Jarkko Järvenpäälle SM-maastohopea

Jarkko Järvenpää juoksi Imatralla sunnuntaina hienosti SM-hopealle 12
kilometrin maastojuoksussa. Edelle ehti vain Jussi Utriainen.

JarkkosmMaastotPitkään näytti siltä että Jarkko saa tyytyä pronssimitaliin, kun Utriainen ja jo Pekingin MM-kilpailujen maratonille valittu Henri Manninen olivat parhaimmillaan 20 sekuntia karussa pyrintöläiseltä. Manninen alkoi kuitenkin jäädä 8 kilometrin jälkeen Utriaisesta ja Jarkko tavoitti JKU:n miestä koko ajan sekunti sekunnilta. 10 kilometrin kohdalla Jarkko pääsi pesiin ja jätti Mannisen lopulta selkeästi taakseen viimeisellä kahden kilometrin kierroksella.

-Todella hyvät fiilikset, kun joulukuun nilkkamurtuman jälkeen olen päässyt näinkin vähällä juoksulla näin hyvään kuntoon. Viime viikonlopun Pyynikki-juoksustakin kunto näyttää jo parantuneen selkeästi, Jarkko iloitsi.

Positiivinen ja iloinen Jarkko oli Imatralla selkeästi yleisön ykkössuosikki.
-Tosi hieno kannustus oli ja tuntui kivalta, kun monen muunkin seuran pirkanmaalaiset kannustivat minua. Sanoin ennen kisaa, että pronssi olisi ollut minulle kuin kulta, mutta mitähän tämä hopea sitten on, Jarkko hymyili.

-Kesällä tähdätään Kalevan Kisoissa 5000 ja 10 000 metrin tuplamestaruuteen, mutta isommat tavoitteet ovat tulevaisuudessa puolimaratonilla ja ehkä maratonilla.

Pytinnön T15-tytöt Jemina Forss, Kaisa Siukonen ja Kiia Keinonen ottivat joukkuekilpailussa hienosti neljännen sijan. Jemina oli yli 60 kilpailijan joukossa 10:s, Kaisa 18:s ja Kiia 22:s. Pientä harmiakin Pyrinnön joukkueella oli Imatralla, kun miesten 4 kilometrille tähdännyt Jaakko Laakso sairastui viime metreillä flunssaan ja samoin kävi N22-sarjan Roosa Lahtiselle. Molemmat olivat kisapaikalla, mutta juoksut oli pakko jättää väliin tällä kertaa. P15-sarjan 4 km kisassa Eemil Piippo oli 27:s, M17-sarjan samalla matkalla Atte Ahlstedt 43:s ja Miikka Korhonen 46:s.