Pyrinnön 125v. tukipaketti

Juhlavuoden kunniaksi seura on lanseerannut 125v. tukipaketin. Hankkimalla 125 euron arvoisen tukipaketin, osoitat tuen valitsemallesi kohteelle: koko seuralle, tietylle jaostolle tai valitsemallesi huippu-urheilulle.

Tukipaketti sisältää:
– Juhlavuoden postikortin kotiin lähetettynä
– Kaksi lippua yleisurheilun Kalevan Kisoihin Ratinaan elokuussa 2021
– Nimi mainittuna juhlavuoden Pyrintöläisessä 4/2021 (vapaavalintainen)

Tukipaketti on myynnissä Pyrinnön verkkokaupassa, Pyrintö shopissa. 

Lue lisää juhlavuodesta juhlavuoden sivuilta

Ensimmäinen tekojääkausi ohi

Sorsapuiston tekojääradan ensimmäinen pikaluistelukausi alkoi 11.1. ja päättyi 17.3.2021 kaupungin peruttua kaikki vuorot koronarajoitusten vuoksi. Runsaan kahden kuukauden aikana ennätettiin aloittaa ja saada hyvään vauhtiin Pyrinnön ja Sisun yhteinen lasten pikaluistelukoulu ja -valmennus. Myös Pyrinnön aikuiset saivat hyvää pikaluisteluoppia Carolien Hunnemanin käydessä opettamassa heitä kaksi kertaa.

Koronarajoitusten ja uuden kentän alkuvaikeuksien puristuksessa ei edes yritetty järjestää muita kuin harjoituskilpailuja. Lapsilla oli pikaluistelukoulun päätteeksi yhdet omat harjoituskilpailut, kaikenikäisille pidettiin kolmet. Pyrinnön Seppo Mannila M70 luisteli omassa sarjassaan joka kerta 100 m paremmin kuin kukaan muu. Maailman kärkiaika 100 metrillä onkin hänen 1.3.2021 luistelemansa 12,47. 500 metrillä hän sijoittui tämän kauden World Top 20 -listalla kuudenneksi ajallaan 49,37 (15.3.2021).

Yhä tekojäävuoroja ja neljännet harjoituskilpailut 22.3. ***PERUUTETTU!***

***KAUPUNKI ON PERUUTTANUT LAUANTAILTA 20.3. JA ENSI VIIKOLTA SEUROJEN VUOROT.  Ei enää vuoroja eikä kisoja.*** (19.3.2021)

Pyrintö on yksin varannut kaksi tekojäävuoroa ensi viikolle. Maanantaina 22.3. ja keskiviikkona 24.3.2021 luistellaan klo 19.30 – 21.30. Pyrinnön jäsenmaksuun sisältyy näilläkin vuoroilla luistelu.

Neljännet harjoituskilpailut junioreille ja aikuisille pidetään maanantaina 22.3.2021 klo 19.45 – 20.45. Matkoina 100 m ja 500 m.

Tekojäävuoroille taas jatkoa, 3. harjoituskilpailut 15.3.2021

Luisteluseurojen yhteisille pika- ja retkiluisteluvuoroille Sorsapuiston tekojääradalla on taas saatu jatkoa, nyt lauantaihin 20.3.2021 asti. Vuorot ovat maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 19.30 – 21.30 ja lauantaisin klo 8.00 – 10.00. Lasten pikaluistelukoulun jatkumisesta ilmoittavat opettajat suoraan oppilaiden huoltajille.

Kolmannet harjoituskilpailut junioreille ja aikuisille maanantaina 15.3. klo 19.45. Matkoina 100 m ja 500 m. Pikkuradan puuttumisen vuoksi 300 metrin kilpailua ei voida luistella.

Tekojäävuorot ja pikaluistelukoulu jatkuvat, harjoituskilpailut 1.3.2021

Luisteluseurojen yhteiset pika- ja retkiluisteluvuorot Sorsapuiston tekojääradalla jatkuvat näillä näkymin 13.3.2021 asti. Vuorot ovat maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 19.30 – 21.30 ja lauantaisin klo 8.00 – 10.00. Myös lasten pikaluistelukoulu jatkuu 13.3.2021 asti, keskiviikkoisin klo 19.30 – 20.30 ja lauantaisin klo 8.30 – 10.00.

Toiset harjoituskilpailut junioreille ja aikuisille pidetään maanantaina 1.3. klo 19.45. Matkoina 100 m ja 500 m. Pikkuradan puuttumisen vuoksi 300 metrin kilpailua ei voida luistella.