Vähän uutta Teiskosta: Simonalle ja Ollille (eli Sveitsille ja Suomelle) hopeaa…

Suomen miesten nuorten MM-kisaviikko päättyi Teikossa iloisissa merkeissä, kun kolmikko Akseli Ruohola, Aleksi Sorsa ja Olli Ojanaho taistelivat hopeaa viestistä. Kultaa otti koko kisan kärjessä kulkenut Norja.  Pronssia kilpailussa otti Venäjä. Kilpailun vahvat ennakkosuosikit, Ruotsi ja Sveitsi jäivät yli 3,5 minuutin päähän kärjestä sijoille neljä ja viisi.

Suomen viesti alkoi hyvin, kun Suomen ja MS Parman Akseli Ruohola saapui vaihtoon toisena, aivan Norjan kannoilla. Toisella osuudella EsSun Aleksi Sorsa teki heti alussa huonon reitinvalinnan ensimmäiselle rastille ja takaa tullut iso porukka pääsi ohi. Suomen kakkosjoukkue nousi Topi Syrjäläisen hienolla suorituksella viestin toiseksi Norjan lähtiessä ankkuriosuudelle lähes kahden minuutin kärkiasetelmasta. Sorsa tuli vaihtoon sijalla 6.

Suomi1:n Olli Ojanaho teki jälleen erinomaisen suorituksen. Norjan Audun Heimdal meni menojaan, mutta hopeamitali oli juhlan paikka Suomen kolmikolle.

– On hienoa päättää viimeiset nuorten MM-kilpailut viestimitaliin. Viestiin jaksaa aina tsempata ja kotiyleisön kannustus piristi ja antoi voimaa, kertoi Olli kolmen kullan ja viestihopean urakkaansa.

Pascal Buch juoksi Sveitsin toisen osuuden. Loppuun tulleen pienen virhe en jälkeen Sceitin joukkue oöi 5.

Tulokset M20 (5,6+5,6+5,6)
1 5 Norway 1:28:23
1 Kasper Fosser 29:24
2 Elias Jonsson 29:12 58:36
3 Audun Heimdal 29:46 1:28:23
2 3 Finland 1:29:58
1 Akseli Ruohola 29:26
2 Aleksi Sorsa 31:31 1:00:58
3 Olli Ojanaho 28:59 1:29:58
3 12 Russian Federation 1:30:29
1 Daniil Kashin 30:01
2 Kirill Komarov 30:10 1:00:11
3 Mikhail Kuleshov 30:17 1:30:29
4 44 Finland 2 1:30:44
1 Tuomas Heikkila 29:57
2 Topi Syrjalainen 30:13 1:00:10
3 Ollipekka Heikkila 30:34 1:30:44
5 2 Sweden 1:31:55
1 Isac von Krusenstierna 31:27
2 Simon Hector 30:53 1:02:21
3 Simon Imark 29:34 1:31:55
6 1 Switzerland 1:31:56
1 Nick Gebert 30:28
2 Pascal Buchs 31:21 1:01:49
3 Joey Hadorn 30:07 1:31:56

 

Viestissä Simonalle ja Valerielle hopeaa – Suomen naisten kakkosjoukkue 4. 

Sveitsin joukkue sijoittui nuorten MM-kisat päättäneessä viestissä hienosti hopealla. Valerie Aebisher aloitti mallikkaasti, toisella osuudella suunnisti edellispäivän väsyttämä Sofie Bachmann ja ankkurina Simona Aebersold nosti joukkueensa hopealle.

Suomen naisten 2-joukkue Inka Nurminen, Alexandra Enlund, Anu Tuomisto suunnistivat parhaana suomalaisjoukkueena viestin neljänneksi. Suomen ykkösjoukkue Lotta Eerola, Amy Nymalm, Veera Klemettinen tuli maaliin vain vähän Suomi2:n perässä viidennelle sijalle. Viestin voitti Ruotsi, hopealle suunnisti Sveitsi ja pronssia otti ankkuriosuudelle kärjessä lähtenyt Norja.

Suomen viestin aloittajakaksikko (Suomi1:n Lotta ja Suomi2:n Inka) tuli ’varvaukseen’ yhdessä ja vaihtoon kakkosjoukkue tuli hieman edellä, sijoilla neljä ja seitsemän.

-Inkasta sai hyvää tsemppiä, kun oli näin huono kulku, kertoi Lotta raskaan viikon päätteeksi. Norja oli tullut reilu 3 min ennen vaihtoon.

Toisella osuudella juossut Suomi2:n Alexandra Enlund tuli vaihtoon aivan ykkösjoukkueen Amy Nymalmin kannassa, 4.33 Norjaa perässä. Ankkuriosuudella Suomi2:n Anu Tuomisto pisteli menemään ja nosti joukkueensa neljänneksi. Suomi1:n Veera Klemettinen teki ison virheen ja niin Suomi2:n pääsi ohi. Suomi2:n oli jo saamassa Norjan kiinni, mutta pieni virhe pilasi hyvän takaa-ajon ja näin Suomi2 sijoittui neljänneksi.

Ranskan 6:nneksi sijoittuneen joukkueen aloitti hyvin Maelle Beauvir.

Tulokset D20 (4,9+4,9+4,9)
1 104 Sweden 1:34:15
1 Lisa Jonsson Nordin 32:00
2 Sanna Fast 33:03 1:05:03
3 Linnea Golsater 29:12 1:34:15
2 101 Switzerland 1:36:00
1 Valerie Aebischer 32:10
2 Sofie Bachmann 33:34 1:05:45
3 Simona Aebersold 30:15 1:36:00
3 103 Norway 1:39:21
1 Victoria Haestad Bjornstad 30:03
2 Ingrid Lundanes 33:42 1:03:46
3 Marie Olaussen 35:35 1:39:21
4 131 Finland 2 1:40:17
1 Inka Nurminen 33:13
2 Alexandra Enlund 35:05 1:08:19
3 Anu Tuomisto 31:57 1:40:17
5 102 Finland 1:40:36
1 Lotta Eerola 33:22
2 Amy Nymalm 33:02 1:06:24
3 Veera Klemettinen 34:11 1:40:36
6 109 Denmark 1:40:48
1 Line Cederberg 33:14
2 Agnes Kracht 32:49 1:06:04
3 Josefine Lind 34:44 1:40:48
7 110 France 1:43:01
1 Maelle Beauvir 33:18
2 Florence Hanauer 32:43 1:06:02
3 Alina Palcau 36:58 1:43:01

Suomen joukkueen saldo oli 3 kultaa, 2 hopeaa ja pronssi. Maiden välisen joukkuepistekilpailun voitti Suomi ennen Norjaa, Ruotsia ja Sveitsiä.

Ensi vuoden nuorten MM-kisat suunnistetaan Unkarissa. Vuonna 2019 on Tanskan vuoro  ja vuoden 2020 kisat myönnettiin Turkille.