Ratinanlinnan kautta kunniajäseneksi

Toimiminen 7:llä vuosikymmenellä Pyrinnön toiminnassa on antanut monenlaisia kokemuksia. Olen päässyt osalliseksi valmennuksesta ja valmentamisesta. Olen kilpaillut ja kilpailuttanut. Nähnyt paljon erilaisia ihmisiä ja maita. Nimikirjoitusvihkoni vilisee maailmanennätyksen tekijöitä ja olympiavoittajia. Paljon on sattunut ja saattaa olla, että jotakuta on sattunutkin.

Nuoren pyrintöläisen mahtavimpia kokemuksia olivat kesäleirit Pinsiössä. Nyt jo pääosin edesmenneet pyrintöläiset rakensivat seuralle ”harjoituskeskuksen” Iso-Lehmijärven rantaan. Siellä oli mahtavaa viettää kesäisin seuran leiriä. Vähän reippaalle 10-vuotiaalle oli hieno kokemus päästä ”isojen” poikien kanssa asumaan välillä ylämajaan välillä alamajaan. Pyrinnön Eräveikkojen osallistuessa leirille asuttiin jopa teltoissa. Seuralla oli siis oma partiolippukuntakin. Nyttemmin jo lopetettu sellainen. Loistava kasvattajayhteisö sekin.

Pääasia leirillä oli ehkä urheilu, mutta yhtä suuri rooli oli toimimisella joukossa. Asuminen välillä ahtaastikin opetti pitämään huolta omista tavaroistaan ja huolehtimaan myös toisten viihtymisestä. Eihän kukaan halua asustaa viikkoa  kaatopaikalla. Näilläkin opeilla on ollut käyttöä myöhemmässä elämässä.

Harjoittelussa ja etenkin leirikisoissa piti käyttää aluksi mielikuvitusta, koska keskuksen kentällä ei ollut ratoja eikä hyppypaikkoja. Muistan kuinka kerrankin metsäpolulle mitattiin 60m:n kisarata, jossa oli hieman kaarrettakin. Kisan jälkeen siihen kaivettiin pituushypyn alastulo, kun maasto oli pehmeää hiekkakangasta. Lankkuna oli männyn juuri. Ei aivan virallisia, mutta hyviä tuloksia tehtailtiin porukalla. Kyllä siitäkin porukasta SM-mitalisteja löytyy.

Ehkä mukavin ja jännittävin kilpailu käytiin järven ympärijuoksussa. Aluksi juostiin soratietä ja sitten metsäautotietä. Metsäisen polun jälkeen odottti järven päässä suo. Sielläkin oli oman kunnon lisäksi apua kavereista, kun  putosi vyötäröä myöten silmäkkeeseen. ”Kaveria ei jätetä” oli silloinkin valttia. Vielä metsää myöten viimeinen puolikilometriä ja suoraan kuraiset vaatteet päällä järveen. Se oli silloista tehotreeniä. Ja pätisi varmaaan vieläkin.

Ehkä nämä leirikokemukset ovat osaltaan antaneet kiinnostuksen terveelliseen ulkoiluun ja luonnossa liikkumiseen. Samoin kuin ulkona tapahtuvaan kilpaurheiluun. Jopa niin paljon, että työuranikin viimeiset 43 vuotta vietin luonnossa. Joku voisi jopa sanoa, että siinäkin suhteessa ihan pihalla.

Harri Raivio

pyrintöläinen jo lähes 60 vuotta

TAPAHTUMAT