Pyrinnön edustusryhmiin kolme uutta suunnistajaa

Tampereen Pyrintö saa kolme uutta suunnistajaa riveihinsä, kun Sofia Pellonperä liittyy naisten edustusryhmä Punahilkkoihin, Topias Helminen Punakoneeseen ja  Jeremi Pourre pyöräsuunnistusryhmään. Lue seuraavasta urheilijoiden esittelyt.

 

Sofia Pellonperä

Punahilkat saivat syksyllä vahvistuksen Espoon Suunnasta, kun 22-vuotias Sofia Pellonperä vaihtoi Pyrintöön. Alun perin Nurmijärveltä kotoisin oleva Sofia on siinä mielessä erilainen suunnistaja, että hän aloitti suunnistuksen vasta 18-vuotiaana vuonna 2017. Hän on kuitenkin ehtinyt jo hyvään vauhtiin, sillä hän oli jo lähellä henkilökohtaista SM-mitalia syksyllä 2019 ollen SM-erikoispitkillä hienosti neljäs. Ensi kaudella Sofia suunnistaa toista kauttaan pääsarjassa ja tavoitteena on hyvien viestisuoritusten lisäksi A-finaalipaikka jokaisessa SM-kisassa. Päällimmäisenä on kuitenkin mielessä yleinen tasonnosto ja kehittyminen. Talvella laitetaankin paukkuja eritoten suunnistusharjoitteluun ja taidon kehittämiseen, kokonaisuutta unohtamatta. Elo Pyrinnössä ja Tampereella on lähtenyt hyvin käyntiin ja seuraavana vuoreslaisella on mielessä edustuksen helmikuun leiri Portugalissa ja Espanjassa.

”Venlojen viestiä odotan tosi paljon”

 

Topias Helminen

Itseään ennen kaikkea muuta metsäsuunnistajaksi luonnehtiva Topias kertoo erityisesti taitoelementin kiehtovan suunnistuksessa. Topias on kotoisin Vilppulasta, mutta asuu nykyisin Hervannassa ja opiskelee tietotekniikka TTY:llä. Itseasiassa Pyrintö on ”Raipelle” tuttu seura jo nuoruudesta, sillä ensimmäiset suunnistuskokemukset ovat Pyrinnön oravapolkukoulusta perheen asuessa aiemmin Tampereella. Lisäksi Topias on harjoitellut Punakoneen leirikeskuksessa talvella 2020, joten ryhmä on jo entuudestaan tuttu ja sopeutuminen porukkaan on sujunut mukavasti.

Topias mainitsee keskittyvänsä tänä talvena harjoittelussaan ennen kaikkea perusharjoitteluun, mutta suunnitelmissa on myös osallistua Punakoneen leirille helmikuussa Portugalissa ja Espanjassa. Ensi kauden ykköstavoitteena on perustason nostaminen ja sijoittuminen 30 joukkoon SM-keskimatkalla ja SM-pitkällä. Lisäksi onnistuneiden viestikokemusten saaminen Punakoneen joukkueissa kauden mittaan. Topias mainitsee odottavansa myös erittäin innokkaasti syksyn 25Mannaa!

”Syksyllä tuntui, että kaikki onnistuu”

 

Jeremi Pourre

Syksyllä Tampereelle muutti myös ranskalainen pyöräsuunnistaja Jeremi Pourre, joka päätti muuttaa Suomeen opiskelujen jälkeen uuden harjoitusympäristön perässä. Vuonna 1998 syntynyt ranskalainen oli tutustunut Tampereen jo nuorempana ja oli tutustunut pyrintöläisiin pyöräsuunnistajiin kansainvälisissä kilpailuissa.

Jeremin päälaji on pyöräsuunnistus, jossa paras saavutus on 10. sija MM-kisojen sprintistä vuodelta 2019, mutta hän kilpailee myös hiihtosuunnistuksessa sekä suunnistuksessa. Jeremi sanoo pitävänsä Tampereen seudun suunnistusmaastoista ja mainitsee tykkäävänsä myös kunnon talvipakkasesta.

”Tavoitteena on top10 sijoitus MM-kisoissa”

Yläkuvassa Jeremi Pourre viime kesänä MM-keskimatkalla Kuortaneella. Kuvaaja: Kuvaaja Arto Takalampi & Eeva Kostamovaara