Nuorten Jukolassa 4. sija

Pyrinnön joukkue palkintojen jaossa: Teemu Eerola, Anni Haanpää, Kaisa Haanpää, Leo Matinheikki, Ida Jussila, Mikko Eerola, Lasse Viilo
Pyrinnön ykkösjoukkue: Teemu Eerola, Anni Haanpää, Kaisa Haanpää, Leo Matinheikki, Ida Jussila, Mikko Eerola, Lasse Viilo

30. Nuorten Jukola suunnistettiin Västerbyn hiihtokeskuksessa Tammisaaressa.

Seitsemänosuuksisessa viestissä tilanteet vaihtelivat mielenkiintoisesti ja kamppailussa oli Suomi-Ruotsi-ottelunkin makua. OK Ravinen löi tahtipuikkoa ja oli välillä selvästikin karussa ja koko ajan kolmen joukossa. Myös MS Parma johti välillä viestiä ja vei lopulta voiton ohitettuaan ankkuriosuudella Ravinenin, joka sijoittui kakkoseksi tasan minuutin voittajaa perässä. Espoon Suunta jatkoi hyviä viestisuorituksiaan sijoittuen kolmanneksi 1.52 minuuttia kärjestä.

Viime vuoden voittaja Pyrintö jäi kahdella ensimmäisellä osuudella kahdeksan minuuttia kärjestä, mutta menestymään tottunut joukkue hilautui osuus osuudelta lähemmäs kärkeä hyvillä juoksuilla. Lopulta ankkuri Teemu Eerola nosti osuuspohjat juostuaan punavalkoiset värit hyvälle neljännelle sijalle 4.17 minuuttia kärjestä.

Pyrinnön joukkueessa juoksivat Lasse Viilo (37., +4.20 min kärkeen), Mikko Eerola (24. +8.08 min, osuusajoissa 21.), Ida Jussila (16., +7.42, osuusajoissa 6.), Leo Matinheikki (9., +7.12 min, osuusajoissa 2.), Kaisa Haanpää (7., + 7.54 min, osuusajoissa 23.), Anni Haanpää (7., +6.41min, osuusajoissa 7.) ja Teemu Eerola (4., +4.17 min, osuusajoissa 1.).

Muiden Pyrinnön joukkueiden sijaluvut: TP2 15, TP3 41, TP4 57, TP5 100, TP6 131. TP7:ssa oli monien sairastapausten vuoksi vain aloittaja.

TP2:ssa juoksivat: Mika Saarnijoki (45., +5.44 min), Vili Mähönen (18., +7.27 min, os.ajoissa 14.), Ilona Tikkakoski (17., +7.45 min, os.ajoissa 13.), Antti Rissanen (11., + 7.24 min, os.ajoissa 3.), Lotta Välkki (8., +7.55 min, os.ajoissa 18.), Salla Pitkänen (10., +10.56 min, os.ajoissa 24.) ja Pyry Mustonen (15., +19.08 min, os.ajoissa 71.).

Kautta aikojen Pyrintö on voittanut Nuorten Jukolan kaikkiaan seitsemän kertaa: vuosina 1998, 1999, 2000, 2004, 2009, 2011 ja 2014. Kerran olemme olleet hopealla (vuonna 1997) ja kolme kertaa pronssilla (vuosina 1995, 1997 ja 2013).

Linkki pdf-tiedostoon, jossa ovat Pyrinnön kaikkien joukkueiden sijoitukset Nuorten Jukolassa kautta aikojen

Nuorten Jukolan 2015 tulokset

Linkki NuJu 2015 reittihärveliin ja gps-seurantaan