Oravapolku on taas täydessä vauhdissa

Pyrinnön lasten suunnistuskoulun eli Oravapolun kevätkausi alkoi jo 7.4. Kaupin urheilupuistossa. Sitä ennen suurin osa oravapolkulaisista oli ahkerasti harjoitellut talven jumppa- ja sählyvuoroilla sekä ulkoharjoituksissa.

Oravapolun suosio jatkuu suurena. Tähän mennessä mukaan on ilmoittautunut 182 innokasta suunnistajaa, joista nuorimmat ovat 3-vuotiaita ja vanhimmat 13-vuotiaita konkareita.

Torstaisissa harjoituksissa on riittänyt vilinää. Alle 10-vuotiaat suunnistavat siimariradoilla ja vanhemmat tekevät oman harjoituksensa vaativammilla radoilla.

Tämän viikon harjoituksessa pidettiin harjoituskilpailu, joka samalla oli Oravapolun ensimmäinen sarjakisa. Kisassa otettiin aikaa ja tuloksetkin on julkaistu keskustelupalstalla, mutta tärkeintä kuitenkin oli oppia kilpailuissa toimimista lähtöjärjestelyineen, emit-leimauksineen ja tulospalveluineen. Harjoituskilpailuun osallistui peräti 158 oravapolkulaista, mikä lienee kaikkien aikojen ennätys!

Toivottavasti mahdollisimman moni oravapolkulainen sai kilpailuharjoituksesta kipinän osallistua myös varsinaisiin kilpailuihin. Ainakin toukokuiseen Särkänniemisuunnistukseen odotetaan suurta ja iloista punavalkoista osallistujajoukkoa.

Oravapolun sarjakisa 2016
Vipinää Oravapolun sarjakisan lähtöpaikalla

Leave a Comment