HARJOITUKSET

Mäkihyppyharjoituksia pidetään Hervannan hyppyrimäillä pääsääntöisesti kolme kertaa viikossa, sekä kesä, että talvikaudella. Kesä- ja talvikausien välisinä kelirikkoaikoina marras-joulukuussa, sekä huhti-toukokuussa pyritään järjestämään oheisharjoituksia sisätiloissa. Harjoitusten alussa pidetään ohjattu tai omatoiminen alkuveryttely, joten hyppääjillä pitäisi olla siihen soveltuvat varusteet.

Harjoitusajat hyppyrimäillä:

Tiistai klo 18-20 Kaikki mäet

Torstai klo 18-20   K-47  omatoiminen hyppääminen pienissä mäissä mahdollista

Lauantai klo 10-12 Kaikki mäet

 

Hyppääjät ilmoittautuvat harjoituksiin Nimenhuudossa ryhmässä Tampereen Pyrintö Mäkihyppy.

 

Huoltajille!

Hyppyrimäet kunnostetaan talkootyönä aina ennen harjoituksia, mikä vie aikaa etenkin talvella ja hyppäämään päästään vasta, kun mäet ovat kunnossa. Siksi toivoisimme, että mahdollisimman moni huoltaja osallistuisi mäkien kunnostamiseen.