Testijuoksun historia

Fyysistä kuntoa voi testata monella eri tavalla. Yleisin ja helpoin tapa suunnistajalle lienee testijuoksu. Koska testijuoksussa verrataan tuloksia edellisten kertojen aikoihin, pitää reitin olla aina sama. Lisäksi olisi suotavaa, että olosuhteet pysyisivät kerrasta toiseen vakioina. Toisaalta suunnistuksen kannalta maastojuoksutesti olisi paras vaihtoehto. Kuitenkin testausta harrastetaan enimmäkseen harjoituskaudella eli talvella. Näihin raameihin sijoitettuna parhaaksi vaihtoehdoksi on valikoitunut nykyinen kohtalaisen mäkinen reitti Pyynikillä.

Testijuoksuja on siis juostu lähinnä marraskuun ja huhtikuun välisenä aikana. Talvella 79-80 juoksimme edestakaista reittiä, jonka lähtö oli Teiskontien kävelytiellä n. 600m keskussairaalan risteyksestä itään päin. Lyhyen testin (5900 m) kääntöpaikka oli Teiskontien ja Niihamankadun risteyksessä ja pidemmän (10069 m) Luhtaantien ja Pikku-Niihamantien risteyksessä. Reitin kartta on julkaistu Halokeenissa 4/81 ja mittasimme sen aikoinaan 30 m mitalla. Teiskotien kävelytie oli tuohon aikaan paljon nykyistä mäkisempi, hiekkapintainen ja ainoastaan lyhyen testin osuudella oli katuvalot. Alkuun testi juostiin väliaikalähdöllä, mutta myöhemmin se muutettiin yhteislähdöksi. Kympin ennätys oli 32.55, joten kaudella 85-86 testijuoksu todettiin liian lyhyeksi. Sinä talvena juoksimme 12 km siten, että lyhyt testi vedettiin kahteen kertaan. Sekään ei miellyttänyt, vaan seuraavana vuonna juoksimme lyhyitä ratakisoja Pirkkahallissa.

Juoksimme tuohon aikaan myös maastotestiä Ruskossa ja myöhempinä aikoina paria muutakin maastotestiä Kaupissa. Reitti kuitenkin muuttui kerta kerralta paremmaksi ja lopulta siitä tuli polku. Lisäksi kunnollista maastotestiä ei oikein voi juosta talvella. Aloimme siis suunnitella uutta testijuoksureittiä. Kokemuksen perusteella luovuimme vakio-olosuhteista eli Pirkkahallista ja selvästi muuttuvista olosuhteista eli maastotestistä. Reitin piti olla riittävän pitkä, mäkinen, turvallinen, talvella aurattu ja sen piti olla kokonaisuudessaan valaistu, jotta sitä voitaisiin juosta myös illalla. Siten päädyimme nykyiseen reittiin, joka on julkaistu Halokeenissa 1/89.

Nykyisen reitin korkkasimme 22.11.1987. Reitin valinnan jälkeen väänsimme vielä kättä siitä, pitäisikö käyttää yhteis- vai väliaikalähtöä. Edellinen vaihtoehto voitti ja aluksi miehet juoksivat aina kaksi kierrosta ja naiset yhden. Myöhemmin joku keksi puolittaa matkat joka toiselle kerralle, jotta testi voitiin juosta useammin. Reitti on pysynyt alusta asti samana, vaikka eräänä vuonna ylemmät rappuset puutuivat kokonaan ja tilalla oli kyntöpeltoa. Tärkeintä onkin, että reitti on vakio. Olosuhteet vaihtelevat.

Mittasin oheisen profiilin kaupungin virastokartasta, jossa on 2 m käyrät. Käyrät erottuivat huonosti varsinkin Pispalan tiheästi rakennetulla alueella, mutta käytin omaa paikallistuntemusta apuna soveltaessani kartan informaatiota.

Reitin pituudeksi sain virastokartasta 7600 m. Pari vuotta sitten mittasin maastopyörällä kaikkien mittarikalibrointien jälkeen matkaksi 7610 m ja Gebre taisi mitata omalla pyörallään suunnilleen samat lukemat. Eiköhän kierroksen mitaksi voida sopia 7600 m ja väliaikapaikka on 3600 m kohdalla (virastokarttamittauksella 3610 m). Kokonaisnousu on 148 m/kierros ja oheisesta kartasta löytyvät kilometritolpat.