Pyöräsuunnistuksen MM-kilpailut Kuortaneella 12-17.6.2021

Pyöräsuunnistuksen MM-kilpailut järjestettiin Kuortaneella ja lähikaupungeissa. Kilpailuihin osallistui urheilijoita 16 eri maasta. Suomea edusti pyrintöläisistä nuorten sarjoissa ajavat Antti Rissanen, Silja Yli-Hietanen ja Kaarina Nurminen. 

Kisojen avausmatka, yhteislähtö, ajettiin Kuortaneen urheiluopiston viereisessä metsässä. Kisassa ajettiin hiekkateitä, pikkupolkuja ja välillä oiottiin metsän poikki. 20-vuotiaiden naisten sarjassa Kaarina voitti maailmanmestaruuden ja Siljan ollessa kolmas. Kaarina ehti tekemään kisassa yhden virheen, minkä takia lopulta toiseksi sijoittunut tsekkiläinen pääsi edelle. Tsekkiläinen teki kuitenkin viimeiselle rastille virheen, ja Kaarina pääsi kuittaamaan ja ajamaan ensimmäisenä maaliin. Kymmenen parhaan joukkoon ajoi myös 20-vuotiaiden miesten sarjassa Antti (9.). 

Kaarina Nurminen ja Silja Yli-Hietanen yhteislähdön palkintojenjaossa
Kaarina Nurminen ja Silja Yli-Hietanen yhteislähdön palkintojenjaossa. Lähde: SSL/Timo Mikkola

Myös seuraavan päivän sprintti sujui pyrintöläisiltä hienosti. Kaarina voitti sarjansa ja Silja oli viides. Antti oli 19. Kilpailu käytiin Seinäjoella runsaspolkuisella ulkoilualueella sekä urbaanissa ympäristössä. Hyvä suoritus vaati virheettömyyttä ja hyvän vauhdin ylläpitämistä. 

Silja Yli-Hietanen sprintissä
Silja Yli-Hietanen sprintissä. Lähde: SSL/Timo Mikkola

Runsaspolkuinen ja vauhdikas keskimatka kilpailtiin Alajärveen maastoissa. Kaarina onnistui ajamaan kisaviikon parhaan suorituksensa ja voitti jälleen nuorten maailmanmestaruuden: ”Tämä oli suunnistuksellisesti viikon paras kilpailu”. Antti oli yhdeksäs ja Silja seitsemäs. 

Kaarina Nurminen keskimatkalla
Kaarina Nurminen keskimatkalla. Lähde: SSL/Timo Mikkola

Välipäivän jälkeen vuorossa oli pitkän matkan kilpailu Kuortaneen Porraslammella. Hyvät reitinvalinnat, sujuva toteutus ja kova vauhti johtivat hyviin suorituksiin pyrintöläisilläkin. Antti ja Kaarina olivat molemmat neljänsiä ja Silja 11. Antti oli tyytyväinen hyvin sujuneeseen kisaansa: ”Ajo tuntui hyvältä, ja toteutin reitinvalinnat sujuvasti.” Kaarina puolestaan oli pettynyt, sillä hän tippui viimeiselle rastille tehdyn virheen takia mitaleilta. 

Antti Rissanen keskimatkalla
Antti Rissanen keskimatkalla. Lähde: SSL/Timo Mikkola

Kisat päättänyt viesti sujui hienosti, sillä kaikki pyrintöläiset ajoivat mitalijoukkueissa! Siljan avausosuus sujui hienosti ja toisen osuuden viestinviejä Vilma pääsi lähtemään kärjessä. Pyrintöä jalkasuunnistuksessa edustava Vilma Pesu teki kuitenkin virheitä, ja Kaarina lähti ankkuriosuudelle pienen takaa-ajomatkan päästä. Oman jännityksen kilpailuun aiheutti se, että jokaiselta maalta lasketaan vain paras joukkue virallisiin tuloksiin. Suomen ykkös- ja kakkosjoukkueilla olikin tiukka kisa keskenään hopeamitalista, joka loppukirissä päätyi ykkösjoukkueelle. Antti teki alussa virheen, mutta nosti hienosti omalla ankkuriosuudellaan joukkueensa hienosti pronssille! 

Kilpailut olivat järjestetty hienosti ja niitä pystyi seuraamaan live-lähetysten kautta joka päivä. Myös livelähetysten tuotanto oli pitkälti pyrintöläisten suunnistajien pyörittämää! Kesä jatkuu kotimaisilla kisoilla, ja lokakuussa on vuorossa Portugalissa järjestettävät nuorten sekä aikuisten EM-kilpailut.