Koskela ennätykseen Jyväskylässä

Pyrinnön  yleisurheilijat esiintyivät edukseen Jyväskylän kansainvälisissä hallikilpailuissa lauantaina. Peräti Kuusi punavalkoista urheilijaa kirjautti oman uuden ennätyksen Jyväskylä Indoor Gameseissa.
Pikajuoksija Jani Koskela piti miesten 200 metrillä kolmanneksi kovinta vauhtia. Janin uusi ennätys kirjataan nyt 21,55. Ennätyksensä juoksi myös 19-vuotias Ville Aarnivala (22,02) ja kauden parhaansa Lauri Alasaukko-oja (22,26).

Jani Koskela:
Kaarteet oli haastavat, mutta juoksu kulkee! Paikat alkavat herkistymään ja tekniikka on pääpiirteittäin kunnossa. Tästä on IMG_2784hyvä jatkaa!

20150202_203737Aarnivala ja Alasaukko-oja juoksivat myös 60 metriä ja tekivät tässä kauden parhaat tuloksensa: Ville 7,03 ja Lauri 7,12. Olli Rantasen ajaksi kirjattiin 7,05.

Miesten 800 metrillä Jaakko Laakso laittoi ennätyksensä uusiksi. Jaakko sijoittui juoksussa kolmanneksi ajalla 1.51,99. Ennätys parani vajaan sekunnin.

Jaakko Laakso:
Oli oikein hyvä juoksu. Alkuun jäin vähän pussiin, mutta matkan aikana pystyin nouseen hyvin ja kuroon välimatIMG_3011kaa kärkeen
kiinni. Vikalla satkulla hapot iski sen verran ettei pystynyt ihan kärkeen nouseen. Loppuaika jäi vain 0,5sek ulkorata enkasta, joten tyytyväinen täytyy olla!

Naisten puolella pika-aiturit jatkoivat hienoja juoksujaan. Naisten 60 metrin aidoissa peräti joka toinen juoksija oli pyrintöläinen. Kilpailussa juostiin kaksi juoksua. Reetta Hurske sijoittui juoksussa kolmanneksi, toiseksi parhaana suomalaisena. Reetan uusi ennätys kirjataan nyt 8,32. Lotta Haralan aika oli 8,40 ja sillä irtosi neljäs tila. 1.juoksussa kellotti ajan 8,38.
Jessi Landström oli kilpailun kuudes ajalla 8,81 (1.juoksussa aika oli 8,79) ja ottelija Maria Huntington seitsemäs. Maria juoksi kilpailussa uudeksi ennätyksekseen 8,91.

Reetta Hurske:
Juoksu kulki mukavasti, niinkuin aika usein Jyväskylässä. En itse juoksusta muista oikein mitään, eli ilmeisesti meni ihan hyvin. Juoksua korkeammaksi vielä, niin hyvä tuleeReetta_Ella_Suihko

Maria Huntington:
Lähtö oli ihan hyvä, mutta välijuoksu ei ooikeen rullannut. Kaksi ennätystä kuitenkin tänään, joten tyytyväinen olen.

Hyvään vireeseen päässyt pituushyppääjä Heta Haapala paransi jälleen omaa ennätystään ja sijoittui kilpailussa hienosti kolmanneksi. Jyväskylässä 586 hypännyt Haapala on parantanut omaa ennätystään nyt kahdesti viikon sisällä. Maria Huntington jatkoi ennätystehtailujaan myös pituudessa. Hänen sijoitus Jyväskylässä viides ja tulosa 552.

Heta Haapala:
Hyppääminen tuntui hyvältä ja sain useamman onnistuneen hypyn. Mielenkiinnolla odotan loppuhallikautta!20150202_203807

Teksti: Elisa Hakanen
Kuvat: Timo Eikkula, MJ Pitkänen, Ella Suihko