Tuplavoitto Turun Nuorisoviestissä

Oravapolun ja Nuorten ryhmän yhteinen Oravatonnileiri järjestettiin Turun lähistöllä 1.-2.10. Leirin ohjelmaan kuului Turun Nuorisoviestin ja Oravatonnin lisäksi perinteinen yöpyminen Tarvaisten kyläkoululla. Tällä kertaa matkalla oli noin 40 nuorta ja 10 ohjaajaa. Matkat kuljettiin yhdessä Atro Vuolteen linja-autolla.

Turun Nuorisoviestin A-sarjan voittajat
Turun Nuorisoviestin A-sarjan voittajat

Turun Nuorisoviesti järjestettiin lauantaina 1.10. Tällä kertaa kisapaikka oli Raision puolella ja maasto oli metsää poiketen aiempien vuosien kortteli/sprinttipainotteisista maastoista.

Pyrinnön nuoret tyhjensivät viestissä lähes koko palkintopöydän. A-sarjan seitsenosuuksisessa viestissä joukkueen yhteisikä sai olla korkeintaan 100 vuotta. Joukkueita oli mukana 44. Pyrinnön ykkösjoukkueessa juoksivat Leo Matinheikki, Silja Yli-Hietanen, Akseli Konttila, Ilona Tikkakoski, Matias Mäenpää, Lotta Eerola ja Mikko Eerola. Joukkue oli viestin alusta alkaen mukana kärkikahinoissa. Kuudennelta osuudelta Lotta tuli kärjessä vaihtoon, minkä jälkeen Mikko juoksi koko viestin nopeimman osuusajan ja tuli maaliin lähes kolme minuuttia ennen toiseksi sijoittunutta Espoon Suuntaa. Pyrinnön kakkosjoukkue oli 11. ja kolmosjoukkue 29:s.

Turun_Nuorisoviesti_2016_B-sarja_palkintojenjako
B-sarjassa 1. ja 3. sija

B-sarjassa nelihenkisen joukkueen yhteisikä oli korkeintaan 44 vuotta. Joukkueita oli yhteensä 96. Aloitus- ja ankkuriosuudet olivat tukireittiä (TR) ja 2. sekä 3. osuus rastirettiä (RR). Ykkösjoukkueessa juoksivat Emilia Schmidt, Eemil Koskinen, Akseli Pesu ja Aapo Liponkoski. Joukkue oli voittotaistossa mukana koko kisan ajan ja kakkososuudelta alkaen kärjessä. Lopulta Aapo L. tuli maaliin niukasti mutta selvästi 7 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Lynxiin. Kakkosjoukkue (Liisa Matinheikki, Aatos Riikonen, Eino Liponkoski, Aapo Mustajoki) oli myös kärkikahinoissa mukana ykkösosuudelta alkaen ja sijoittui lopulta hienosti kolmanneksi. Muiden joukkueiden sijoitukset: TP3 17., TP4 55., TP5 ei tulosta.

Oravatonnikilpailu käytiin sunnuntaina 2.10. Mynämäellä jo 31. kerran. Kilpailussa lasketaan 10-16-vuotiaiden sarjojen sijoituspisteitä yhteen, ja eniten pisteitä kerännyt seura saa voittopokaalin sekä stipendin. Pyrintö puolusti voittoa kahdelta edelliseltä vuodelta, mutta tänä vuonna Espoon Suunta oli selkeästi parempi 139 pisteellä. Pyrinnön pistesaalis oli 99 ja sillä saavutimme hienon toisen sijan. Ainoan sarjavoiton otti Mikko Eerola sarjassa H16.

Nuorisoviestin kisasivut (Turun Suunnistajat, galleriassa runsaasti kuvia)

Oravatonnin kisasivu (MS-52)

Vuoden 2016 Oravatonnileirin ryhmäkuva Tarvaisten koululla
Vuoden 2016 Oravatonnileirin ryhmäkuva Tarvaisten koululla
Jalkapallohöntsyä Oravatonnileirillä Tarvaisten koulun pihassa. Kuva: Tommi Koskinen
Jalkapallohöntsyä Oravatonnileirillä Tarvaisten koulun pihassa. Kuva: Tommi Koskinen