Hurske paukutti heti alle 13 sekunnin

Viikonloppuna nähtiin paljon pyrintöläisiä radalla, heitto- ja hyppypaikoilla, kun Pyrinnön kesäkirmaisut järjestettiin Ratinassa lauantaina ja sunnuntaina. Lisäksi Espoo Liikkuu Gamesissa kesäkautensa avasivat pika-aiturit Reetta Hurske ja Lotta Harala.

Koko Suomen yleisurheilukansan päät olivat lauantai-iltana kääntyneet Espooseen. Lämpimässä illassa nähtiin nimittäin ensimmäistä kertaa valovoimainen pika-aituri kolmikko Annimari Korte, Nooralotta Neziri ja Pyrinnön Reetta Hurske. Hurskeen lisäksi viime kauden vaikeudet selättänyt Lotta Harala nähtiin radalla. Naiset juoksivat kaksi juoksua. Illan ensimmäisessä juoksussa mentiin odotusten mukaisesti heti kovaa. Hurske avasi upeasti 13 sekunnin alle ajalla 12,98. Myös Harala juoksi hyvin ja aika 13,28 lupaa hyvää kautta vaikean viime kauden jälkeen. Ensimmäisessä juoksussa Korte paineli uuden kotimaisen kärkituloksen 12,81 ja Neziri pinnisi juuri Hurskeen edelle ajalla 12,93.

Yleisurheilussa yleensä toisella juoksulla urheilijat parantavat tulostaan, joten odotukset olivat korkealla. Pyrintöläisten harmiksi Hurske kolhi juoksussaan seitsemänteen aitaan ja aika painui päälle 13 sekunnin muotoon 13,16. Haralakaan ei pystynyt toisellaan parantamaan, mutta aika 13,36 on sekin lupaava. Korte juoksi toisellaan 12,82 ja Neziri paransi oman aikansa muotoon 12,91. Espoon ilta osoitti, että kesän aikana nähdään varmasti kiihkeitä aitakampailuja naisten välillä.

Aiturinaisten lisäksi Espoossa Pyrinnön punaista radalle toi Ville Aarnivala, joka juoksi miesten 200 metrin kilpailussa. Aarnivala paineli matkan alle 22 sekunnin aikaan 21,99. Kilpailun voitti Esbo IF:n Tuukka Huuskola ajalla 20,95.

Pyrinnön kesäkirmaisuissa huima määrä upeita suorituksia

Ratinassa kilpailtiin viikonloppuna nuorten ja aikuisten sarjoissa, kun Pyrinnön kesäkirmaisut valloittivat kentän. Lauantaina aidottiin pikamatkoja ja työnnettiin kuulaa. Sunnuntaina juostiin pidempiä ratamatkoja, 200 metrin kilpailut sekä kenttälajeja oli vuorossa useita.

Kilpailut huipentuivat sunnuntaina miesten ja naisten 800 metrin matkoihin. Naisissa nähtiin yhteensä 4 erää juoksijoita. Kuuma keli takasi kahden ratakierroksen matkasta erittäin raskaan. Kilpailun ykköseksi paineli Pyrinnön nuori Kiia Keinonen omalla ennätyksellään 2.16,42. Ylipäänsä kilpailussa nähtiin paljon omia ennätyksiä ja kauden parhaita.

Miesten samalla matkalla juostiin kaksi erää ja naisten tapaan urheilijat painelivat omia ennätyksiään. Kilpailun ykköseksi juoksi suvereenilla soolojuoksulla Mohammed Aboutettaery. ajalla 1.53,66. Pyrintöläisistä paras oli toiseksi tullut vasta 15-vuotias Jere Haapalainen ajalla 2.03,50.

Miesten seipäässä Jami Siira teki kauden parhaansa 470. Nuori Konsta Kankainen sivusi ennätystään 410. Joel Turkka juoksi miesten 200 metrillä ennätyksensä 22,73. Ottelija Aleksi Savolainen pisti ennätyksiään uusiksi mm. keihäässä, kuulassa, korkeudessa, 200 metrillä ja 110 metrin aidoissa. Myöskin ottelija Jaakko Linnus paransi ennätyksiään mm. keihäässä, kuulassa, 200 metrillä ja 800 metrillä. Kisojen kovimmasta pyrintöläisestä suorituksesta vastasi korkeushyppääjä Ville Eikkula, joka paransi ennätystään jopa 10 sentillä lukemiin 205. Eikkulan tulos on myös 19-vuotiaiden kotimainen kärkitulos.

Naisten 200 metrillä Alisa Aalto teki ennätyksensä 25,00. Samassa kisassa Olivia Ben Khalifa ja Frida Hämäläinen avasivat kautensa. Ben Khalifa juoksi 26,25 ja Hämäläinen 25,59. Myös pituushyppääjä Nea Lento nähtiin samalla matkalla. Lennon aika oli 26,09, Lento juoksi oman ennätyksensä N19 100 metrin aidoissa 14,81. Naisten 400 metrin aidoissa Vilma Väliharju paineli oman ennätyksensä 63,47. Ottelija Saga Vanninen nähtiin N19 korkeudessa, N17 kuulassa ja 100 metrin aidoissa. Korkeutta Vanninen hyppäsi 169, kuulan tulos oli oma ennätys 15,50 ja aidat kulkivat aikaan 13,96. Pituushyppääjä Oona Hietala voitti naisten pituuden tuloksella 574.

Kaikkien viikonlopun upeiden suoritusten joukosta kovimmaksi voitaneen nostaa Larsmo IF:n Alina Strömbergin naisten 200 metrillä juostu kauden kotimainen kärkitulos 24,13.