Susijengi kohtaa Euroopan mestari Ranskan Tampereella!

Kolmansissa peräkkäisissä EM-kisoissa ensi kesänä pelaava Susijengi aloittaa pelillisen kisavalmistautumisensa 1.8.2015 isännöimällä itseään Ranskaa, hallitsevaa Euroopan mestaria. Suomen Koripalloliitto on päättänyt järjestää huippuottelun Tampereella suositun Delfin Basket –turnauksen yhteydessä Hakametsän Jäähallissa.

susilogoLähes 10.000 suomalaisfania viime kesänä MM-kisoihin saaneelle Susijengille vierailu pääkaupunkiseudun ulkopuolelle on kotimaaottelun merkeissä ensimmäinen sitten vuoden 2007.

Hallitsevan Euroopan mestarin isännöinti on vieläkin harvinaisempaa. Edellisen kerran Suomi on päässyt haastamaan mestaruutta puolustavan mahtimaan vuonna 1995, jolloin Saksa vieraili Helsingissä ja Hyvinkäällä. Saksa voitti EM-kultaa kotikisoissaan 1993.

Kautta aikain hallitseva Euroopan mestari on pelannut Suomessa vain kahdeksan kertaa. Saksaa ennen Suomessa on tuoreista EM-kultamitalisteista piipahtanut ainoastaan Neuvostoliitto (viimeisen kerran vuonna 1969).

– Suomi-Ranska-maaottelun järjestäminen keskellä Delfin Basket –turnausta on kova juttu. Turnausvieraat pääsevät näkemään Euroopan huippukoripalloa aitiopaikalta. Olen erittäin kiitollinen Suomen Koripalloliitolle ja ennen kaikkea Susijengille. Tapahtuma kokoaa upealla tavalla yhteen suomalaisen koripalloperheen, kiittelee Delfin Basket –turnauksen järjestelyistä vastaavan Tampereen Pyrinnön urheilutoimenjohtaja Elisa Hakanen.

Tampere tarjoaa sisäänpääsyn 2500 ensimmäiselle turnausosallistujalle

Kansainvälinen Delfin Basket Tournament järjestetään ensi heinä-elokuun taitteessa jo 28. kerran. Aktiivista roolia Susijengin Hakametsä-vierailussa näytellyt Tampereen kaupunki tarjoaa 2500 ensimmäiselle Delfin Basket –turnauspassin lunastaneelle sisäänpääsyn Suomen ja Ranskan väliseen maaotteluun.

– Olemme erittäin tyytyväisiä siitä, että Susijengi tulee susirajalle… No, ainakin Kehäteiden ulkopuolelle, naurahtaa Tampereen kaupungin tapahtumapäällikkö Perttu Pesä.

– Olemme kaupunkina avoimia kaikille lajeille ja nyt kun koripallo on komeasti Suomessa aallonharjalla, tuntuu erittäin hienolta saada heidät vieraaksemme… Ja hei Ranska, hallitseva Euroopan mestari – bienvenue (tervetuloa) vaan molemmille, Pesä jatkaa.

Suomen Koripalloliitto tiedottaa Ranska-maaottelun lipunmyynnin käynnistymisestä tarkemmin lähiaikoina. Delfin Basket Tournamentin ilmoittautumisaika käynnistyy 1.3.2015.

Viime kesänä Susijengi veti Helsingin Jäähallissa lehtereille kahteen MM-kisoihin valmistavaan maaotteluunsa lähes 7000 katsojaa.

– Helsinki on ollut meille upea kotipesä ja on sitä jatkossakin. Ilman Helsingin tukea nykyisen kaltaista ilmiötä ei koskaan olisi syntynyt. Tampereella järjestettävä Delfin Basket –turnaus on kuitenkin hieno esimerkki siitä, miten urheilussa viestikapulaa viedään sukupolvelta toiselle. Nyt oli mahdollisuus palkita vuosikymmeniä jatkunut hieno vapaaehtoistyö sekä turnausperinne ja se tuntuu hyvältä. Yhteisöllisyyden kokonaisuuden kruunaa hienosti 16-vuotiaiden maaottelu, kommentoi Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann.

Miesten maaottelun ohella Delfin Basketiin kokoontuvaa koripalloväkeä hemmotellaan Tampereella 16-vuotiaiden poikien maaottelulla, kun Suomen Sudenpennut ottavat mittaa ranskalaisista ikätovereistaan Delfin Basket –turnauksen avajaisottelussa perjantaina 31.7.

Lähde: basket.fi

Leave a Comment