Ungdomens Tiomilasta jättimenestys

Teksti: Lammikko, kuvat: Lammikko ja Severi Eerola

Nuorten perinteinen ja vuoden toinen pääviesti, Ungdomens Tiomila, suunnistettiin Ruotsissa Tibron jousiammuntaradalla 5.-6.2016. Nopea suppamaasto ja osin todella tiheä polkuverkosto teki kisasta haasteellisen.

H18-sarjassa Pyrintö ylivoimaiseen voittoon

Ungi16_HD18_maaliintuloLauantaiyönä kello 3.00 starttasi odotettu H18-sarjan 10-osuuksinen viesti Tibron kompaktista kisakeskuksesta. Pyrintö sijoittui viime vuonna tässä viestissä kakkoseksi – nyt oli tavoitteena ottaa hylsy! Voittaja kun saisi komean liki metrisen hylsy-kiertopalkinnon, johon Pyrinnöllä oli ennestään kaksi kiinnitystä yhdessä neljän muun seuran kanssa.

Pyrinnön aloittajana 5.8 kilometrin täyspimeällä yöosuudella oli Taavi Mustajoki, 18. Taavin alkumatka sujui erinomaisesti, sitten tuli pieni virhe ja pohkeetkin vähän muistuttelivat, mutta vaihtoon Taavi juoksi kuitenkin 72 joukkueen joukossa sijalla 20, ero kärkeen oli vain 2.17 minuuttia.

Toisella osuudella EM-sprintin pronssimitalisti Leo Matinheikki, 15, nappasi pian kärjen kiinni, siirtyi johtoon vähän puolimatkan jälkeen, mutta sitten uusi joulupukin tuoma otsalamppunsa sammui… No onneksi oli hyvä edustuksen varalamppu matkassa ja Leksa pysyi kärkiletkassa mukana. Vaihtoon Leksa tuli hienosti nejäntenä vain 12 sekuntia kärkeen nousseesta Stora Tunan kovasta Viktor Svenskistä.

Kolmannella ja vielä pimeällä 4.0 kilometrin osuudella Konsta Pitkänen, 18, suunnisti kärkiletkan kärjessä, mutta sitten ’KooPee’ pudotti väärästä paikasta ojanotkoon ja teki kolmen minuutin virheen. Näin sijoitus putosi seitsemänneksi 3.30 minuuttia kärkeä perässä.

Neljännellä osuudella eli ns. långa dagenilla, joka oli valoisa 6.8 km:n osuus, Mikko Eerolan, 16, juoksu kulki ja lippu löytyi. Niinpä Mikko nappasi kärjen kiinni ja tuli vaihtoon neljäntenä vain 26 sekuntia kärjestä.

Arttu Vesterinen lähettää Juha Liljan 6. osuudelle. Molemmat juoksivat osuutensa nopeimman ajan.
Arttu Vesterinen lähettää Juha Liljan 6. osuudelle. Molemmat juoksivat osuutensa nopeimman ajan.

Viides osuus oli legendaarinen 3.1 km:n härdelliosuus. Meillä oli tulessa Arttu Vesterinen, 17, Kiri Huhtanen, 18 ja Akseli Konttila, 14. Eipä tainnut muilla seuroilla olla laittaa tälle osuudelle maansa mestaria, ja niinpä Arttu karkasi ylivoimaiseen puolentoista minuutin johtoon ennen Nydalenia tehden ylivoimaiset osuuspohjat viimevuotiseen tapaan. Nuori Akseli Konttila oli osuusajoissa toinen (1.32 min Artusta), ja Kiri oli puolestaan osuusajoissa kuudes (+2.07 min).

Kuudennella osuudella 17-vuotiaiden tuore pyöräsuunnistuksen EM-viestikultamitalisti ei nyt tarvinnut pyörää, sillä tossu liikkui todella liukkaasti ilmankin. 3.1 km:n osuudella aikaan 15.02 hurjastellut Juha teki peräti 3.45 minuutin eron toiseksi nousseeseen Helsingin Suunnistajiin. Osuuden toiseksi nopein jäi puolentoista minuutin päähän Juhasta, jonka vauhti oli siis vertaansa vailla.

Seitsemäs osuus oli 6. osuuden hajontapari. Akseli Kauppi, 17, oli parantunut alkuviikon sairasteluistaan ja pisteli virheittä kolmanneksi parhaan osuusajan (16.31) ja kasvatti junnu-Punakoneen piikkipaikkaa 4.42 minuuttiin edelleen.

Ungi16_HD18_palkintojenjakoKahdeksas ja yhdeksäs osuus olivat 4.0-4.2 km:n pituisia hajontapareja. Ensin Lasse Viilo, 16, suunnisti kolmanneksi parhaan osuusajan (26.02) tuoden Pyrinnön vaihtoon yli viiden minuutin johdossa ennen toiseksi noussutta norjalaista Nydalens SK:ta.

Yhdeksännellä osuudella Konsta ’Nalle’ Puranen nappasi jäätävällä suorituksellaan osuuspohjat (23.28) tuoden Pyrinnön vaihtoon 5.39 minuuttia ennen Nydalenia ja 7.54 minuuttia ennen HS:ää.

7.0 km:n ankkuriosuudella Teemu Eerolalla ei ollut hädän päivää, kiitos erinomaisesta joukkuepohjustuksesta. Teemu suunnistikin varmasti tehden neljänneksi parhaan osuusajan ja tuoden Pyrinnön ylivoimaiseen 6.47 min voittoon ennen Nydalenia. Suomalaismenestystä täydensivät Helsingin Suunnistajat kolmantena ja MS Parma neljäntenä. Viime vuoden voittaja Espoon Suunta oli 15. ja Koovee 27:s.

Pyrinnön kakkosjoukkue oli 33. (+1.15.49 ykkösjoukkueesta). Joukkueessa juoksivat Leevi Keronen, Ossi Mustonen, Juho Nieminen, Tiitus Mustajoki, Otso Tukiainen/Ville Väliharju/Jyry Tukiainen, Joonas Väliharju, Aapo Liponkoski, Olli Mustajoki, Tommi Viilo ja Miska Saarnijoki.

Melkein tupla – D18-tytöt nousivat upeasti kakkosiksi

Tyttöjen viesti alkoi lauantaina aamutuimaan kello 05.30. Kaisa Haanpäälle, 16, tuli yksi isohko virhe pudotettuaan suotta monta käyrää syvään ojanotkoon, ja niin Kaisa toi TP:n vaihtoon sijalla 44, 7.24 minuuttia kärjestä.

Toisella osuudella 16-vuotiaiden Euroopan mestari Lotta Eerola, 16, oli elementissään ja teki yli minuutin osuuspohjat.  Vaihdossa Pyrinnön sijoitus oli 10:s ja ero kärkeen oli enää 5.36 minuuttia.

Kolmas osuus oli ns. härdelliosuus. Ilona Tikkakoski, 13, nosti TP:n sijalle kahdeksan hienolla juoksulla, osuusajoissa Ilona oli 9:nneksi nopein. Ero kärkeen nousseeseen Espoon Suuntaan oli nyt 4.43 minuuttia. Salla Pitkänen, 18, ja Saara Yli-Hietanen, 16, olivat vainvähän Ilonaa perässä.

Ungi16_D18_maaliintuloNeljännellä osuudella Sara Kurth, 16, oli ajoi kärkeä vauhdilla kiinni ja teki hänkin yli minuutin osuuspohjat. Vaihtoon Sara tuli kolmantena, 3.40 minuuttia EsSusta ja 1.24 minuuttia toisena olleesta IK Hakarspojkarnasta.

Jännittävällä ankkuríosuudella Anni Haanpää ajoi ahnaasti takaa edellä olevia. Radiorastilla ero oli supistunut jo 2.10 minuuttiin ja kisakeskuksen läpijuoksussa eli ns. varvauksessa eroa oli enää 45 sekuntia EsSuun. Lopussa Anni jo näki Essun ankkurin, mutta matka loppui hieman kesken lyhyellä loppulenkillä. Näin Espoon Suunta voitti ja Pyrintö jäi vain 17 sekuntia. Joka tapauksessa mahtava nousu. Hakarspojkarna jäi 3.29 min kärkeen.

TP2 oli hienosti 24. eron kärkeen ollessa 24.06 min. Joukkueessa juoksivat Lotta Välkki, Ida Jussila, Liisa Matinheikki/Emilia Schmidt, Silja Yli-Hietanen ja Melina Avelin. TP3 oli 50. (+1.05.49 h; Anni Laine, Villa Mustajoki, Siiri Alakoski/Emma Jussila/Noora Laine, Saana Nieminen ja Outi Savisaari).

Pyrintö 14. HD12-sarjan viestissä

Aapo Liponkoski loppukirikamppailussa
Aapo Liponkoski loppukirikamppailussa

Perjantai-iltana 12-vuotiaat juoksivat oman 4-osuuksisen viestinsä. Mukana oli peräti 124 joukkuetta.

OK Kåre voitti pelkkiä putkiosuuksia sisältäneen viestin. IK Hakarspojkarna oli toinen ja OK Löftan kolmas. Kolmoisvoitto siis Ruotsiin. Sitten tulikin Helsingin aluemestaruuskisat, kun Lynx oli 4. (vain 50 sekuntia kärjestä), Espoon Suunta 5. ja Helsingin Suunnistajat 6:s.

Pyrinnön joukkue sijoittui 14:nneksi, 5.34 minuuttia kärjestä. Ville Väliharju oli K-pisteellä kärjessä, mutta vaihdossa 50. (3.22 min kärjestä). Toisella osuudella Eemil Koskinen, 10 v, nosti joukkueensa sijalle 31. (osuusajoissa 18.). Kolmas osuus oli ns. härdelliosuus, jossa TP1:ssä juoksivat Liisa Matinheikki (osuusajoissa 8.), Aapo Mustajoki (13.) ja Emilia Schmidt (21.). Liisa tuli vaihtoon sijalla 13.

Ankkurina Aapo Liponkoski juoksi 19:nneksi parhaan osuusajan ja näin TP:n sijoitus viestissä oli 14:s, 5.34 minuutttia kärjestä.

Pyrinnön kakkosjoukkue (Aaro Koskinen, Emma Jussila, Eino Liponkoski/Siiri Alakoski/Aura Aalto ja Saana Nieminen) oli 49:s 16.27 minuuttia voittajasta ja kolmosjoukkue (Totte Välkki, Miro Sivonen, Eetu Lehtovirta/Aava Martikainen/Onni Liponkoski ja Noora Laine) 70:s 24 minuuttia kärjestä. Koovee oli 30. ja Kangasala 36:s.

Ungdomens Tiomilan kisasivut

Huulipunatut tytöt menossa antamaan onnittelusuukkoja voittoisille pojille.
Huulipunatut tytöt menossa antamaan onnittelusuukkoja voittoisille pojille.
Voittajat ja hylsy eli 'Poika' Tegelvikin kallioilla Tukholmassa.
Voittajat ja hylsy eli ‘Poika’ Tegelvikin kallioilla Tukholmassa.