nurminen 2004 Karhu Basket
1 Oliver Rapo 2006 Tampereen Pyrintö
2 Tino Lähteenmäki 2005 Tampereen Pyrintö
5 Aaron Ekwere 2006 Tampereen Pyrintö
10 Aaron Montonen 2005 Tampereen Pyrintö
11 Jaakko Talola 2004 Tampereen Pyrintö
15 Toivo Silfverhuth 2004 Tampereen Pyrintö
16 Kalle Pekkarinen 2004 Tampereen Pyrintö
18 Aapo Hakanen 2005 BC Nokia
19 Hawiar Baban 2005 Tampereen NMKY
23 Brunel Madzou 2005 Tampereen Pyrintö
24 Sampo Virta 2005 Tampereen Pyrintö
33 Topias Seppälä 2005 Tampereen Pyrintö
41 Joona Tuominen 2005 Tampereen Pyrintö
45 Ville Lehtisalo 2004 Tampereen Pyrintö
50 Mevludin Sehic 2005 Tampereen NMKY
53 Eero Koskinen 2005 Tampereen Pyrintö
54 Oskari Lindeman 2005 Tampereen NMKY
55 Aaro Ahokas 2005 Tampereen Pyrintö
56 Jaakko Vuoti 2005 Tampereen Pyrintö
59 Emil Eskelinen 2005 Tampereen Pyrintö
60 Aku Koiranen 2005 Tampereen Pyrintö
66 Emil Hirvonen 2005 Tampereen Pyrintö
77 Eelis Männistö 2005 BC Nokia
85 Mikael Kallio 2006 Raholan Pyrkivä
98 Matias Mäki-Hakola 2005 Tampereen Pyrintö

Kokoonpano

Nimi Rooli
Jami Eskelinen Päävalmentaja
Miro Kypärä Valmentaja
Juuso Karisalmi Valmentaja
Artem Khvorost Valmentaja

Kuva: Antti Harju