Komeaa tulosta nuorten SM-hiihdoissa Kuopiossa

Nuorten SM-kisat Kuopiossa tarjoilivat Pyrinnölle hienoa menestystä. Huipentumana nähtiin sunnuntaina N23-sarjan perinteisen 15km yhteislähdössä kova mitalikamppailu useamman jo maailmancupissakin Suomea edustaneen hiihtäjän kesken. Saaren Amanda puristi taistelussa hienosti hopealle, edellään niukasti vain Jasmin Kähärä.

Useista muista hienoista suorituksista mieleen jäävät varsinkin N16-joukkueen 4. sija vapaan pariviestissä ja Linnea Salon 7. sija N17-sarjan vapaalla 5km:lla.

 

Leo Ukkoselle mitalikasa Veteraanien MM-hiihdoista!

Pyrinnön Leo Ukkonen menetyi loistavasti veteraanien MM-.hiihdoisa Kanadan Canmoressa. Tuomisina oli sarjasta M65 kolme kultamitalia ja hopeamitali. Henkilökohtaisilla matkoilla Leo voitti 15 km ja 10 km vapaan ja oli hopealla 30 km vapaalla. 5×5 km viestissä hän hiihti Suomen voittajajoukkueen ankkurina. Kaksi ensimmäistä osuutta hiihdettiin perinteisellä ja kaksi viimeistä vapaalla.

“Liitetiedostona on Canmoressa otettu mitalikuva, jossa näkyvät hyvin vuoret, joiden juurella kilpailtiin. 1400 – 1500 metrin korkeudessa kiertäneet ladut olivat monipuoliset ja hyvin hoidetut. Kilpailupaikan korkeus ei aiheuttanut minulle ongelmia. Nämä olivat minulle viidennet MM-hiihdot ja järjestelyt olivat ehdottomasti parhaat. Suomesta oli hiihtoliiton järjestämällä matkalla yli 20 osallistujaa ja yhteishenki oli erinomainen.”

Onnea koko seuran puolesta!

Liity jäseneksi

Tampereen Pyrintö on yksi Suomen vanhimmista ja suurimmista yleisseuroista.

Kahdeksan eri lajin seurassa tapahtuu ympäri vuoden, niin harrastajille kuin katsojillekin.

Pyrinnön jäsenenä saat mukavia etuuksia yhteistyökumppaneiltamme, mm. Lielahden Intersportista, Sitko Pizzasta, Ravintola Hookista, Hakasen Leipomosta, Edun Herkkukeitaasta sekä Kukkakauppa Hohdosta.

Pyrintöläinen tipahtaa postiluukusta neljästi vuodessa kertoen urheilijoidemme tarinaa.

Sähköiset uutiskirjeet muistuttelevat sinua Pyrinnön järjestämistä tapahtumista sekä Pyrintö-Shopin uutuuksista.

Jäsenmaksu on 30€ vuodessa.

Tule Pyrinnön jäseneksi!

Täältä pääset lukemaan lisää jäseneduista ja liittymään jäseneksi!

Onni Tiiralle SM-hopeaa M18-sprintistä!

Nuorten SM-hiihdot kilpailtiin 14.-16.1. Keuruulla. Perjantaina ohjelmassa oli sprintit, lauantaina vapaan tyylin normaalimatkat ja sunnuntaina sähäkät viestit.

Onni Tiira avasi kisaviikonlopun upeasti, kun hän hiihti vaiherikkaassa sprintissä toiseksi. SM-hopea oli Onnille uran ensimmäinen! Sprinttipäivänä finaaliin saakka ylsi myös Amanda Saari, joka oli N23-sarjassa lopulta viides. Fanny Kukonlehto oli N20-sarjassa seitsemäs ja yhteensä seitsemän pyrintöläistä eteni karsinnasta erävaiheeseen!

Lauantain kisapäivä oli hiukan erikoinen, kun kisat jouduttiin ladun huonon kunnon vuoksi hetkeksi keskeyttämään ja myöhemmin jatkamaan muutetuilla radoilla. Kaatumisista kärsi valitettavasti myös useampi Pyrinnön hiihtäjä. Toisaalta saimme myös hienoa menestystä, sillä Pauliina Koivuniemi hiihti N18-sarjassa kahdeksanneksi ja palkinnoille. Onni Tiira oli M18-sarjassa hyvin 12., Ronja Haavisto N20-sarjassa, Hilda Kukonlehto myös 12. N23-sarjassa, Riina Hakala 23-sarjassa 15. ja Helmi Haavisto 21. N17-sarjassa.

Sunnuntaina N20-sarjan viestissä Fanny Kukonlehto avasi upeasti ja toi Pyrinnön 1. joukkueen kärjessä vaihtoon. Ilona Mäkelä ja Ronja Haavisto jatkoivat viestiä hienosti ja ykkösjoukkue oli lopputuloksissa viides vain 20 sekunnin päässä pronssista. Samassa sarjassa 2. joukkue oli 16. Nuorempien naisten N18-sarjassa ykkösjoukkue oli hyvin 10. ja kakkosjoukkue säesti 15. sijallaan.

Kuva: Heidi Lehikoinen

Saila Asumaniemi Pyrinnön puheenjohtajaksi

Pyrinnön syyskokous pidettiin tiistaina 14.joulukuuta seuran toimistotiloissa, Klingendahlissa. Kokouksessa oli lisäksi etäosallistumismahdollisuus.

Seuran syyskokouksen esityslistalla oli sääntömääräiset asiat. Syyskokous vahvisti seuran lajit, liittymis- ja jäsenmaksut, toimintasuunnitelman ja budjetin vuodelle 2022.

Vuoden 2022 yhteiset painopisteet ovat:
1. Yhtenäinen yleisseura
2. Olosuhteet
3. Vastuullinen Pyrintö
4. Kilpa- ja huippu-urheilu

Henkilövalintojen osalta nimettiin puheenjohtaja sekä viisi hallituksen jäsentä vuosille 2022-2023 sekä vahvistettiin jaostojohtokuntien kokoonpanot vuodelle 2022.

Seuran puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Saila Asumaniemi. Pyrinnön puheenjohtajana 15  vuoden ajan toiminut Ilkka Vilonen oli ennakkoon ilmoittanut jättävänsä puheenjohtajan tehtävät.

Hallitukseen seuraavaksi kahdeksi vuodeksi valittiin: Ville Jääskeläinen, Sami Liponkoski, Tuuli Merikoski, Lotta Sutinen ja Ilkka Vilonen.

Seuran syyskokous vahvisti kunniajäsenten nimitykset: Markku Ala-Mettälä, Saila Asumaniemi, Jarmo Hakanen, Tuuli Merikoski, Juha-Petri Nieminen ja Ilkka Vilonen.

Amanda Saari mukana Rukan MC-sprintissä

Maastohiihdon maailmancup käynnistyy perinteisen sprinttikisalla Rukalla perjantaina 26.11.
Amanda Saari nousi joukkuemuutosten myötä mukaan ns. kansalliseen ryhmään. Näytön sprinttivauhdista B-maajoukkueeseen kuuluva Amanda antoi jo Taivalkosken sprintin karsinnassa.

Peukut siis pystyyn perjantaina Amandan MC-debyytille !!

Pohjoismaiset lajit kokoontuvat Rukalla – Suomen joukkueet Ruka Nordiciin nimetty – Suomen Hiihtoliitto

OKM-ansiomerkkejä Pyrinnön seuratoimijoille

Tampereen Pyrintö juhlii 125v. toimintavuottaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön ansiomerkit myönnettiin 76:lle pyrintöläiselle. Linkosuon kuparisalissa vietettiin lämminhenkinen ansiomerkkien jakotilaisuus. Samassa yhteydessä huomioitiin myös suunnistusliiton merkkien saajia.

 

Ansiomerkkikuvat julkaistaan 4/2021 joulupyrintöläisessä.

 

 

 

Tankovoimistelu alkaa!

NÄÄSHALLISSA keskiviikkoisin klo 18.30-19.30

Osallistumismaksu 4.5 €/kerta. Tankovoimistelu on kaiken ikäisille ja -kokoisille sopiva koko kehon liikuntamuoto, joka kehittää monipuolisesti kaikkia fyysisen suorituskyvyn osatekijöitä. Tavanomaisesta kuntosaliharjoittelusta poiketen koko keho on tankovoimisteluliikkeissä mukana. Niska- ja hartiavaivoista, sekä selkävaivoista kärsiville tankovoimistelu on erinomainen liikunta- ja kuntoutusmuoto.

Tankovoimistelua käyttivät ennen lähes yksinomaan kilpaurheilijat palautumis- ja kuntoharjoitteena. Painonnostoliitto on suunnitellut tankojumpasta tehokkaan ja turvallisen koko kansan kuntoiluversion, joten nyt sinäkin voit päästä kokeilemaan sitä asiantuntevien ohjaajien opastuksella.

Ohjelma muodostuu yli kuudestakymmenestä 1-6 kg:n tangolla tehtävästä liikkeestä. Jumpassa jokainen valitsee ohjaajan avustuksella itselleen sopivan painoisen tangon.

Ohjatussa tankovoimistelussa kokenut ohjaaja opastaa sinua oikeisiin suorituksiin.

Tule kokeilemaan ja huomaa itse tankojumpan edulliset vaikutukset!

Pyrintö parhaana suomalaisjoukkueena neljäs Venlojen viestissä

Kaksi kertaa siirretty Rovaniemen Jukola päästiin viimein juoksemaan Rovaniemen Mäntyvaaran raviradan toimiessa hienona kisakeskuksena. Neliosuuksinen Venlojen viesti oli todella tasainen ja jännittävä. Tilanteet vaihtelivat moneen kertaan kaikilla osuuksilla.

Pyrinnön aloittajana oli ensi kertaa Saila Kinni, 34. Saila suunnisti erinomaisesti tehtävänään pitää ero kärkeen mahdollisimman pienenä. Saila tuli vaihtoon sijalla 32. eron kärjessä vaihtaneeseen IFK Göteborgiin ollessa 3.17 min.

’Hyvin meni. Viikolla jännitti, mutta se laukesi lähdössä. Alku ei tuntunut liian kovalta, kun alussa oli paljon tie- ja polkujuoksua. Ensimmäisen Jukolani olen aloittanut, sen jälkeen olen juossut lähinnä väliosuuksia’.

Toisella osuudella Lotta Karhola, 30, suunnisti erinomaisesti otteen kärkeä hienosti kiinni. Lotta tuli vaihtoon sijalla 4 eron kärkeen supistuessa 2.09 min:iin.

’Meni hienosti. Lopussa tosin tuli 40-60 sekunnin virhe, kun seurasin suotta Alfta Ösaa, mutta nyt osasin tehdä pummista pienen. Venlalle annoinkin ohjeeksi, että tarkkana lopun hajonnoilla’, kertoi Lotta tyytyväisenä.

Kolmannella ja viestin pisimmällä 9.1 km:n osuudella Venla Harju, 31, suunnisti vauhdikkaasti ottaen kärjen kiinni. Mutta sitten gps-seuranta näyttikin ison virheen. ’Olin epävarma ja menin vinoon. Ilmeisesti jalka oli hyvä – vaikkei se siltä aina juostessa tunnukaan – kun sain sit muut taas kiinni. Enemmän oli polkuja ja teitä, kuin olin ajatellut etukäteen. Ja hajonnat oli hyvät, kun sai itse suunnistaa, vaikka ympärillä oli muita joukkueita. Hienoa, että ollaan taas voittotaistelussa’. Venla tuli vaihtoon 3:ntena vain 36 sekuntia Alfta Ösan jälkeen.

Ankkurina Pyrinnöllä oli tuore Maailman Cupin voittaja Simona Aebersold, 23. Simona otti pian kärjen kiinni ja karkasi pieneen johtoon. ’Alku sujui hienosti, mutta sitten tuli iso virhe enkä enää tiennyt missä olen tiheikkö/suoalueella. Lopussa oli sit tiukkaa sijataistelua’, kertoi Simona.

Simona toi Pyrinnön komeasti parhaana suomalasijoukkueena maaliin neljäntenä. Ruotsalainen Alfa Ösa vei voiton Natalia Gemperlen ankkuroimana. Toiseksi tuli IFK Göteborg ja kolmanneksi Järlä Orienteering – myöskin Ruotsista. Pyrintö jäi voittajasta 3.18 min ja hopeasta 18 sekuntia.

Pyrinnön 2. joukkue nousi alun jälkeen hienosti sijalle 35. (Kaarina Nurminen, 161., Essi Väisänen, 95., Anni Haanpää, 43. ja Lotta Eerola, 35.).

TP3 oli 66., TP4 98., TP5 111, TP8 139., TP6 153., TP7 202., TP15 218., TP9 232., TP11 361. ja TP10 374. Kaikkiaan joukkueita starttasi n. 800.

Venlojen Viesti

(7,3+5,4+9,1+8,5)

1 4 Alfta ÖSA OK 1 SWE 3:05:38
1 Irina Nyberg 42:07
2 Josefine Heikka 34:37 1:16:45
3 Jana Knapova 58:49 2:15:34
4 Natalia Gemperle 50:03 3:05:38
2 2 IFK Göteborg 1 SWE 3:08:24
1 Victoria H Björnstad 41:53
2 Isia Basset 36:16 1:18:09
3 Sanna Fasth 59:22 2:17:31
4 Sara Hagström 50:52 3:08:24
3 22 Järla Orientering 1 SWE 3:08:27
1 Anastasia Denisova 42:44
2 Elsa Jansson 36:11 1:18:55
3 Petrina Costermans 58:41 2:17:37
4 Karolin Ohlsson 50:50 3:08:27
4 3 Tampereen Pyrintö 1 FIN 3:08:42
1 Saila Kinni 45:10
2 Lotta Karhola 32:37 1:17:48
3 Venla Harju 58:21 2:16:09
4 Simona Aebersold 52:32 3:08:42
5 9 OK Kåre 1 SWE 3:09:19
1 Vilma Von Krusenstierna 44:11
2 Matilda Eriksson 35:04 1:19:15
3 Martina Ruch 57:07 2:16:23
4 Lisa Risby 52:56 3:09:19
6 27 Hiidenkiertäjät 1 FIN 3:10:00
1 Yulia Novikova 42:13
2 Roosa Hämäläinen 33:26 1:15:39
3 Jenny Patana 1:00:30 2:16:10
4 Annika Rihma 53:50 3:10:00
7 38 NTNUI 1 NOR 3:11:39
1 Anu Tuomisto 45:49
2 Emma Arnesen 33:18 1:19:08
3 Ane Dyrkorn 58:28 2:17:36
4 Ingrid Lundanes 54:03 3:11:39
8 60 OK Pan Århus 1 DEN 3:12:10
1 Caroline Gjötterup 45:47
2 Cecilie Klysner 32:12 1:18:00
3 Maja Alm 58:08 2:16:08
4 Andrine Benjaminsen 56:01 3:12:10
9 10 Lahden Suunnistajat -37 1 FIN 3:12:31
1 Karoliina Ukskoski 44:25
2 Anna-Kaisa Anjala 32:54 1:17:19
3 Anna Närhi 1:02:43 2:20:02
4 Minna Kauppi 52:29 3:12:31
10 50 Suunta Jyväskylä 1 FIN 3:12:57
1 Marjo Taanila 46:47
2 Satu Heittola 36:04 1:22:52
3 Veera Klemettinen 57:43 2:20:36
4 Tereza Janosikova 52:20 3:12:57
13 16 Paimion Rasti 1 FIN 3:13:13
1 Ina Westerlund 44:26
2 Emma Valkama 38:57 1:23:24
3 Milja Väätäjä 58:03 2:21:27
4 Aleksandra Hornik 51:45 3:13:13
14 28 Espoon Suunta 1 FIN 3:13:20
1 Hanne Hilo 43:41
2 Siana Senn 35:23 1:19:04
3 Maria Määttänen 58:38 2:17:43
4 Ida Haapala 55:36 3:13:20
16 7 SK Pohjantähti 1 FIN 3:13:48
1 Sofia Haajanen 44:22
2 Marttiina Joensuu 34:33 1:18:55
3 Heini Wennman 1:01:24 2:20:19
4 Kirsi Nurmi 53:28 3:13:48
35 35 Tampereen Pyrintö 2 FIN 3:29:11
1 Kaarina Nurminen 56:00
2 Essi Väisänen 36:49 1:32:50
3 Anni Haanpää 57:54 2:30:44
4 Lotta Eerola 58:27 3:29:11

 

Elisa Hakanen on Tampereen Pyrinnön uusi toiminnanjohtaja

Elisa Hakanen on nimitetty Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtajaksi 1.8.2021 alkaen.

Pitkäaikaisen toiminnanjohtajamme, Liikuntaneuvos Jarmo Hakasen siirtyessä eläkkeelle seuran hallitus on nimittänyt uudeksi toiminnanjohtajaksi Elisa Hakasen.

Elisa on ollut seuran toiminnassa lähes koko ikänsä, ensin urheilijana, sitten erilaisissa järjestely- ja muissa tehtävissä sekä viimeksi vuodesta 2014 seuran urheilutoimenjohtajana. Toimissaan hän on oppinut tuntemaan seuran hyvin laajalti ja ollut viimeisinä vuosina keskeisesti mukana myös seuran kehittämisessä.

Elisalla on luottamustehtäviä seuran kannalta keskeisimmissä lajiliitoissa ja hänellä on erinomaiset suhteen Tampereen kaupunkiin ja muihin yhteistyötahoihin.

─ Olen iloinen saadessamme Elisan kyvykkyydellä ja sitkeydellä varustetun henkilön luotsaamaan Pyrintöä eteenpäin. Hän on ihanteellinen henkilö toiminnanjohtajaksi, Pyrinnön hallituksen puheenjohtaja Ilkka Vilonen sanoo. Seuran kannalta on tärkeää saada tehtävään henkilö, joka on sitoutunut jatkamaan ja kehittämään sitä toimintatapaa, joka jo useamman vuoden ajan on varmistanut seuran menestyksen.

─ Olen otettu, äärimmäisen iloinen. Nimitys Pyrinnön toiminnanjohtajaksi on ollut haaveeni. Jarmo on tehnyt seurassa huikean uran ja hänen jättämänsä saappaat ovat suuret. Onneksi Jarmo jatkaa edelleen seuran tehtävissä. Olen kiitollinen, miten olen päässyt kasvamaan tehtävään hänen opetuksessa. Pyrintö on yksi Suomen suurimmista ja vanhimmista yleisseuroista. Työskentely yhteisössä missä työtä tehdään vapaaehtoisten, toimihenkilöiden, huippu-urheilun, laajan junioritoiminnan ja tapahtumajärjestämisen kanssa on suuri intohimoni, toteaa Elisa Hakanen.

Lisätietoja:
Ilkka Vilonen, Pyrinnön hallituksen puheenjohtaja, puh. 0400 625 195
Elisa Hakanen, Pyrinnön toiminnanjohtaja, puh. 050 3520982