Pyrinnöllä superpäivä Seinäjoella

22-vuotiaiden toinen SM-kisapäivä Seinäjoella oli melkoista pyrintöläistulitusta. Hieno kisapuhde huipentui miesten 200 metrin kolmoisvoittoon, kun Markus Koivula, Jani Koskela ja Lauri Alasaukko-Oja pyyhkivät koko mitalipöydän tyhjäksi.

M200m200 metriä juostiin hankalaan tuuleen, kun vastaista oli sekä kaarteessa että suoralla. Make ja Jani kävivät kovan mestaruustaistelun aivan kalkkiviivoilla, jonka eilinen satasen hopeamitalisti Markus käänsi edukseen. Ajat olivat 21,86 ja 21,91. Alasaukko-Ojan Late oli vielä puolivälissä kaukana mitalista, mutta viimeiset 60 metriä Late iski tuttuun tyyliinsä vesikauhuisen hirven lailla ja pyyhki väkisin Lahden Samuli Lehtisen ohi kolmanneksi.

– Oli kyllä ihan mahtava kisa. Kolmoisvoitto oli piste iin päälle, tyytyväiset pojat hehkuttelivat aivan aiheesta.

Temppu oli kohtuullisen harvinainen, ainakaan allekirjoittaneelle ei ihan nopeasti tule mieleen, koska ja missä lajissa joku seura on viimeksi SM-tasolla ottanut kolmoisvoiton.

Lotalle suvereeni aitamestaruus

Mestariksi sunnuntaina juoksi myös Lotta Harala 100 metrin aidoissa ylivoimaisen esityksen jälkeen. Aika oli -1,3m/s Lottatuulessa 13,72 ja voittomarginaali yli puoli sekuntia!

– Ihan suht tyytyväinen olen tulokseen sairastelujen jälkeen, juoksu oli aika ehjä, Lotta kommentoi iloisena.

Samassa juoksussa Elisa Oksanen tappeli hänkin mitalista sitkeästi kalkkiviivoille saakka, mutta mitali jäi tällä kertaa 0,12 sekunnin päähän ajalla 14,59. Aika oli vastatuulesta huolimatta yli 2 kymmenyksellä Ellun kauden paras.

 

Jaakko taisteli hopealle

JaakkoLaakson Jaakko lähti 800 metrille sisuuntuneena eilisen 1500 metrin pettymyksen jälkeen. Vastus oli tosin kivikova, Kalevan kisojen 400 ja 800 metrin tuplamestari Ville Lampinen. Lampinen veti joukkoa alusta saakka, avauskierros oli 54,2. Jaakko oli siinä vaiheessa perässä 1,7 sekuntia, mutta takasuoralta alkoi hurja nousu ja Lampinen sai tehdä täyden työn pitääkseen ykköspaikkansa. Eroa jäi lopulta 0,35 sekuntia ja Jaakon aika 1.51,60 jää hänen viikko sitten juoksemastaan ennätyksestä vain 11 sadasosaa.

– No ihan ok, mutta voittoa lähdin hakemaan. Ihan ei loppusuoralla puristus riittänyt, mutta oikein kovempaakaan ei voinut lähteä, koska tuokin vauhti jo tuntui riittävästi, Jaakko sanaili.

Merika jäi niukasti mitaleilta

Pituudessa Merika Sumanen oli tuloksella 567 kiinni pronssissa vielä ennen viimeistä hyppykierrosta. Oulun Henna Palosaari nousi kuitenkin viimeisellään ohi ja Merikan oli tyytyminen nelossijaan. Saman sijan otti Lahtisen Roosa 800 metrillä ajalla 2.15,14. Suihkon Ella oli samassa kisassa yhdeksäs 2.17,61. Kirikamppailu sijoituksista oli tosi tiukkaa, sillä kuutossijaan jäi eroa vain puoli sekuntia.

Naisten 200 metrillä Kassisen Inka yllätti aamun alkuerissä positiivisesti menemällä finaaliin kirkkaasti kauden parhaalla ajallaan 25,95. Finaalissa juoksu ei ollut ihan yhtä irtonaista ja Inka oli seitsemäs ajalla 26,19. Kisa oli tiukka, sillä viides sija jäi vain 16 sadasosan päähän.

Komea kokonaissuoritus

Valmennuspäällikkö Lauri Hollo oli erittäin tyytyväinen urheilijoiden suorituksiin.

– Laskin etukäteen, että täältä tulee kuusi mitalia ja 81 Kalevan Maljan pistettä. Mitalimäärä osui (2-3-1), mutta pisteitä tuli yksi enemmän eli 82. Urheilijat onnistuivat erinomaisesti ja fiilis oli loistava koko viikonlopun. Kruununa tietysti tuo äijien kolmoisvoitto kakkosella. Olipahan taas pahuksen hienoa olla pyrintöläisenä paikalla heilumassa, Late hersytteli.

Teksti ja kuvat: Late Hollo