Kansinvälisiä Tähtien kisoja vuodesta 1996

Monia janottaa eri asiat seuratoiminnassa. Minulle  kilpailujen järjestäminen on työssäni  ollut suola, joka saakin janottaa.

Manageri Jukka Härkösen kanssa olimme monet kerrat jutelleet  kovatasoisten yleisurheilun hallikisojen järjestämisestä Pirkkahallissa. Sen verran saimme valmista, jotta meillä oli kättä pidempää esittää YLE:n TV-urheilun pomolle Markku Vainikalle  TV-hallikisaideaamme.

Markku innostui oitis asialle, eikä ihmekään. Hän oli mielessään kehitellyt tätä jo monta vuotta aiemmin. Ideamme eteni nopeasti  ja syksyn 1995 palaverimme sai lihaa luiden ympärille jo 1996, jolloin järjestimme ensimmäiset Tähtien kisat..

Ensimmäisten Tähtien kisojen tähtien tähti oli Frank Frederics, joka pinkoi Pirkkahallin suoralla  satasen ME:n ajassa 10,05.  Kisamme nousi  heti merkittäväksi kv.hallikisaksi. Yleisurheilun tähdet kokoontuivat useana vuonna Pirkkhalliin. Valitettavasti tämä riemu haluttiin lopettaa muiden kuin  Pyrinnön toimesta.

Tähtien kisojen järjestelyihin liittyy monia hässäköitä, hampaiden kiristelyjä, mutta myös mukavia muistoja.  Kaikesta on selvitty ”pelimannihengellä”.

Ehkä  yllätyksellisin ja omasta  herjanheitostani  johtuva ”raskain Tähtien kisa” oli talvella 2000.

Joulun jälkeen ennen vuosituhannen vaihdetta soitti Mika Halvarin manageri Esa Paasonen: – Mitä maksat, jos Mika pukkaa yli 22 metriä Tähtien kisoissa.

-Se on satatonnia, eihän se pysy kuitenkaan ringissä!

No ennen kuulakisaa olin laskeskellut, että hyvän laitamainosmyynnin ansiosta  kaikki ovelta myydyt liput ovat nettoa. Eli kevyin mielin  sain katsella kisoja.

Vähän ennen kuulakisan alkua,  Härkösen Jukka nykäisi hihasta: Yrjölän Matti kertoi, että Mika oli pukannut aivan hirveitä kaaria verrytellessään pikkuhallissa. Jarmo, voi tulla kalliiksi.

Pikkaisen säpsähdin nähdessäni Halvarin  pari pukkausta juuri  ennen kisaa. Kävin jo lajijohtaja Markku Soinnun juttusillakin: -oletko aivan varma, että nuo ovat miesten kuulia? Markku vannoi asian olevan juuri niin.

Olin keskikentällä kuularingistä noin 30 metrin päässä.  Halvarin ensimmäinen pyörähdys, aivan mahdoton kaari, tulos 22,09!   Ja mies osoittaa sormellaan minua kohti: vai ennen pysy ringissä!.

Kansa mylvi, mutta yksi oli totista poikaa. Nimeksikään ei helpottanut kun Halvarin pukkauksesta reilu minuutti ja  Oskari Frösen floppasi 230, uusi SE. Tarkalleen en muista mikä oli bonus SE:stä, mutta varmasti paljon.

Sen muistan tarkemmin ja ikuisesti, ettei Tähtien kisat 2000 ollut  rahasampo.

Jarmo Hakanen

Pyrinnölle koripallon Suomen mestaruus!

Reilut viisi ja puoli vuotta sitten Pyynikin Palloiluhallissa nostettiin historian ensimmäistä kertaa pantteripatsasta ilmaan. Muistatko nämä hetket?

Katso video ja fiilistele huikeaa 5.finaalia.

Finaalikuvien tunnelmaan pääset täältä

29401_388589677764_1720341_n

Esittelyssä olympiavoittaja Lydia Wideman-Lehtonen

Olympiamitalisti Hilkka Riihivuori:

Oli vuosi 1975 ja helmikuun 25 päivä. Olin siirtynyt Tampereen Pyrintöön edellisenä syksynä. Puistohiihdot olivat erittäin suosittuja siihen aikaan ja Tampereen Pyrintö järjesti sinä iltana iltahiihdot Kaupissa. Muistan tarkkaan paikankin missä tapasin Lypyn ensi kerran. Lydia tuli poikiensa Jarmon ja Karin kanssa autolla Kauppiin ns. vanhalle huoltorakennukselle. Silloinen Pyrinnön hiihtojaoston puheenjohtaja Mauno Koivula kertoi minulle ja edellisenä syksynä Pyrintöön siirtyneille Muttilaisen Marjatalle ja Suhosen Ullalle, että naisten hiihdon ensimmäinen olympiavoittaja tuli muuten kisoihin. Saman tien menimme tietenkin Lydiaa tervehtimään. En ollut nähnyt häntä aikaisemmin. Tiesin, että Lydia oli hiihtänyt kultaa syntymävuotenani 1952 Oslon olympialaisissa. Lydian kanssa juttu lähti lennokkaasti heti käyntiin, jota jatkettiin vielä kisojen jälkeenkin pitkään kisapaikalla. Huomasin, että olin tavannut välittömän ja valoisan ihmisen, jonka kanssa oli helppo keskustella. Lydian pojat Jarmo ja Kari hiihtivät jo kisoja, joten selvisi, että tullaan tapaamaan jatkossakin.

Lydian pojat heinätöissä Jurvassa

Muuttaessani asumaan Tampereelle keväällä 1975 tapanani oli lähteä aamulla klo 6 tekemään ensimmäinen “reeni” Kauppiin ja Lydia tuli sen kesän aikana yllättäen useastikin Kaupin reitillä vastaan. Hän oli tullut kotoaan Linnainmaalta ja oli menossa Koukkuniemeen töihin eli hän oli silloin aktiivinen liikkujakin.

Tapaamisia oli tasaisesti ja poikien kanssa tuli käytyä joku lenkkikin. Hienoa oli myös kun Lydia vieraili Jarmon, Karin ja Heinämäen Mikon kanssa lapsuudenkodissani Pohjanmaalla Jurvassa. Heinätöitä paiskittiin muutama päivä. Kesän hiihtoleiri Norjan Strynissä toteutettiin Jarmon ja Karin kanssa. Olimme Takaloitten kanssa menossa Norjaan hiihtämään ja haastettiin pojat matkaan mukaan.

Lydia touhusi aktiivisesti Pyrinnössä

Oli mm.”kokkaajana”ja huoltajana Pyrinnön leireillä ja touhusi Pyrinnön kisoissa muutenkin milloin missäkin tehtävässä. Mieleen on jäänyt messutapahtuma, jossa olin Lypyn kanssa myymässä kahvia, munkkeja ja makkaroita. Hauskaa oli ja huumoria ja naurua riitti. Mieleen on jäänyt myös Lypyn 60-vuotisjuhlat kotona Linnainmaalla ja monet muut tilaisuudet urheiluun liittyen.

MM-hiiihdoissa 2001 Pirjo Mannista kannustamassa

Samoin kisareissu Lahden MM-kisoihin 2001. Lähdettiin kolmistaan Lypy, Erkki ja minä Lahteen. Oltiin kannustamassa ja huutamassa porukalla Lypy, Siiri Rantanen, Mirja Hietamies ja Sirkka Polkunen (olympiavoittajia muuten Cortinassa 1956 viestihiihdossa) ja meitä muutamia nuoremman polven hiihtäjiä Mannisen Pirjo voittoon ja Mailmanmestaruuteen sprintissä. Lypy oli silloin jo 80-vuotias ja vaikka me “rampattiin” kisapaikalla päivän mittaan paikasta toiseen hän ei tuntenut minkäänlaista väsymystä vaan porhalsi vauhdilla eteenpäin. Tilaisuuksia ja tapahtumia riitti sille päivälle. Lydian kotona Linnainmaalla oltiin vasta puolenyön jälkeen.

Mainio Hiihtosiskojen puheenjohtaja

Lydia oli myös aktiivinen Hiihtosiskojen veturi ja puheenjohtaja. Tapahtumia hän järjesti mukana olleille Hiihtosiskoille laidasta, laitaan. Itse en niihin päässyt mukaan, mutta kannatusjäsenenä Hiihtosiskoissa olin koko Lydian puheenjohtajakauden ajan. Sen jälkeen kun Lypy jätti työt Hiihtosiskoissa järjestö ei ole toiminutkaan kun vasta nyt kun Hiihtosiskot liittyivät Wanhojen Hiihtoveikkojen kanssa samaan porukkaan.

Puhelimessa olemme vaihtaneet kuulumisia ja olen ottanut tavakseni käydä toivottamassa Lydialle hyvää Joulua ja samalla keskustelemassa ja muistelemassa vanhoja aikoja. Vaikka ikää onkin jo kunnioitettavat reilu 95 vuotta Lydia on pirteä  ja seuraa aktiivisesti myös tämän päivän hiihtoa ja urheilua.

Urheilutoimittaja Urho Salo:

Uusia uria ja esimerkin voima

Lauantaina iltapäivällä, 23. helmikuuta 1952 istuttiin Mäntässä ja Vilppulassa korva tavallista tiukemmin kiinni radiossa. Olihan Lydia Wideman kuin oma tyttö, vaikka oli asunutkin jo vuosia Tampereella. 1930-luvun lopusta hän oli tullut urheiluväelle tutuksi, hiihdellyt, suunnistanut, pesäpalloillut ja yleisurheillut kaksoissisarensa Tyynen kanssa paikallisissa kisoissa.

Mikä meistä poikaviikareista oli vielä tärkeämpää, hänen isänsä oli elokuvateatteri Bio Säteen vahtimestarina meille kaikille tuttu. Eri syistä tosin. Kukaan ei kuitenkaan saanut koskaan korvilleen, vaikka jatkuvat yritykset pujahtaa tungoksessa elokuvasaliin vanhalla lipulla kävivät varmasti kovana urheilumiehenä tunnetun isän hermoille. Voitolla oli seurauksensa. Ei kauan mennyt. kun Mäntänvuorelle johtavat ladut olivat täynnä.

Jälkeenpäin ajatellen Lydia lopetti aivan liian aikaisin, kevääseen 1952. Jatkoihan Äitee Rantanenkin, toki muutaman vuoden nuorempana, huipulla vielä kymmenen vuotta. Mutta Lyyti oli rakastunut. Sitä paitsi kilpailureissut väsyttivät, kun useimmiten oli matkustettava yöjunalla kotiin, että ehti aamukahdeksaksi töihin.

Ammattiurheilijaksi hän ei silti olisi halunnut. Eikä hän vieläkään usko, että että urheilijan pitäisi pelätä normaalia työtä. Henki ja ajatukset eivät lepää missään yhtä hyvin kuin työssä!

Oslon kisoista jäi vielä mieleen Verdens Gangin otsikko: Suomalaisnaiset eivät muistuta halonhakkaajia. Ennen kisoja nimenomaan Norjassa oli taitettu voimallisesti peistä, sopiiko hiihto naisille vai ei. Lydia Wideman ja kumppanit olivat siis laajemmassakin katsannossa aukomassa uusia uria. Olihan naisten pisin juoksumatka vielä kesällä Helsingin olympiaradallakin naurettavan lyhyt 200 metriä.

Pyrinnön kunniapuheenjohtaja Heikki Järvelin:

Tutustuin Lydiaan 1979, kun olimme kumpikin Pyrinnön hiihtojaoston johtokunnassa. Lydia oli jaoston ”pääemäntä”, virallinen nimike oli naistoimikunnan puheenjohtaja. Hän vastasi tapahtumien ravintolatoiminnasta ja kioskimyynnistä. Vaativia ja isotöisiä olivat leirien muonitukset. Kesäleirit Pinsiön majalla olivat hieman helpompia, kun ruuat voitiin valmistaa majan keittiössä. Lumileirit Lemmenjoen erämaamajan askeettisissa oloissa olivat vaativammat, kun laajat esivalmistelut jouduttiin tekemään Pinsiön majalla. Hyvin Lemmenjoellakin asiat kuitenkin sujuivat. Hiihtäjät muistelevat mm. leirin lihakeittoa vieläkin kaiholla.

Pari muutakin muistoa Lydiasta on erityisesti jäänyt mieleeni.

Muutamat Pyrinnön nuoret hiihtäjät harrastivat 70-luvun lopulla toisena lajinaan ampumahiihtoa. Kun laji ei ollut Pyrinnön ohjelmassa, edustivat he Kangasalan  Kisaa. Hiihtojaoston johtokuntaan  tuotiin esitys lajin ottamisesta hiihtojaoston ohjelmaan. Perusteluna oli, että ei tarvitsisi olla kahden seuran jäsen. Lisäksi kerrottiin, että ampumahiihtäjät eivät vaatisi seuralta mitään tukea, jäsenyys riittäisi. Asiasta keskusteltiin perusteellisesti. Minä epäilin vahvasti, että eivät ampumahiihtäjätkään  ajan mittaan tyytyisi vain jäsenyyteen, kun jaoston hiihtävät jäsenet saisivat erilaista tukea harrastukselleen.

Vastustin jyrkästi lajin ottamista hiihtojaoston ohjelmaan. Esitykseni hävisi selvin numeroin.

Kokouksen jälkeen Lydia tuli puheilleni ja sanoi:” En minäkään sitä kannata, mutta uskon, että laji kuolee itsestään.”

Olimme kumpikin oikeassa. Laji kuoli muutaman vuoden jälkeen, mutta ennen loppua ampuma-hiihtäjät esittivät voimakkaitakin vaatimuksia tuesta.

Toinen muisto liittyy Lydian kuntoiluun. Hän piti kunnostaan hyvää huolta ja lenkkeili ja hiihti vielä varsin iäkkäänä. Hän oli jonain talvena hiihtänyt melko runsaasti. Paikat olivat kangistuneet ja kipeytyneet. Hän oli valitellut sitä pojalleen Jarmolle, jolloin Jarmo oli tokaissut: ” Sinun täytyy  äiti venytellä.” Lydia oli vieläkin tuohtunut kertoessaan tätä minulle ja sanoi:” Minä sanoin Jarmolle. Venyttele itse, kun olet 80-vuotias.”

Lumipulaa ja paukkupakkasia

Luonto on taas opettanut hiihtoväkeä kovalla kädellä. Syksy oli lämmin ja sateinen. Ei tullut luonnonlunta eikä lumitykkejä voinut käynnistää. Muutamalla paikkakunnalla levitettiin latupohjille suurin toivein viimetalvena tehtyä lunta, mutta lauhat tuulet ja vesisateet tekivät laduista hiihtokelvottomat melko nopeasti.

Valkeakoskella piti hiihtää loppiaisena maakuntaviesti. Viestejä varten ratoja ei saatu kuntoon, mutta sen verran oli hiihtokelpoista latua, että henkilökohtaiset kilpailut olisivat onnistuneet. Haka kutsuikin hämäläishiihtäjät piirikunnallisiin loppiaishiihtoihin. Luonto oli kuitenkin päättänyt toisin. Tiistaina oli Hakan nettisivuilla tyly ilmoitus: ”Loppiaishiihdot peruttu liian kylmän sään takia”.

Pyrintö on järjestänyt historiansa aikana kuudet yleisen sarjan SM-hiihdot sekä kerran Hopeasomman loppukilpailut. Taistelua lumen puutteen sekä liian pakkasen takia on ollut aivan kiitettävästi.

Pyrinnön hiihto alkoi 1900-luvun alussa. Alkuaikoina Pyrinnön hiihto menestyi teiskolaishiihtäjien ansiosta niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Hiihto kuitenkin hiipui Tampereella aikaa myöten. Tämän vuoksi alettiin suunnitella tamperelaisen hiihdon keskittämistä yhteen seuraan. Tammikuussa 1927 Pyrintö joutui aukomaan latuja hiihtoseuran aikaansaamiseksi Tampereelle. Tässä mielessä se otti järjestettäväkseen Suomen hiihtomestaruuskilpailut tammikuun 22.-23.päivinä. Kisojen piti olla alkusysäyksenä perustettavalle erikoisseuralle. Lunta oli silloinkin niin vähän, että suunniteltiin jo kisojen peruuttamista. Kisat saatiin kuitenkin onnistuneesti pidettyä. Heti kisojen jälkeen lumi kuitenkin suli, ja hiihtoseuran perustaminen siirtyi toistaiseksi.

Pyrinnössä hiihto tuli ohjelmaan uudestaan vasta 1960-luvun alussa. Harrastus oli laajaa ja kilpailumenestystäkin tuli. Niinpä Pyrintö järjesti toiset SM-hiihtonsa yhdessä TP-U:n kanssa 1976.

Silloinkin talvi oli hankala. Lunta oli vähän ja pakkanen teki kiusaa. Kovalla talkootyöllä ladut saatiin kuntoon, ja pakkanenkin pysyi sallituissa rajoissa. Kerrotaan kuitenkin, että kireän kelin takia TP-U:n Kalevi Laurila menetti paikan olympiajoukkueessa. 30 km:n hiihdon viimeisellä kierroksella Kalevi väisti hitaampaa hiihtäjää niin, että hän joutui jopa pysähtymään ja kohmettui hikisenä niin, että ei saanut vauhtia entiselleen. Sijoitus oli neljäs ja sillä ei matkalippua herunut

Seuraava SM-koetus TP-U:n kanssa oli 1981. Silloin oli lunta runsaasti, ja kilpailujen aikana oli sopiva pikku

Hilkka Riihivuori oli 10 km:llä hopealla, samoin naisten viestijoukkue. Voidaan sanoa, normaalista poiketen kaikki meni hienosti.

Pyrintö järjesti yksistään Hopeasomman loppukilpailut 1989. Silloin oli Kaupin uusi huoltorakennus käytössä ensimmäistä talvea.

”Hiihtovuosi 1989”-kirjassa selostus kisoista alkaa: ”Hopeasomman loppukilpailut järjesti Tampereen Pyrintö Kaupin urheilupuistossa 11.-12. maaliskuuta. Vaikkei ilmojen haltija kilpailuja tällä kertaa suosinutkaan – vesi, räntä ja tuuli kiusasivat pahoin kilpailuja. Kehnoa keliä lukuun ottamatta Tampereen kilpailut onnistuivat muuten hienosti.”

Lumitilanne oli todella huono, ja ilma niin lämmintä, että lumentekoa tykeillä ei voitu ajatellakaan. Tutkimme ratamestari Matti Salosen kanssa jo Kangasalan Kyötikkälän maastot, jossa lunta oli riittävästi.

Kuitenkin sitten monien vaiheiden jälkeen löytyi Tampereeltakin lunta, ja kisat voitiin pitää Kaupissa.

Lauantai oli todella karmea. Satoi ja tuuli. Latua ei tosin tarvinnut merkitä. Riitti, kun pysyi lumetetulla alueella. Tunnelma säilyi kuitenkin hyvänä. Apuna tässä oli kuuluttaja Anssi Kukkonen, joka osasi luoda tunnelmaa.

Sitten oltiin taas yhteistyössä TP-U:n kanssa. Vuosi oli 1995. Taas taisteltiin lumen puutteen kanssa.

Ratoja jouduttiin lyhentämään ja lunta tuomaan junakuorma Kajaanista. Kisat hiihdettiin, ja Pyrinnön miehet ottivat viestihopeaa. Sunnuntain 50km:n hiihdon lopuvaiheissa alkoi lumipyry, jota jatkui koko seuraavan maanatain ajan. Maanantai-iltana oli piirin hiihtojaoston kokous. Forssan seudun miehet soittelivat, että eivät tule kokoukseen, kun teitä ei ole saatu kunnolla pidettyä auki. Tämä oli kai sitä ”kohtalon ivaa.”

Seuraavat SM-hiihdot Pyrintö järjesti yksinään 2002. Niistä ei ole erityistä mainittavaa. Lunta oli, ja sääkin oli kelvollinen, ei kuitenkaan niin hyvä kuin 1981.

Toistaiseksi viimeiset SM-hiihdot pidettiin 2006. Silloin kaikki paikat olivat kunnossa. Joka aamu, 20.-22.1.

olivat kaikki toimitsijat valmiina aloittamaan kisat, radat olivat kunnossa. Joka aamu SHL:n nimeämä tuomarineuvosto kuitenkin päätti, että liian kovan pakkasen takia ei voida hiihtää.

SHL vaati lupamaksun maksamista. Meistä se tuntui kohtuuttomalta, koska olimme joka aamu valmiina aloittamaan kilpailut. Tilanne näytti toivottomalta. Monen sopan mies toiminnanjohtaja Jarmo Hakanen

pohti, neuvotteli ja taisipa hieman juonitellakin ja sai aikaan paketin, joka pelasti Pyrinnön talouden. Kisat hiihdettiin illansuuhiihtoina 1.-3.3. Yleisöä ei paljon ollut, mutta ei menty konkurssiinkaan. Sen koko prosessi aiheutti, että meidän halumme SM-hiihtojen järjestämiseen katosivat tyystin.

Heikki Järvelin

Kunniapuheenjohtaja

 

 

 

 

 

 

Ratinanlinnan kautta kunniajäseneksi

Toimiminen 7:llä vuosikymmenellä Pyrinnön toiminnassa on antanut monenlaisia kokemuksia. Olen päässyt osalliseksi valmennuksesta ja valmentamisesta. Olen kilpaillut ja kilpailuttanut. Nähnyt paljon erilaisia ihmisiä ja maita. Nimikirjoitusvihkoni vilisee maailmanennätyksen tekijöitä ja olympiavoittajia. Paljon on sattunut ja saattaa olla, että jotakuta on sattunutkin.

Nuoren pyrintöläisen mahtavimpia kokemuksia olivat kesäleirit Pinsiössä. Nyt jo pääosin edesmenneet pyrintöläiset rakensivat seuralle ”harjoituskeskuksen” Iso-Lehmijärven rantaan. Siellä oli mahtavaa viettää kesäisin seuran leiriä. Vähän reippaalle 10-vuotiaalle oli hieno kokemus päästä ”isojen” poikien kanssa asumaan välillä ylämajaan välillä alamajaan. Pyrinnön Eräveikkojen osallistuessa leirille asuttiin jopa teltoissa. Seuralla oli siis oma partiolippukuntakin. Nyttemmin jo lopetettu sellainen. Loistava kasvattajayhteisö sekin.

Pääasia leirillä oli ehkä urheilu, mutta yhtä suuri rooli oli toimimisella joukossa. Asuminen välillä ahtaastikin opetti pitämään huolta omista tavaroistaan ja huolehtimaan myös toisten viihtymisestä. Eihän kukaan halua asustaa viikkoa  kaatopaikalla. Näilläkin opeilla on ollut käyttöä myöhemmässä elämässä.

Harjoittelussa ja etenkin leirikisoissa piti käyttää aluksi mielikuvitusta, koska keskuksen kentällä ei ollut ratoja eikä hyppypaikkoja. Muistan kuinka kerrankin metsäpolulle mitattiin 60m:n kisarata, jossa oli hieman kaarrettakin. Kisan jälkeen siihen kaivettiin pituushypyn alastulo, kun maasto oli pehmeää hiekkakangasta. Lankkuna oli männyn juuri. Ei aivan virallisia, mutta hyviä tuloksia tehtailtiin porukalla. Kyllä siitäkin porukasta SM-mitalisteja löytyy.

Ehkä mukavin ja jännittävin kilpailu käytiin järven ympärijuoksussa. Aluksi juostiin soratietä ja sitten metsäautotietä. Metsäisen polun jälkeen odottti järven päässä suo. Sielläkin oli oman kunnon lisäksi apua kavereista, kun  putosi vyötäröä myöten silmäkkeeseen. ”Kaveria ei jätetä” oli silloinkin valttia. Vielä metsää myöten viimeinen puolikilometriä ja suoraan kuraiset vaatteet päällä järveen. Se oli silloista tehotreeniä. Ja pätisi varmaaan vieläkin.

Ehkä nämä leirikokemukset ovat osaltaan antaneet kiinnostuksen terveelliseen ulkoiluun ja luonnossa liikkumiseen. Samoin kuin ulkona tapahtuvaan kilpaurheiluun. Jopa niin paljon, että työuranikin viimeiset 43 vuotta vietin luonnossa. Joku voisi jopa sanoa, että siinäkin suhteessa ihan pihalla.

Harri Raivio

pyrintöläinen jo lähes 60 vuotta

Tarina 1/120: Pyrinnölle joka vuosi on juhlavuosi!

”Räntäsateisena syyskuun sunnuntaina 120 vuotta sitten kylvettiin Pyynikin jyhkeitten honkien suojassa ensimmäinen kylvös järjestetyn urheilutoiminnan alkuunsaamiseksi Tampereella. Tästä kasvoi elinvoimainen ja monihaarainen puu. Kaatumatta se on seisonut paikoillaan jatkuvasti voimistuen ja kasvaen.”

Näin on kirjoitettu Pyrinnön 50-vuotishistoriikissä.  Kuusi intomielistä perustajajäsentä ei voinut edes unelmoida, että heidän kylvöstään kannetaan satoa vielä 120 vuoden kuluttua.

Vuoden 1896 perustamiskokouksessa suurimmaksi ongelmaksi nousi seuran nimen löytäminen.  Jopa väittelyn asteelle kohonneen keskustelun Jussi Hellsten laukaisi: ”Olkaa te vaiti, pojat, pyrkimään me ruvetaan, siis Pyrintö sen nimen pitää olla.”

Pyrintö oli ensimmäiset vuodet puhdas voimisteluseura. Yleisurheilu, silloin rata- ja kenttäurheilu,  tuli ohjelmaan 1900 ja ensimmäiset kilpailut pidettiin Tammelan niityllä. Lajeina 100 m juoksu, kuulantyöntö, keihäänheitto, korkeushyppy, pituushyppy, kiekonheitto ja kolmiloikka.

Seuraavaksi lajikirjoon tulivat painonnosto ja paini. Talviurheilulajeista ensimmäisenä mukaan tuli hiihto. Silloin elettiin talvea 1901. Ja pari vuotta siitä  Pyrintö oli myös pyöräilyseura.

Vuoteen 1902 Pyrintö oli pelkästään naisten seura.  Naiset olivat alkaneet oma-aloitteisesi voimistella huvikseen että terveydekseen.

Pikaluistelu tuli seuran ohjelmaan ensimmäisen kerran  1903 ja oli ohjelmassa vuoteen 1971. Laji palasi seuraan viime vuonna  eli taukoa kesti  44 vuotta!.

Myös jalkapalloilu  oli Pyrinnön ohjelmassa, vaikka tätä paikalliset lajitietäjät eivät tahtoneet uskoakaan. Pyrintö liittyi Suomen Palloliiton jäseneksi jo 1908.

Kaupungin uusi uimalaitos valmistui 1908 ja uimareita oli kohta Pyrinnössä.

Jo kolmen ensimmäisen vuosikymmen aikana Pyrinnöllä oi syytäkin puhua monipuolisuuden puolesta. Jo edellä lueteltujen lajien lisäksi seuran ohjelmaan kuuluivat myös ammunta ja jääpalloilukin. Jääkiekkoilussa Pyrinnöllä on vuodelta 1928 jopa SM-hopea.

Suunnistus tuli virallisesti ohjelmaan 1932, pesäpallo jo 1925. Keilailujaosto syntyi 1938. Ja viime vuosina menestyksessä kylpenyt koripallo otti ensimmäiset askeleet 1941.

Kun muistamme  vielä mäkihypyn ja tuoreimman lajimme Cheerleadingin, voimme räknätä, että Pyrintö on kylvänyt  siemenen 18 urheilulajille.

”Joskus tuhohyönteiset ovat yrittäneet sen kasvuvoimaa heikentää – vähäksi aikaa onnistuneetkin – mutta pian se on levittäytynyt yhä tuuheampana kohti aurinkoa.”

Tämä on Hakasen virallinen tarina –  liian asiallinen – ei sovi tyyliisi, miettii moni!

Jarmo Hakanen

 

Kausikorttiarvonta

Nimi
Osoite
Postinumero
Toimipaikka
Sähköposti
Puhelinnumero