Hurske, Kosonen ja Kujanpää hallimaaotteluun

Suomen joukkueeseen lauantaina 9.2. Oslossa pidettävään pohjoismaiden hallimaaotteluun on nimetty kolme pyrintöläistä.

Suomen värit pukevat ylleen aitajuoksija Reetta Hurske, korkeushyppääjä Daniel Kosonen ja seiväshyppääjä Urho Kujanpää.

Aikuisten maaottelu on korkeushyppääjä Daniel Kososelle ensimmäinen. Kosonen on parantanut ennätystään reilusti ja ylittänyt jo kesän U20 EM-kilpailuiden tulostajan (212).

Ennätyksensä ovat niin ikään tehneet Hurske ja Kujanpää. Reetta juoksi IAAF World tourin osakilpailussa Puolan Torunissa 7,98 ja Urho on ylittänyt seipäässä tuloksen 556.

Maaotteluun olisi luultavasti nimetty myös korkeushyppääjä Ella Junnila, mutta hän kilpailee samana viikonloppuna kansainvälisessä hallikilpailussa Saksassa.

Maaottelu kilpaillaan pohjoismaiden välillä siten, että jokaisella maalla on kaksi edustajaa / laji. Islanti ja Tanska muodostavat yhteisjoukkueen.
Pohjoismaiden hallimaaottelu on järjestetty kolmesti Tampereella. Pirkkahallissa on kilpailtu vuosina 2014 ja 2017.

SUL-uutinen: Suomen joukkue hallimaaotteluun – Loistovireinen Hurske yksi kärkinimistä

Kisojen viralliset sivut

Teksti: TP tiedotus