Mitalivauhti jatkui Itävallan pyöräsuunnistuskisoissa

Pyöräsuunnistuksen arvokisaviikko (aikuisten ja 20-vuotiaiden nuorten MM-kilpailu, sekä 17-vuotiaiden EM-kilpailu) päättyi viikonloppuna pitkän matkan ja sprintin kilpailuihin.

Pitkä matka päästiin ajamaan lauantaina hyvässä säässä. Aurinkoinen ja kuiva keli tuntui mukavalle,  etenkin kun kuukautta aiemmin 20-vuotiaat ja aikuiset olivat ajaneet EM:n pitkän matkan kilpailun ennennäkemättömässä märässä mutavellissä, joka tukki ajokalustonkin.

Kaarina ja Antti mitaleille pitkällä matkalla

Kaarina Nurminen jatkoi vahvaa ajoa 17-vuotiaiden tyttöjen EM-kisassa ja saavutti myös pitkältä matkalta kultamitalin. ”Alku oli vähän takkuinen mutta sitten alkoi sujua paremmin. Ei tullut mitään virheitä ja ero kakkoseen oli yllättävän iso,”, kertoi Kaarina. Kilpailun kakkonen jäi yli kuusi minuuttia Kaarinalle.

Silja Yli-Hietanen oli sijalla 10. Ero kärkeen oli 18:32. Hiiltomiehiä pyöräsuunnistuksessa edustava Vilma Pesu käytti 38 sekuntia enemmän aikaa kuin Silja ja oli sijalla 11.

Antti Rissanen jatkoi vahvoja esityksiä 17-vuotiaiden poikien EM:ssä. Tuloksena oli pitkällä matkalla pronssimitalin arvoinen suoritus (5:23 kultamitaliin, 14 sekuntia hopeasta). ”Lähdin oikeastaan täysillä liikkeelle. Rastille 14 asti kaikki meni tosi hyvin. Sitten tein väärän reitinvalinnan pitkällä välillä. Oikea valinta oli taitettuna karttatelineen alle. Sitten oli lopussa jo sen verran happoa jaloissa, että pieniä virheitä tuli solkenaan. Yhden sijan menetin virheisiin, mutta pronssiin oon tyytyväinen”, kertasi Antti kilpailun kulkua.

Juha Lilja (20-vuotiaiden MM-sarja) kertoi pitkän matka kisasta: ”Ajo oli alkuun tosi tahmeeta, eikä pyörä tuntunu liikkuvan mihinkään. Loppua kohti ajo parani, mutta kaikkee energiaa en selvästikkään onnistunu jättään mastoon, kun maalissa ei melkein edes väsyttäny. Suunnistus ei tuntunu kauheen sujuvalta, mutta ei isoja virheitäkään tullu.” Juhan suoritus riitti 10:een sijaan, 16:54 kärjestä.

Saara Yli-Hietanen (20-vuotiaiden MM-sarja) jätti pitkän matkan kilpailun kesken, koska olo ei tuntunut terveeltä.

Mervi Pesu (pyöräsuunnistuksen edustusseura Rajamäen Rykmentti) ajoi naisten pitkän matkan MM-kisassa sijalle 7 (6:51 voittajasta). ”Se oli varman päälle suoritus. Käytin reilusti aikaa reitinvalintoihin ja suunnistukseen. Jaksoin ajaa hyvin. Muutama reitinvalintavirhe kuitenkin tuli”, kertoi Mervi.

Juha Lilja uusi viime vuoden pronssimitalin NMM-sprintissä

Sprintti käytiin maastossa, josta urheilijat antoivat innostuneita kommentteja. Kisa sisälsi sekä vauhdikkaita tiepätkiä että käännöksiä sekä tarkkoja suunnistustehtäviä armeijan alueella, jossa oli paljon pieniä rakennuksia ja halleja. Suunnistus piti toteuttaa virheittä, koska kymmenenkin sekunnin virhe tarkoitti sijoitusten ropisemista.

Juha Lilja, MM-pronssia. Kuva: Suunnistusliitto, Anu Uhotoinen

Juha Lilja (19 v.) hallitsi suunnistus­tehtävän ja sijoittui samalle sijalle kuin vuosi sitten, eli pronssille 20-vuotiaiden MM-kilpailussa. ”Suoritus oli virheetön. Suunnistus pysy koko ajan edessä ja jalat tuntu vielä hyvältä viikon jälkeen, vaikka ehkä ihan viimeinen isku puuttui kiihdytyksistä”, kertoi Juha. Valitettavasti suomalaisilla oli tiukka aikataulu kotiinpaluulennolle, joten palkintojenjako jäi kaikilta suomalaisilta väliin.

Saara Yli-Hietanen (18 v.) onnistui 20-vuotiaiden MM-sprintissä ja sijoittui 7:ksi (ero kärkeen 1:31). ”Meni kaikin puolin hyvin ja olen tyytyväinen. En tehnyt virheitä ja ajaminen oli ihan ok. Rata oli mukavan suunnistuksellinen, mutta ajopätkiäkin löytyi. Parempiin sijoituksiin olisi vaadittu enemmän riskinottoa ja räjähtävämpää ajoa”, arvioi Saara.

Antti Rissanen saavutti vielä yhden diplomisijan, ajaen 17-vuotiaiden EM-sprintissä kuudenneksi (ero kärkeen 1:07). ”Sprintissä alko jo kisaviikko painaa ja latauskin oli ehkä jo vähän purkautunut. Sain tehtyä virheettömän suorituksen, joka helpolla radalla riitti 6. sijaan,” kommentoi Antti.

17-vuotiaiden tyttöjen EM-sprintissä suomalaisista parhaimman sijoituksen sai Silja Yli-Hietanen (15 v.), joka sijoittui kahdeksanneksi, 1:22 kärjestä. Vilma Pesu (15 v.) oli sijalla 12 (1:58) ja Kaarina Nurminen (16 v.) sijalla 13 (2:24). Silja: ”Kisoista sai paljon hyvää kokemusta ja kokonaisuutena reissu oli kiva. Sprintistä jäi hyvä fiilis ja siihen oli kiva lopettaa kisat.” Vilma: ”Sprintti oli yllättävän selkeä, ja suunnistusta pystyi ennakoimaan riittävästi sujuviin reitinvalintoihin pitäen vauhdin yllä. Pieniä kiertoja lukuun ottamatta kisa meni hyvin.” Kaarina: ”Sprintissä tuli pari virhettä ja rengas tyhjeni, niin piti sitten talutella maaliin.”

Naisten MM-kilpailu oli suomalaisten dominanssia, kun Henna Saarinen (Koovee) voitti kultaa, Antonia Haga oli 4. ja yli kymmenkertainen pyöräsuunnistuksen maailmanmestari Marika Hara (Koovee) viides. Mervi Pesu ajoi sijalle 15 ja tuumasi kilpailun jälkeen: ”Sprintti ei ole mun laji, oli hieman liian epävarmaa ja hidasta ajoa. Vikalle rastille tuli vielä virhekin.”

Sveitsin miesten joukkueessa ajoi Simon Brändli, joka ennen pyöräsuunnistukseen keskittymistä oli mukana Pyrinnön Punakoneessa, mm. ykkösjoukkueen aloittajana Louna-Jukolassa 2015. Simon voitti nyt käydyissä Itävallan pyöräsuunnistuksen MM-kilpailuissa keskimatkan, oli pitkällä matkalla toinen ja kilpailuviikon aloittaneessa yhteislähtökisassa sijalla 5.

Kisakuvia Itävallasta

Tulokset ja pääsarjojen karttoja (valitse kilpailu yläpalkin Program-valikosta)