Lotta Eerolalle 16-vuotiaiden pitkän matkan EM-kultaa

Pyrinnön Lotta Eerola suunnisti Puolassa järjestetyissä EM-kilpailuissa kultaa 16-vuotiaiden pitkällä matkalla. Suunnistusliiton uutisesta:13558893_1176096695795893_6109995752184297647_o

Kultaa suunnistanut Lotta Eerola ei ollut maaliin tultuaan tyytyväinen suoritukseensa, vaikka meni siinä vaiheessa kärkeen. Hänen lähtönumeronsa oli 30, joten maalissa oli monta tuntia aikaa jännittää, miten kisassa käy.

– Suoritus ei ollut virheetön, eikä minulla ollut fyysisesti paras päivä. Ensin ajattelin, että tulee paljon tyttöjä ohi, kun kaksi lähtöryhmää oli vielä lähtemättä. Kun aikaa kului eikä kukaan tullut edelle, niin alkoi jo pikkasen jännittämään. Lähdin kisapaikalta kesken kisan hotellille ja vasta kännykältä pääsin lukemaan tulokset, kertasi Eerola päiväänsä.

Eerola sanoi, että maasto oli erittäin fyysinen ja kisassa oli paljon suunnistuksellisesti vaativia rasteja.

– Kisassa oli pahoja rasteja ja pahoja rastivälejä. Suunnistin välin kerrallaan ja yritin pitää suorituksen mahdollisimman rauhallisena, Eerola kertasi voittoreseptiään.

– Nyt päällimmäisenä tunteena on hämmennys, naurahti Eerola.

Suunnistusliiton uutinen kokonaan

Kuva: Antti Örn / Twitter