Tampereen Pyrintö on kiinnittänyt uudeksi päävalmentajakseen vuoden mittasella sopimuksella Ilkka Palviaisen, 35.
Palviainen siirtyy Pyrintöön Namika Lahdesta, jonka päävalmentajana hän toimi viimeiset kolme kautta johdattaen joukkueensa kahtena edellisenä keväänä pudotuspeleihin. Korisliigan lisäksi Palviaisella on mittava kokemus nuorten maajoukkuevalmennuksesta.
Tuore päävalmentaja kommentoi sopimustaan seuraavasti:
Olen äärimmäisen iloinen ja ylpeä siitä, että Tampereen Pyrintö antoi minulle tämän mahdollisuuden olla Pyrinnön edustusjoukkueen päävalmentajana tulevalla kaudella. Seura on kehittänyt tekemisensä ammattimaisuutta jokaisella kaudella viime vuosina ja tätä kautta noussut yhdeksi niistä Suomen kärkiorganisaatioista, joissa valmentaja voi toimia
Nostan suuriksi syiksi, minkä takia haluan toimia Pyrinnössä kolme asiaa. Ensimmäiseksi; seuralla on erinomainen kasvatuspohja, visio ja ohjelma nuorten pelaajien eteenpäinviemiseksi, jonka parissa määrätietoisesti tehdään töitä päivittäin. Toiseksi; laadukas kotimainen pelaajarunko rakentumassa edustusjoukkueeseen, joilla on yhteistä historiaa ja myös voittamisen kulttuuria. Kolmanneksi; koen seuran ja seurajohdon kanssa jakavani paljon yhteisiä arvoja sekä ajatuksia kuinka Pyrinnössä laadukasta työtä tullaan jatkamaan ja kehittämään. Minut on otettu välittömästi avoimin mielin vastaan ja päällimmäinen tunne on kiitollisuus ja arvostus tulevaa yhteistä taivalta kohtaan.
Olen uskonut aina, että oikotietä onneen ei koripallossa ole, vaan tulos ja tavoitteet ovat saavutettavissa yksilöiden ja joukkueen viemisellä eteenpäin, määrätietoisesti päivä kerrallaan. Päivittäinen vaatimustaso, tekemisen laatu sekä toiminnalle asetetut standardit ovat avaintekijöinä onnistumisessa
Ilkka Palviaisen luotsaamalla Pyrinnöllä on pelaajasopimukset tulevasta kaudesta Antero Lehdon, Topias Palmin, Petri Heinosen, Alex Vaenerbergin, Ville Pekkolan sekä Mikael Sandbergin kanssa.
Teksti: pyrinto.fi
Kuva: Wille Nyyssönen