Kansinvälisiä Tähtien kisoja vuodesta 1996

Monia janottaa eri asiat seuratoiminnassa. Minulle  kilpailujen järjestäminen on työssäni  ollut suola, joka saakin janottaa.

Manageri Jukka Härkösen kanssa olimme monet kerrat jutelleet  kovatasoisten yleisurheilun hallikisojen järjestämisestä Pirkkahallissa. Sen verran saimme valmista, jotta meillä oli kättä pidempää esittää YLE:n TV-urheilun pomolle Markku Vainikalle  TV-hallikisaideaamme.

Markku innostui oitis asialle, eikä ihmekään. Hän oli mielessään kehitellyt tätä jo monta vuotta aiemmin. Ideamme eteni nopeasti  ja syksyn 1995 palaverimme sai lihaa luiden ympärille jo 1996, jolloin järjestimme ensimmäiset Tähtien kisat..

Ensimmäisten Tähtien kisojen tähtien tähti oli Frank Frederics, joka pinkoi Pirkkahallin suoralla  satasen ME:n ajassa 10,05.  Kisamme nousi  heti merkittäväksi kv.hallikisaksi. Yleisurheilun tähdet kokoontuivat useana vuonna Pirkkhalliin. Valitettavasti tämä riemu haluttiin lopettaa muiden kuin  Pyrinnön toimesta.

Tähtien kisojen järjestelyihin liittyy monia hässäköitä, hampaiden kiristelyjä, mutta myös mukavia muistoja.  Kaikesta on selvitty ”pelimannihengellä”.

Ehkä  yllätyksellisin ja omasta  herjanheitostani  johtuva ”raskain Tähtien kisa” oli talvella 2000.

Joulun jälkeen ennen vuosituhannen vaihdetta soitti Mika Halvarin manageri Esa Paasonen: – Mitä maksat, jos Mika pukkaa yli 22 metriä Tähtien kisoissa.

-Se on satatonnia, eihän se pysy kuitenkaan ringissä!

No ennen kuulakisaa olin laskeskellut, että hyvän laitamainosmyynnin ansiosta  kaikki ovelta myydyt liput ovat nettoa. Eli kevyin mielin  sain katsella kisoja.

Vähän ennen kuulakisan alkua,  Härkösen Jukka nykäisi hihasta: Yrjölän Matti kertoi, että Mika oli pukannut aivan hirveitä kaaria verrytellessään pikkuhallissa. Jarmo, voi tulla kalliiksi.

Pikkaisen säpsähdin nähdessäni Halvarin  pari pukkausta juuri  ennen kisaa. Kävin jo lajijohtaja Markku Soinnun juttusillakin: -oletko aivan varma, että nuo ovat miesten kuulia? Markku vannoi asian olevan juuri niin.

Olin keskikentällä kuularingistä noin 30 metrin päässä.  Halvarin ensimmäinen pyörähdys, aivan mahdoton kaari, tulos 22,09!   Ja mies osoittaa sormellaan minua kohti: vai ennen pysy ringissä!.

Kansa mylvi, mutta yksi oli totista poikaa. Nimeksikään ei helpottanut kun Halvarin pukkauksesta reilu minuutti ja  Oskari Frösen floppasi 230, uusi SE. Tarkalleen en muista mikä oli bonus SE:stä, mutta varmasti paljon.

Sen muistan tarkemmin ja ikuisesti, ettei Tähtien kisat 2000 ollut  rahasampo.

Jarmo Hakanen

TAPAHTUMAT