PyrintöTorissa laitetaan varusteet kiertoon – palvelu on avattu

Uudessa PyrintöTorissa laitetaan varusteet kiertoon – Pyrintö haastaa Suomen muut urheiluseurat mukaan.

Tampereen Pyrintö avasi tänään jäsenilleen uuden palvelun, PyrintöTorin. CoReorient Oy:n kanssa luodussa palvelussa pieneksi jääneet tai tarpeettomat varusteet löytävät uuden käyttäjän seuran sisältä.  Haluamme tällä palvelulla auttaa varusteiden kierrätyksessä ja edistää vastuullista kuluttamista. Lisäksi haastamme kaikki Suomen urheiluseurat vastaavan palvelun rakentamiseen, kertoo Elisa Hakanen Pyrinnöstä.

Etenkin lasten ja nuorten urheilijoiden perheissä pieneksi jääneitä ja tarpeettomia varusteita on hurjat määrät. Varustekulut urheiluharrastuksissa voivat olla todella suuria ja tähän mennessä kaikille helppoa tapaa seuran sisäiseen käytettyjen varusteiden kauppaan ei ole löydetty.

  • Tampereen Pyrintö on innoissaan siitä, että pystyimme yhdessä CoReorient Oy:n kanssa luomaan PyrintöTorin. Haluamme korostaa vastuullista kuluttamista ja kannustaa kierrättämään varusteita seuraaville käyttäjille. Jäsenille maksuttoman PyrintöTorin kautta myös pienentää harrastamisen kustannuksia siten, että entistä useammalla olisi mahdollisuus aloittaa ja pysyä urheilussa mukana. Lisäksi useissa varusteissa on seuran logoja, joten ainoa fiksu vaihtoehto on kierrättää niitä seuran sisällä, kertoo urheilutoimenjohtaja Elisa Hakanen Pyrinnöstä.

Tilanne on tuttu varmasti kaikissa Suomen urheiluseuroissa. Palvelun toteuttaja Coreorientin tavoitteena on auttaa yrityksiä ja kuluttajia tekemään arjesta helpompaa ja kestävämpää paikallisten yhteisöiden tuella.

  • Olemme innoissamme yhteistyöstä. Mahtavaa, että Pyrintö yhtenä Suomen tunnetuimmista urheiluseuroista voi näyttää esimerkkiä kaikille Suomen urheiluseuroille. Nyt kun olemme saaneet palvelun luotua, tarjoamme sitä mielellämme kaikille halukkaille seuroille ilmoittautumisjärjestyksessä, toteaa CoReorientin toimitusjohtaja Harri Paloheimo.

PyrintöTori löytyy osoitteesta https://varustetori.fi/fi/pyrinto. Pyrintö ja CoReorient ovat sopineet, että varustetori sivustolle voidaan tehdä omat palvelunsa kaikille halukkaille urheiluseuroille

  • Pyrintö ei halua omia tätä ideaa, vaan haastamme kaikki seurat edistämään varusteiden uudelleenkäyttöä. Ottakaa vastaan Pyrinnön #varustehaaste ja haastakaa muita seuroja mukaan, yllyttää Hakanen. Unelmanamme on, että palvelun avulla voidaan tuoda helpotusta satojen tuhansien suomalaisten arkeen ja samalla voimme säästää ympäristöämme varusteiden käytön jatkuessa pidempään, visioi CoReorientin Paloheimo.

Lisätietoa muille urheiluseuroille löytyy https://varustetori.fi/

Lisätietoja:

Elisa Hakanen urheilutoimenjohtaja Tampereen Pyrintö 050 352 0982
Harri Paloheimo Toimitusjohtaja CoReorient Oy 050 483 6388